Kansainvaelluksen lopputulos rautalankamallina

Aika usein törmää väitteeseen, että uhka muslimien tai afrikkalaisten maahanmuuton ja kansainvaelluksen taholta on liioiteltua. Muslimeita ja afrikkalaisia kun Euroopassa on niin vähän. Niin vähän, että laskelmat Euroopan täydellisestä väestömuutoksista 60-70 vuoden sisällä eivät millään voi pitää paikkaansa. Eihän?

Otetaan epäileville esimerkkimaaksi Ruotsi. Luvut eivät ole tarkkoja, mutta riittävän tarkkoja kertomaan vähän tyhmemmällekin mistä on kysymys.

Muslimeiden (ja ilmeisesti myös afrikkalaisten, tähän ei ole lähdettä) syntyvyys on Ruotsissa noin 3,5. Siis 3,5 lasta naista keskimäärin kohden. Tämä västönosa lisääntyy siis 3,5 jaettuna kahdella (kaksi on sama kuin kaksi sukupuolta) = 1,75-kertaiseksi yhden sukupolven aikana. Maaginen kaava (3,5 jaettuna kahdella kerrottuna itsellään) = 3,1 taas tarkoittaa muovailuvahasta väännettynä, että tämän porukan määrä kolminkertaistuu kahdessa sukupolvessa. 

Etnisesti ruotsalaisten syntyvyys on noin 1,6. Maagisen kaavan avulla saadaan tulos 0,6. Siis kahden sukupolven aikana kantaruotsalaisten määrä on 60 % nykyisestä.

Kantaruotsalaisia tai vastaavia on Ruotsissa noin 7 miljoonaa ja tätä työperäistä kansanosaa noin 2 miljoonaa. Seitsemästä miljoonasta 60 % tekee 4,2 miljoonaa kantaruotsalaista 60 vuoden kuluttua. Kaksi miljoonaa sharia-lain kannattajaa kertaa 3,1 tekee yhteensä 6,2 miljoonaa työperäistä henkilöä.

Etnisesti värittyneessä Ruotsissa on siis tämän esimerkin mukaan muslimeita (tai afrikkalaisia) noin 65 % vuonna 2070.

Ai niin – tähän liittyy vielä se oletus, että etnisviritteistä maahanmuuttoa ei ole lainkaan

Lisätietoa löytyy vaikka täältä. Olen käyttänyt sukupolven määritelmänä 30 vuotta, joka ei tarkasti ottaen ole väestön suhteellisia osuuksia laskettaessa oikein, mutta toisaalta se on kirjallisuudessa yleisesti käytetty sukupolven aikamitta. Itse asiaa ja perusfaktoja tämä tietoinen laskennallinen virhe ei muuta yhtään miksikään.

Julkaisupaikka  on marraskuu 8, 2007 at 10:21 ap Kommentit (1)

Tämän artikkelin paluuviiteosoite on: http://octavius1.wordpress.com/2007/11/08/kansainvaelluksen-lopputulos-rautalankamallina/trackback/

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

Yksi kommentti Leave a comment.

  1. [...] Euroopassa olevaan lainsäädäntöön. Koska demografinen muutos on väistämätön vaikkapa nyt Ruotsissa, on itsestään selvää, että siellä lainsäädäntöön tulee ennemmin tai myöhemmin [...]


Leave a Comment