Paluu 1930-luvulle?

Sijoitin tuossa pari viikkoa sitten tällaiseen paskarahastoon (Kontra, eli arvon pitäisi nousta, jos pörssikurssi laskee) jonkin verran rahaa. (Provosoiva nimi tulee siitä, että historiassa sen tuotot ovat olleet surkean heikot.) Syynä oli uutiset jenkeistä ja se kylmä fakta, että rakentaminen hiipuu tällä hetkellä Suomessa todella kovaa vauhtia. Kun rakentaminen niiaa, on se varma merkki siitä, että talous lähtee kohta alamäkeen ja pörssit liukuvat alas. Parin viikon kokemuksilla 😀 ajoitus näyttää menevän nappiin, mutta talouden trendikäänteistä ei koskaan tiedä niiden tarkkaa ajoitusta. 

Todennäköisyys sille, että alla oleva kuvitelma toteutuisi, on lukemieni talousteoreetikkojen tekstejä soveltaen ehkä noin 5 %:n luokkaa. Vaihtoehdolla olisi sen tuoman suunnattaman inhimillisen kärsimyksen lisäksi kaksi positiivista seurausta. Sijoitukseni tuottaisi mukavasti. Ja Suomi voisi pelastua siltä massiiviselta hulluudelta, joka on koko Länsi-Euroopan viime vuosina vallannut. 

USA saa tietoonsa Iranin ydinaseohjelman laajuuden ja hyökkää maahan. Samaan aikaan jokin jenkkien isompi pankki ilmoittaa valtavista subprime-alaskirjauksista ilmoittaen samalla analysoineensa Euroopan pankkien kantavan vielä suuremmat riskit. Samalla erääntyvät kymmenien miljoonien amerikkalaisten luottokorttilaskut maksuun. Tämä käynnistää dollarin alamäen, joka johtaa €uron suhteessa vahvistuessa siihen, että EU-alueen kilpailukyky ja vienti törmäävät tiiliseinään. Yritykset eivät investoi, laajat irtisanomiset alkavat, kuluttajat hidastavat kulutustaan merkittävästi ja työttömyyden kasvaessa päivä päivältä lainat jäävät maksamatta niin jenkeissä kuin kasvavassa määrin myös EU-alueella. Asuntojen ja muun kiinteän omaisuuden arvot romahtavat vapaassa pudotuksessa ja raaka-ainehinnat laskevat.  

Historiallisen korkealle arvotetut Kiinan, Intian ja Brasilian pörssit (p/e:t 40-80 välillä) painuvat kasaan yhdessä päivässä. Ihmisten viimeiset säästöt haihtuvat usvana ilmaan ja nähdään epätoivoisten ihmisten epätoivoisia tekoja. Tämä johtaa Kiinassa ja Intiassa valtaviin mellakoihin, jotka yritetään saada kuriin voimatoimin. Globaali talous jäätyy hetkessä. 

Ruotsissa, Ranskassa, Belgiassa, Englannissa ja Hollannissa ei riitä enää rahaa paisuvien sosiaalimenojen kattamiseen, kansainväliset lainamarkkinat ovat kiinni ja verotus kiristyy äärimmilleen – kokonaisveroaste nousee ällistyttävään 70-80 %:iin. Inflaatio kiihtyy ja rahan arvo puolittuu nopeasti. Kotouttajasopeuttajille ja vastaaville ei riitä enää mistään palkanmaksajaa ja työttömyys nousee nousemistaan saavuttaen 40 %:n tason. Sosiaalinen kirkon tukema ruuan jakelu alkaa laajamittaisena. Seinästä ilmestyvän vastikkeettoman rahan tulo lähiöissä loppuu ja monikulttuuristen alueiden mellakat alkavat.  Armeija ottaa etniset lähiöt valvontaansa ja alueilla käydään täysimittaista sisällissotaa. Ranskassa sisällissota laajenee merkittäväksi selkkaukseksi, koska suuri osa armeijan henkilöstöstä asettuu mellakoivien puolelle. 

Ympäri Eurooppaa esiintyvät ilmiöt toistuvat Suomessa, erona on, että ne ovat mittakaavaltaan  huomattavasti pienempiä. Pari vuotta kestäneen alkushokin jälkeen kauppaa Venäjän kanssa viritellään hitaasti mutta varmasti kasvavalla trendillä. Työttömyys on 20 % . Suomalaiset poliitikot ilmaisevat huolensa Euroopan alueella riehuvista sisällissodista. Suojelupoliisi analysoi tapahtunutta ja poliittiset päättäjät tutkivat tilannetta päätyen karuihin johtopäätöksiin. Kukaan ei puhu mitään työperäisestä maahanmuutosta.

Advertisements
Published in: on marraskuu 23, 2007 at 3:31 pm  Comments (7)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2007/11/23/33/trackback/

RSS feed for comments on this post.

7 kommenttiaJätä kommentti

  1. Todennäköisesti mitään dramaattista ei tahpahdu vaan Eurooppa tukehtuu hiljalleen itseensä.

  2. Eikö? Olen niin eri mieltä kuin olla voi. Tsekkaa lähiöt Euroopassa. Opit paljon.

    Jos luoja suo.

  3. Minäkin olen hitaan tukehtumisen kannattaja, ongelma on kuitenkin että Eurooppa ei tukehdu itseensä…

  4. Nyt jos koska kannattaa satsata ne liikenevät hillot fyysiseen kultaan. Suosittelen unssin kolikoita, tai sitten harkkoja.

  5. […] Octavius, tuo mainio kotimainen blogistimme kirjoitti osuvasti taloudesta ja 1930-luvusta näin. Kun tarkastelee kokonaisuutena maailman poliittista ja taloudellista tilannetta, ei voi välttyä […]

  6. […] Päivitystä tähän kirjoitukseen:  […]

  7. […] kirjoittanut asiasta aiemminkin mm. marraskuussa. Neljässä kuukaudessa arvioimani todennäköisyys on asiantuntijoiden arvioissa […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: