Pohjolan Sanomat 26.6.2009:
Tänään Kemin vastaanottokeskuksen toimistossa käy kuhina. On “money-day”, eli asiakkaat saavat toimeentuloshekkinsä.
Pirkko Rytköselle rahanjakopäivä tietää kipeää rannetta.
“Eilenkin allekirjoitin parisataa shekkiä, hän nauraa.”

Mikähän Vee tossa noin naurattaa? Mua ainakin v:tättäis.
Mitä luulet, räkkättäisikö tämä säkkiin pukeutuva biologinen nainen jos kyseessä olisi omat rahat? Tai edes jotain yhteyttä omilla suorituksilla ja ansioilla?
Noh, veikkaan, että sellaista tilannetta on turha pohtia, tuskin tämä bionainen sellaista tilannetta ikinä tulee kokemaan.
Pirkkoa naurattaa, kun hän jakaa rahojasi taivaan tuuliin.
Mitä veikkaatte, onkohan Pirkko tehnyt yhtään päivää oikeaa työtä?
Minua alkaa hieman ärsyttää nämä Pirkot. Mistä näitä oikein tulee?
Kritiikkini vastaavasta tilanteesta eräälle rahaa jakavalle virkahenkilölle sai vastauksen; Toimimme lain mukaan ja muuta ei voi,,,Periaatteessa ymmärrän,
uhraatko virkasi omien mielipiteisi vuoksi?
Jos aiheen asiaan haluaa vaikuttaa pitää vaikuttaa
lakeihin.Mitään ei ole kiveen kirjoitettu.
> Mitä veikkaatte, onkohan Pirkko tehnyt
> yhtään päivää oikeaa työtä?
Kaameinta varmaan on se, että se luulee tekevänsä töitä. Siis tuottavaa työtä. Ei tajua, että vaikka
kuinka puurtaisi, minä näen hänet vain kustannuspaikkana.
> Minua alkaa hieman ärsyttää nämä Pirkot.
> Mistä näitä oikein tulee?
Niillä on pesä jossain, leveällä suuakolla. Ei niitä muuten noin paljon olisi.
Tykkääköhän Pirkko olla alla vai päällä? Luulis, et päällä tulee hiki.
Eiköhän Pirkko ole sellainen monikulttuurisen rakkauden rakotulkki että väristelevät kultamunatkin saavat niin alta kuin päältäkin levittää ilosanomaansa..
Eiköhän nykyajan tekniikalla voitaisi tämäkin Pirkko korvata?
Mistä näitä shekkejä yleensä vielä saa?
Kyllä on jeesuksen aikaista touhua.
Osataanhan muutenkin rahoja jakaa.
Suomi lainaa Islannille 325 miljoonaa euroa.
Ei voi korvata sillä maahanmuuttajilla ei ole pankkitilejä, eikä luottotietoja.
Suurin osa maailman pakolaisista on kehitysmaissa. Kotimaastaan sotaa tai vainoa paenneita ihmisiä oli 16 miljoonaa. Maiden sisäisiä pakolaisia oli 26 miljoonaa.
Jyrki Kataisen sanoin meidän on pidettävä huolta pakolaisista.
En voi unohtaa HS 15.3 ollutta mielipidettä, olisi varmasti tehokkaampaa paikanpäällä kuin täällä. Lukeeko Katainen lehtiä, oli melko hyvä kirjoitus. Missä on ongelmien ratkonta.
Yhteisvastuukeräys tuotti tänä vuonna 14 000 euroa. Varat käytetään seurakuntien ja kristillisten järjestöjen tekemään maahanmuuttajien työllistymistä tukevaan toimintaan. Myös seurakunta on parhaillaan neuvottelemassa yhden maahanmuuttajan palkkaamisesta seurakunnan palvelukseen määräaikaiseseti.
Ja samaan aikaan työttömyys omassakin väestössä kasvaa…
Jotenkin kyllä jäi epäselväksi tässä että minkä takia tämä meitin Pirkko-täti nauroi; onliko nauramisen aihe se että ranteeseen sattuu vai se että ylipäätään tämän päivän Suomessa joillekin pitää shekkejä kirjoitella vai oliko nauramiseen aihetta sen takia että tyhjäntoimittaja-loisille pitää jaella ilmaista rahaa joka on revitty työtätekevien kantasuomalaisten nahasta verorahojen muodossa???
Niin, ihmettelen todellakin tämän muumimamman naurun perimmäistä syytä- toivon hartaasti ettei naurua aiheuttanut se seikka että ne rahat jotka kaiken järjen ja oikeustajun mukaan kuuluisivat mm. maamme vanhuksille tarkoitettuun hoitoon jne. menevät nyt täysin hyödyttömille jätesäkeille… jos tämä piippo kuitenkin nauroi juuri em. syystä, toivon että hän itse joutuu (mahdollisimman nopeasti) rikastuksen kohteeksi.
Ave faitterit,
Olen vähän väsynyt ja siksi helvetin vittuuntunut nyt näihin pirkkoihin, on kaikkia ihme parkki-pirkkoja ja sitten näitä jakajia…
Tuleekohan käsi kipeeksi kun tumputtaa niitä murjaaneja….
Ja sitten suorituksesta saa shekin…
Siis shekin? Juu, eikö taikaseinä olisi kätsympi?
Alkaa todella vituttamaan nämä kaikki pirkot, luulevat olevansa jotain tärkeitäkin, ja on niin hauskaa kun jaetaan meidän rahojamme jollekin helvetin killisilmille.
Juu, paskela lausui, että laitetaan taas pari varuskuntaa läjään, siinä on sitten taas monta shekkiä jaettavana kaikkille watusseille ja muille paskoille.
Mahtaa tulla jo persekin kipeeksi siitä jakamisesta…
Vittu kun vituttaa taas niin, ettei veri kierrä…
-P-
http://www.yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2009/06/espoossa_raiskauksen_yritys_ja_torkeita_pahoinpitelyja_832591.html
> Kivenlahdentien ja Aallontaitteen risteyksessä mies oli tarttunut naista
> takaapäin kiinni ja vetänyt naista metsikköä kohti
> Miehen tuntomerkit: noin 25-vuotias, ulkomaalaistaustainen, tanakka, leveät
> kasvot, mustat polkka-malliset hiukset, mies oli pukeutunut valkoisiin
> pussihousuihin ja oliivinvihreään khaki-paitaan.
Suomalaisten tarttee muuttua suvaitsevaisemmiks. Suomalaisilla on ongelma.
- On ikävää Kemille, että työllisyystilanne heikkenee. Muistuttaisin kuitenkin, että vastaanottokeskus pyörii sataprosenttisesti valtion rahoilla. Lisäksi korjaustyöt kaupungin vuokrataloissa ovat luoneet työllisyyttä, ja myös turvapaikanhakijat käyttävät toimeentulotukensa tällä alueella, sanoo vastaanottokeskuksen Pirkko Rytkönen.
Näin totesi Pirkko kaukonäköisesti jo alkuvuodesta.
Pirkko taitaa kuitenkin nykyään kirjoitella katteettomia shekkejä, sillä joka viides julkisen talouden euro on lainrahaa. Lainarahaa edelleenlainataan konkurssikypsälle Islannille yms. Kukahan ne maksaa joskus takaisin? Ei ainkaan tämä nykyinen veltto, ylipainoinen ja jo parikymppisenä vanhainkotikunnossa oleva nuoriso. On heidän joukossaan jonkin verran reipastakin väkeä, mutta ei se pieni porukka pysty tulevaisuudessa kaikkien muiden elämää kustantamaan.
Kyllä tässä alkaa jo pikkuhiljaa kaipaamaan sitä Octaviuksen mainitsemaa vallankumousta. Tai sitten jotakin muuta todellista kriisiä, jossa tilanne jälleen kerran nollattaisiin ja lähdettäsiin liikkeelle ns. puhtaalta pöydältä.
> Kyllä tässä alkaa jo pikkuhiljaa kaipaamaan
> sitä Octaviuksen mainitsemaa vallankumousta.
> Tai sitten jotakin muuta todellista kriisiä,
> jossa tilanne jälleen kerran nollattaisiin ja
> lähdettäsiin liikkeelle ns. puhtaalta pöydältä.
Älä huoli, kyllä se sieltä tulee tällä vauhdilla
suht nopeesti.
500 karva-ankkuria/kk
6000/12kk
4-5 perheenyhdistystä/ankkuri
====================================
24.000-30.000/kikulia per vuosi.
Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja koko maassa:
————————————————-
2007 4 292 436
2003 4 220 951
1999 4 152 430
1995 4 088 358
1991 4 060 778
1987 4 017 039
—————————————-
(stat.fi)
neljästä miljuunasta 10% (persujen kannatus nyt)
olis 400k, joka tällä vauhdilla saadaan 30k
vuosivauhdilla 13 vuodessa. Ja menee tietysti
tovi, että joka kikuli saa anottua kansalaisuuden.
Siihen muuten saa tukea the Valtiolta.
Ei sillä 10% vielä isompaa härdelliä eduskunnassa
tee mutta siihen päälle muut maailmaa parantavat
tantat niin rosentit kasvaa ja alkaa minareettia
pukkaamaan joka notkoon ja kouluissa
opetusohjelmat vaihtumaan.
Tosin raiskausten kasvu ja talouden konkurssi saa
varmaan isommat mittasuhteet jo ennen tota. Ehkä
se oli kaipaamasi ‘puhdas pöytä’ ?
Selväksi on käynyt, että jokaista täällä vituttaa jokaisen postituksen jälkeen hitusen enemmän. Olisi hyvä, jos vitutus saataisiin kanavoitua johonkin toimintaan (ainakin äänestämiseen) ennen kuin mielipaha ja turhauma aiheuttaa sydänkohtauksen tai aivoveritulpan koko lössille.
Täältä tuli sellainen veritulppa ohimolohkoon, että näkökenttään ilmestyi sahalaitaista aaltoviivaa:
Oppositiojohtaja on suivaantunut siitä, että hallitus esittää huonossa taloustilanteessa kahden prosentin vuotuista tasokorotusta puolustusmäärärahoihin.
Niin, pannaan vaan loputkin eurosentit tärkeämpiin projekteihin. Tulisko kelleen mieleen hyvää rahareikää?
Tere Kumitonttu,
Sama kestovitutus taas iski, kun näki tämän helvetin hyysäriämmän vuodatuksen.
Taitaa olla niin, että demareiden joutsenlaulut on nyt alkaneet…
Olisi parempi jos tämä verkkosukka-jutta jättäisi nämäkin lausunnot vaikka Rakel Liekin lausuttaviksi, tästä ei nimittäin taso voi enää pudota. Hän voisi lausua vaikka alapäällään.
Dsiisus saatana, nämä maanpetturi-punikit koittaa tehdä tästä maasta jonkun helvetin paskastanian ja sitten vielä riisutaan aseet, jumalauta mitä PASKAA!
Kuuletko jutta, olet täysi NOLLA = 0 !!!!
Octavius, olet oikeassa, täällä tarvitaan vallankumous.
Tässä on yksi sotapäällikkö sinulle, Pompeius, olen kuulolla….
Parabellum.
-P-
Ai niin, rakel liekillä on ainakin yksi tuottoisa raha-reikä…
Juu, tai sitten hassataan saatana ne kaikki puolustusrahat neekereihin, lisää tänne niitä, tänne koko vitun somalia hyysättäväksi!
-P-
Virastoissa tuntuu niitä rahareikiä juu riittävän…
Pari viikkoa vanhassa Suomen Kuvalehdessä nuori tiedostava rahareikä Susan Heikkinen ihmettelee, kuinka joidenkin mielestä kaikki laillinen taloudellinen toimeliaisuus on hyvästä. Sitten hän keksii, että turkistarhaus ei olekaan; eikä myöskään maatalous, koska sitä pyöritetään tukiaisilla. Susan tiivistääkin kirjoituksensa ytimen tähän lauseeseen, jossa hän pohtii suomalaisia elinkeinotukia:
Onko keinotekoisesti pönkitetty toimeliaisuus terveellä pohjalla?
Njoo… Eihän se nyt tietenkään ole, mutta jostain syystä sitä ei sovelleta esimerkiksi tuulivoimaan ja muihin virheisiin projekteihin. Eikä tietenkään niihin ihmisiin, jotka eivät puhu suomea. Asuipa suomea osaamaton ihnminen missä tahansa maailmankolkassa, niin on suomea puhuvien suoranainen velvollisuus tyrkyttää sinne rahaa. Mistä taas tuli mieleeni eräs haastattelu, jossa Suomessa pitkään asunut mamu-lääkäri antoi isällisiä neuvoja nuoremmilleen siitä, miksi maahanmuuttajan tulee “kotoutua”:
Puhu suomea, niin kunnioitat ihmisiä, jotka täällä asuvat.
Onhan tietenkin sekin vaihtoehto, että otetaan maahan samantien vaikkapa miljoona somalia. Asevoimat voidaan lakkauttaa välittömästä, sillä kuka järkevä ihminen nyt haluaisi vallata maan, joka on täynnä somaleja?
> Onhan tietenkin sekin vaihtoehto, että
> otetaan maahan samantien vaikkapa miljoona
> somalia. Asevoimat voidaan lakkauttaa
> välittömästä, sillä kuka järkevä ihminen
> nyt haluaisi vallata maan, joka on täynnä
> somaleja?
Samaa taktiikkaa käyttää naapurimme joka on ollut
ydinjätevalta jo pitkään.
Ajattele jos karjala saataisiin takaisin: sen siivoomiseen ja väestön hoitamiseen palaisi aivan liikaa paukkuja, että siinä olisi mitään järkeä.
Oletteko muuten seuranneet noita viimeaikaisia nahisteluita noissa muslimivarastoissa?
Väistämättä mieleen hiipi ajatus mitä niihin liittyvät prosessit maksavat:
- hälytykset
- poliisit paikalle + raportointi/debriefing
- sairaalakäynnit
- mahdolliset myöhemmät hoidot
- rikosten käsittelyt oikeusasteissa
- linnatuomiot (muutama k-euro per päivä)
- jälkipyykki sosiaalitanttojen kanssa, eli lisäkotoutusta teemalla mikä-meni-vikaan
- muun yhteiskunnan reaktiot (media, kaupunkilaiset, turhautuneisuus)
Kaikki tämä siis on pois siitä, että mitään ei olisi tapahtunut ellei sysimustat karvaiset lasten naamat olisi ilmaantunu heiluttelemaan puukkoa suomeen. Raha ja focus olisi säilynyt jossain muussa tuottavammassa aiheessa.
Mutta ei huolta, yksi neekerihän maksaa vain 57 000 euroa vuodessa, ei enempää. Kaikki muu on rasssissisismia.
On tämä kyllä aika hullua touhua. Siis kirjoitella shekkejä, kun raha liikkuu linjojakin pitkin.
Kyllä sääliksi käy Pirkkoa – monellakin tavalla.
Ave,
Kävin vlopuna kristiinankaupungissa, siellä on talvella tulleet 150 somali-kenopäätä kotoutumassa kovasti, kuulema kukaan ei ole töissä…
Sielä ne laahustivat pitkin katuja merkkivaaateet päällä, molottivat sitä paskahöpinäänsä kännyköihin ja killitivät puusilmillään, alkoi saatan taas vituttamaan rankasti.
Varkaudet on lisääntynett, yleinen järjestys on häiriintynyt, ihmeellisiä pahoinpitelyjä on tapahtunut, ja aina missä on jotain säpinää, nämä vitun kenopäät on paikalla….
Paikalliset ruåtsinkieliset paskahyysärit hommastivat sinne talvella mädättämön ja siellä ne kihisevät ja sikiävät, saatanan paskat!
Ai vittu, kun on kätevää sakkia nämä rantaruåtsalaiset.
Parabellum.
-P-
[...] Vastaanottokeskuksessa taitellaan lakanoita suomalaisittain ja Rytkösen suurin ongelma on kipeät ranteet, kun verorahojen jakaminen turvapaikan hakijoilla käy työstä. Luulisi olevan suurempiakin [...]