Yhdysvallat kohosi toisen maailmansodan aikana supervallaksi, jolla on kiistaton ja ylivoimainen teknologinen ylivalta maailmassa. Toisen maailmansodan jälkeen USA:lla ei käytännössä ollut ideologisia vihollisia Länsi-Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä tai Aasiassa. Sosialismin ikeeltä säästyneessä Euroopassa tunnettiin sitä vastoin syvää kiitollisuutta. Tällä hetkellä USA on ja jo ennen Irakin sotaa se oli noiden alueiden vihatuin valtio. Mikä jenkeillä meni vikaan?
Kerrataan muutamia faktoja. USA on pelastanut Euroopan kahden maailmansodan kynsistä. USA on pumpannut kehitysapua Afrikkaan ja muualle kehittyviin maihin tuhansia miljardeja dollareita. USA on suurin rahoittaja esim. YK:ssa. Se on huolehtinut vuosikymmeniä Länsi-Euroopan puolustuksesta noin sadan miljardin dollarin vuosihinnalla. USA on lopettanut väliin menemisellään useita kriisejä tai sotia, esimerkiksi Balkanilla. Vaikuttava lista vaikka verrattuna siihen mitä vaikkapa Neuvostoliitto aikoinaan sai aikaan tai sitten tämä munattomien kerho EU.
Mistä sitten kumpuaa se jo välillä koominen ja maaninen viha USA:ta kohtaan? Kaikista eniten olen ihmetellen nauranut Kosovon sodan lopettamisen aiheuttamaa eurooppalaisen vihervasemmiston hyökkäystä USA:ta vastaan. Miksi kansanmurhaa ei olisi saanut lopettaa, jos lopettaja oli USA?
Jos ajatellaan Suomea, niin yksi selvä selittäjä on tässä. Mutta se ei voi selittää kaikkea. Kyllä jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää sen, että jos lehden kirjeenvaihtajat vuosi toisensa perään kirjoittavat USA:sta pelkästään negatiivisia juttuja, on toimittajissa oltava jokin pahempi valuvika.
Toinen Suomessa vaikuttava asia on USA:n ulkopolitiikassaan tekemät virheet, joista Vietnamin sotaan sekaantuminen lienee objektiivisesti tarkastellen se suurin. Senkin USA:n häviön lopputuloksena oli Vietnamissa sitten tyypillinen sosialistinen kokeilu kansanmurhineen ja vankileirien saaristoineen. Niistä ei tietenkään Suomessa ainakaan ole puhuttu mitään. Asiaa korkeintaan hyvin verhoillusti sivuttiin Suomeenkin asti saapuneiden venepakolaisten yhteydessä.
Patologisen ja kaiken objektiivisen tarkastelun ylittävän jenkkivihan pohjimmainen syy on USA:n menestys. Elämäänsä tyytymätön epäonnistuja purkaa vihansa ja omat ongelmansa onnistujaan ja mikä olisi parempi ja turvallisempi kohde kuin USA. Seuraava tarina aukaisee asian.
Tuukka-Petteri on vihervasemmistolainen ja pitää USA:ta syypäänä kaikkiin mahdollisiin epäkohtiin. Tuukka-Petteri työskentelee maahanmuuttokoordinaattorina ja hänellä on huono palkka. Tuukka-Petteri tietää, ettei hänellä ole juurikaan odotettavaa elämältään. Kyvyt eivät riitä.
Tuukka-Petterillä on opiskelukaveri Yrjö, joka opintojen päätyttyä perusti yrityksen ja alkuvaikeuksien jälkeen Yrjö pärjäsi ihan mukavasti ja yritys työllistää nyt 10 henkilöä. Yrjöllä on mukava asunto keskustassa ja loma-asunnot saaristossa sekä Lapissa ja muutenkin optimistesena luonteena Yrjöllä on elämä mallillaan.
Eräänä päivänä Tuukka-Petterin elämä saa uuden käänteen. Hän tapaa hyvän haltijan, joka lupaa täyttää yhden hänen toiveensa sillä ehdolla, että Yrjö saa saman toiveen kaksinkertaisena.
Äkkiä voisi kuvitella, että Tuukka-Petteri toivoisi maailmanrauhaa, rahaa, väestönkasvun hillitsemistä tai vaikkapa terveyttä.
Ei voisi enemmän vikaan mennä. Tuukka-Petterin maailmankuvan, hänen yleisen katkeruutensa ja jenkkivihansa pohjimmainen tausta paljastuu hänen toiveessaan.
Tuukka-Petteri toivoo, että häneltä poistetaan toinen kives.
”Tuukka-Petteri toivoo, että Yrjöltä poistetaan toinen kives.”
Tota…eikö T-P:n pitäisi toivoa että häneltä itseltään poistetaan toinen pelinappula, niin Yrjöltä lähtee molemmat?
Harvoinpa on sosialistista kateutta määritelty yhtä kohdalleen.
Muuten, mainiossa jutussasi vuoden 2018 ammateista sulta pääsi yksi tärkeä unohtumaan, eli kulturaattori. Ykän sivulla siitä enemmän.
Voimia eloon & jatka samalla linjalla.
”USA on pelastanut Euroopan kahden maailmansodan kynsistä.”
USA ei pelastanut Eurooppaa kummaltakaan, olipahan vain molemmilla kerroilla voittajavaltioiden joukossa. Kun eurooppalaiset tuhosivat toisensa kaksiosaisessa veljessodassa, Euroopan ulkopuolisista valtioista Amerikka ja Venäjä, nyttemmin myös Kiina, tuli maailman johtajia. Nykyisin Eurooppa on maailmanpolitiikan paaria ja heittopussi, sanoi EU-eliitin propaganda mitä hyvänsä. EU on USA:n, Venäjän, islamin ja koko muun maailman armoilla ja matkalla kohti Venäjän varjossa elävää Eurabiaa. On surullista olla eurooppalainen tänä rappion ja väistämättömän lopun odotuksen aikana. Mutta myöskään USA:lla ei ole Putinin veroisia johtajia. ”Veren ja raudan” realiteetteihin nojaavan valtapoliittisen vision puuttuessa Amerikan ainoa voima on taloudessa, joka sekin on yhä epävakaammalla pohjalla. Länsimaiden perikato on edessä, emmekä voi tehdä mitään sen estämiseksi.
tottakai voitaisiin, mutta ei tehdä.
ai niin, piti vielä lisätä se että emme liene erimieltä siitä että USAn panos maailmansotien lopettamiseen oli ainakin sikäli merkittävä että jälleenrakentaminen pääsi käyntiin nopeammin kuin ilman sitä – ottamatta kantaa ollaanko tultu eteen vai taaksepäin lähtötilanteesta…..
Itse olen sitä mieltä, että USA pyrkii liikaa hallitsemaan maailman eri kansojen asioita. Jokaisella kansalla tulisi olla oikeus omaan politiikkaan ja alueeseensa, oli USA mielipide tai etu asiassa mikä hyvänsä. Sitä kutsutaan kansojen vapaudeksi!