Ruotsissa on ollut jo kauan vallalla täydellinen ja patologinen hulluus. Jotain hekin sentään osaavat.
Ruotsalaiset nimittäin varautuvat hartaasti rakentamansa monikulttuurisen onnelan riemuihin aivan asianmukaisella tavalla. Tämä monsteri painaa 7,2 tonnia. Ensimmäiset autot on hankittu Göteborgiin ja Malmööseen, mikä nyt ei suuri yllätys liene kenellekään.
Turkuun tuollainen tulee viiden vuoden kuluttua. Tuo auto ja kuva kertoo oikeastaan kaiken olennaisen.
Tuollainen kestää jo tienvarsipommitkin. En ihmettelisi, vaikka sellaisia joskus Ruotsissa nähtäisiin.
Nyt vain sitten odottelemaan uutisotsikkoja: “Rasismin ja suvaitsemattomuuden nousu pakottaa Ruotsin poliisin uusimaan kalustoaan.”
Ruotsissa on käytetty jo rynkkyjä. Tienvarsipommit ovat todellisuutta 5 vuoden sisällä, veikkaisin.
Ja omalla tavallaan hulluinta on se, että SÄPO tietää ainakin jollain tasolla missä mennään, eikä näitä lähiöpanssareita ole todellakaan turhan takia ja ilman tiedustelutietoja hankittu. Virallinen Ruotsi varustautuu sisälllissotaan.
Kultamunat alkavat kuoriutua. Vihdoinkin.
Toihan muistuttaa niitä “poliisiautoja”, joita Etelä-Afrikassa käytettiin vanhaan hyvään aikaan (ja varmaan vieläkin, jos vain toimivat).
Sellaiset pitkät mutta jäykät puhvelinnahkaruoskat olisivat varmaan myös käyttökelpoisia.
Kultamunien työllistävä ja elinkeinoelämää virvoittava vaikutus on kiistämätön.
Olisivat laittaneet lepardit hyvään “rauhan” ajan käyttöön, uusi kerro maalia pintaan vaan. Kyllä se kertoo jotain kun ei enää sympaattisilla volvoilla pärjää.
Onko linkkiä Aftobladetin juttuun? Tosihan tuo on, mutta
joku päänsä pensaaseen laittava voi ilman linkkiä kieltäytä uskomasta.
Tuskinpa tuollainen peltihökötys sentään kestää kylkimiinaa. Mutta amatöörien pommit se kestänee.
Mutta mitenkäs tuon hiilidioksidipäästöt ? Onko hybridi vai maakaasu ?
http://www.aftonbladet.se/bil/article2482128.ab
Linkki Aftonbladetin juttuun. Dieselvehje, tankki 230 litraa.
Kiinteää aseistusta ei kumma kyllä autossa ole…:).
“Kiinteää aseistusta ei kumma kyllä autossa ole…:).”
Eihän se kumma ole, kun ollaan Ruotsissa – ikuisen ymmärtämisen ja lempeän kriminaalipolitiikan maassa. Ruotsalaiset luovuttavat maansa taistelutta kehitysmaista tulleille valloittajille. Ja Suomi matkii tässäkin asiassa ikiaikaista isoaveljeään…
Olisivat laittaneet lepardit hyvään “rauhan” ajan käyttöön, uusi kerro maalia pintaan vaan. Kyllä se kertoo jotain kun ei enää sympaattisilla volvoilla pärjää.
Tarkoitatko Leopardeja. Telaketjuilla ajaminen kuluttaa päällysteitä. Tulee kalliiksi. Ei sovi oikein hyvin lähiöoperaatioihin.
Mutta muuten ideasi on hyvä. Ehkä tiukan paikan tullen nähdään poliisin väreihin maalattuja tankkeja. Silloin ne pääsevät uusiokäyttöön
“Tuskinpa tuollainen peltihökötys sentään kestää kylkimiinaa. Mutta amatöörien pommit se kestänee.”
Tosiaan tarpeeksi kun on omatekoisessa paukussa potkua niin aukeaa vahvinkin kosla, panssareita myöden, mutta huonosti rakennetut ja suunnatut paukut kyllä pysyy tietysti ulkona. Kun lopulta alkaa sataa muutakin kuin kiviä niin jenkkien malliin kylkeen hitsataan laitoksen autotallissa teräslevyjä antamaan lisäpanssaria. Vekotin on kuin tehty slummipartioon (eikä todennäköisesti edes “kuin”).
Mistä tulikin mieleeni että konflikti- ja järjestelmäteoreetikko John Robb kirjoittaa blogissaan Global Guerillas mielenkiintoisia knoppeja siitä kuinka “low tech warfare” menestyy aavikolla. Skenaariot ovat välillä pelottavia.
Reino:Sellaiset pitkät mutta jäykät puhvelinnahkaruoskat olisivat varmaan myös käyttökelpoisia.
TAK myy niitä, kylläkin polybo… porylo… muovista tehtyinä:
http://www.teraasekeskus.com/tuotteet.asp?osasto=miekatvarusteet&pageOffset=&ID=2431
Tuolla hinnalla saa toki monta kiinalaista vesuria.
Kiitos Ana tuosta Robbin linkistä. Mielenkiintoinen kaveri ja mielenkiintoisia ajatuksia.
[...] kirjoittaja kiittää nöyrästi lukijoita.Viisi suosituinta artikkelia on lueteltu seuraavassa. Ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides. [...]