Raiskausten suhteellisuus

Japani on kaukainen maa ja vaikka maan merkitys on kansantaloudellisesti suuri, uutisia Japanista on Suomen tiedotusvälineissä harvoin. Harvat uutiset ovat keskittyneet todella merkilliseen aiheeseen. Uusimmat uutiset Japanista kertovat hyvin kattavasti ja perinpohjaisesti raiskauksesta, tai tarkemmin sanottuna raiskauksen epäilystä.

Vuosien varrella Japanista on uutisoitu myös palstatilaa säästämättä kolmen amerikkalaissotilaan tekemästä lapsen raiskauksesta. Se tapahtui vuonna 1995, eli kaksitoista vuotta sitten.

Objektiivisesti tarkastellen ulkomaalaistaustaisten raiskaukset ovat tuhansia kertoja yleisempiä Suomessa, puhumattakaan Ruotsista, jossa väestömäärään suhteutettuna tehdään neljä kertaa enemmän raiskauksia kuin täällä.

On selvää, että Japanissa tehdyissä raiskauksissa on Pravdan mielestä jotain aivan erityisen poikkeuksellista, koska ulkomaalaistaustaisten hirvittävästä ylisuhteesta Suomen raiskaustilastoissa se ei ole kertonut koskaan sanallakaan. Ei mitään eikä koskaan, täydellinen hiljaisuus on vallinnut asian tiimoilta. Aivan kuin kaikille itsestään selvässä asiassa olisi jotain salattavaa.

Mikä on tuo Japanissa ulkomaalaistaustaisten tekemän yhden raiskauksen poikkeuksellinen uutisarvo? Mikä merkillinen tekijä tekee pelkästä epäilystä ulkomaan osion suurimman uutisen, mikä on yli kymmenen vuoden toistuvan uutisoinnin taustalla.

Helppoon kysymykseen löytyy helppo vastaus tuosta. Siinähän se on kohdassa kaksi. Nuo inhat jenkithän ne.

Ulkomaalaistaustaisen tekemän raiskauksen suhteellisella uutisarvolla on siis selvä kaava. Jos syyllinen löytyy on jenkki, uutisarvo on palstatilalla laskettuna täsmälleen äärettömän paljon suurempi kuin että tekijä olisi välimerellistä nuorisoa edustava Rauhan uskonnon™ työperäinen uussuomalainen.

Työperäinen tutustumisraiskaus hyvä – jenkkiraiskaus paha.

Kaikki yhdessä laulamaan:

Työperäinen tutustumisraiskaus hyvä – jenkkiraiskaus paha.

Työperäinen tutustumisraiskaus hyvä – jenkkiraiskaus paha.

_________

Oikaisu: kommenteissa saatujen tietojen mukaan Pravdassa on ollut artikkeli aiheesta. Pahoittelen erehdystäni.

Advertisement
Published in: on 9 maaliskuun, 2008 at 2:46 pm  Comments (9)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2008/03/09/raiskausten-suhteellisuus/trackback/

RSS feed for comments on this post.

9 kommenttiaJätä kommentti

  1. Ettei sinua päästä syyttämään yksipuolisesta julistamisesta, totean että tämän vuoden puolella – muistaakseni helmikuussa – Pravdassa oli puolen sivu artikkeli, jossa kerrottiin maahanmuuttajien olevan rikostilastoissa yliedustettuina kantaväestöön verrattuna, ja erikseen vielä todettiin sama asia seksuaalirikosten osalta.

  2. Näinhän se menee. Lisää edistyksellisiä ajatuksia:

    Pipetti hyvä, pippeli paha!

    Pipetti hyvä, pippeli paha!

    Lenin hyvä, kabitalisti paha!

    Lenin hyvä, kabitalisti paha!

    Castro hyvä, united fruit paha!

    Castro hyvä, united fruit paha!

    Homomies hyvä, heteromies paha!

    Homomies hyvä, heteromies paha!

    Neekeri hyvä, valkoinen paha!

    Neekeri hyvä, valkoinen paha!

    Maksamme velkaa!!!!!!!!!!!

    Näillä pääsee jo varmasti TV kakkoselle huppu_journalistiksi ja muuallekin mediaan vähintään keskinkertaiseksi..

  3. Mikäli joku lehti tekisi jutun työperäisten raiskaamasta naisesta nimillä ja naamoilla, niin mahtaisiko nyky-Suomessa käydä niin, että sekä raiskattu että lehti saisivat syytteen Kiihotuksesta Kansanryhmää Vastaan?

  4. Kiitos Kumitonttu oikaisusta. Tuo artikkeli on päässyt livahtamaan kyllä silmieni ohi aivan täysin.

  5. Juttu oli kai tämä, piirakkatilastot[sic] olivat varsin vaikuttavat:

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Maahanmuuttajat+yliedustettuina+Helsingin+v%C3%A4kivaltarikoksissa/1135233936906

    Muistetaan nytt kuitenkin, että mukana oli normaalia selittelyä ja human interest-juttu taparikollisesta somalista:

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Somalialaissyntyinen+vanki+Kukaan+ei+tule+Suomeen+menn%C3%A4kseen+vankilaan/1135233957799

  6. Kiitos linkeistä.

  7. Niin, Pravdahan teki tuon jutun sen jälkeen kun asiasta olivat uutisoineet Iltalehti, Ajankohtainen kakkonen ja Turun sanomat lyhyen jana sisällä. Ei silti, ihan kohtalainen juttuhan tuo on selittelyineenkin.

  8. Espoossa metsässä ”apua” huutanut ”tummaihoinen”(neekeri) RAISKASI, auttamaan tulleen suomalaisen naisen!

  9. The ”man” is back… ; )

    Espoossa tosiaan agressiiviset oppilaat(päivän pravda), raiskaukset, huostaanotot, väkivalta… KAKSINKERTAISTUNEET vuodessa.

    Kukaan ei pysty löytämään yhteistä nimittäjää…
    Yhteiskunta muodostuu ihm..eistä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: