Demla – oikeusvaltion tuho

Suomea on pidetty yleisesti oikeusvaltiona. Lain edessä meidän pitäisi olla kaikkien samanarvoisia. Valitettavasti käsitys on täysin väärä ja eriarvoisuus tulee lisääntymään vielä niin, ettei perinteisestä oikeusvaltion käsitteestä tule olemaan jäljellä kuin sosialismille haiseva raato.  

Mika Illmanilla,  Johanna Suurpäällä, Paavo Nikulalla, Jaakko Jonkalla,  Rainer Hiltusella, Mikko Puumalaisella ja Tuija Braxilla on paljon yhteistä. Ehkä oleellisin asia, mikä heidät yhdistää, on Demokraattiset Lakimiehet. Yhdistys kulkee tänä päivänä nimellä Demla ja sillä on synkkä ja surullinen historia. Se on nimittäin ollut aina stalinismin linnake. Yhtäältä huvittavaa ja samalla aikaa kuvottavaa on se, että yhdistys korostaa olevansa tänä päivänä ei-poliittinen. Tämän argumentin voi todeta täydeksi paskaksi vilkaisemalla yhdistyksen nettisivuja. Ensimmäiseksi kiinnittää huomion linkki ei iskua Irakiin. Demla on hyvässä seurassa. Tämä arvomaailma ohjaa siis oikeuslaitosta:

Arabikansojen ystävyysseura, Aseistakieltäytyjäliitto, Attac ry, FinnWID – Naiset kehitysyhteistyössä, Greenpeace, Helsingin punainen nuorisopiiri, Helsingin yliopiston Sitoutumaton vasemmisto, Irakilaisten pakolaisten kv-federaation Suomen osasto, Irakin naisten yhdistys Suomessa, Irakin ja Iranin työväen kommunistisen puolueen Suomen osasto, Itkijänaiset, Järjestö Irakin kommunistityöläisten puolueen organisoimiseksi – Suomen osasto, Kasvattajat Rauhan Puolesta, Kirkon diakonia ja yhteiskuntatyön toimikunta, Kommunistinen nuorisoliitto, Kommunistit ry, Loviisan rauhanfoorumi, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Maan ystävät, Muutosvoimat Suomi – EU:n vastainen kansanrintama ry., Naiset rauhan puolesta, Naiset ydinvoimaa vastaan, Naisten kansainvälinen rauhan ja vapauden liitto – Suomen osasto, Pand – Taiteilijat rauhan puolesta, Psykologien sosiaalinen vastuu, Rauha kurdeille -foorumi, Rauhan ja sosialismin puolesta – Kommunistinen työväenpuolue, Rauhanpiippu, Ruokaa ei aseita – Helsinki, SKP, Sosiaalityöntekijöiden rauhanryhmä, Sosialidemokraattiset naiset, Sosialidemokraattiset nuoret, Sosialistiliitto, Suomen demokraattiset lakimiehet – DEMLA, Suomen kristillinen rauhanliike, Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys ry, Suomen rauhanpuolustajat, Suomen Sadankomitealiitto, Svenska Fredsvänner i Helsingfors, Tekniikka elämää palvelemaan, Työpaikkojen rauhantoimikunta, Vasemmistonuoret, Vihreät nuoret ja opiskelijat sekä Women in black.

Vilkaistaan Demlan parin viimeisen kesäseminaarin luentoaiheita:

  • Onko syrjintälautakunta paperitiikeri?
  • Saako syrjinnästä otetta?
  • Yhdenvertaisuus / monikulttuurisuus vai syrjintä / assimilaatio / marginalisoituminen?
  • Etninen ja kulttuurinen moninaisuus viranomaistyössä.
  • Ulkomaalaiskontrolli – mitä se on ja mihin sitä tarvitaan?

Mitä sitten? Eivätkö stalinistit saa viinanjuomisen ja kännisen kähminnän ohessa horista toisilleen vaikka ruudullisista rämesioista? Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

Toisinajattelijoihin kohdistuva mielipidevaino on vielä pientä. Nämä hullut nimittäin tuhoavat Suomen oikeuslaitoksen vääjäämättömästi. Esimerkkinä vaikkapa tuoreet päätökset Helsingin käräjäoikeudesta. Lainaus Halla-ahon Scriptasta:

Helsingin käräjäoikeudessa tuomittiin parikymmentä henkeä käsittävä hasisliiga. Joukko oli vuosina 2002-2006 tuonut maahan Hollannista 2,8 tonnia hasista. Päätekijät saivat 13 ja 11 vuoden ehdottomat vankeustuomiot. Kaikkiaan 14 henkilöä tuomittiin ehdottomiin rangaistuksiin.

Samaisessa Helsingin käräjäoikeudessa tuomittiin 14 hengen khatliiga. Joukko oli tuonut maahan ja välittänyt asiakkaille ainakin 4,2 tonnia khatia. Tullin arvio kokonaismäärästä oli yli kuusi tonnia ja saavutetusta rikoshyödystä 1,3 miljoonaa euroa. Päätekijä tuomittiin kolmen ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Yksi apureista sai puolentoista vuoden kakun, mutta muut selvisivät sakoilla ja/tai ehdollisilla.

Sama rikos tuotti täysin eri ulottuvuudesta olevat tuomiot. Etnisyyttään pörisevät ja värisevät, suorastaan surisevat henkilöt ovat Suomen ’oikeuslaitoksen’ erityissuojeluksessa. Paljon löisitte vetoa, että tuon jälkimmäisen tuomion antaneen Helsingin käräjäoikeuden tuomari on Demlan jäsen ja kuunnellut tarkalla korvalla etnisyyden moninaisuudesta viranomaistyössä.

Repikää siitä.

___________________

Otetaan loppuun läpileikkaus Demlan varsinaisesta luonteesta. Arvotaan satunnainen entinen puheenjohtaja. Hmm – sosialismin tunkiolta ryömineen otuksen cv:ssä on mm. Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean jäsenyys,  Suomi-Neuvostoliittoseuraa jne…

Kaikki Jumalat Suomea varjelkoon.

Advertisement
Published in: on 3 huhtikuun, 2008 at 10:16 am  Comments (22)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2008/04/03/demla-oikeusvaltion-tuho/trackback/

RSS feed for comments on this post.

22 kommenttiaJätä kommentti

  1. Itse ajattelin kirjoittaa oikeusvaltion rappiosta myös myöhemmin tänä iltana.

    Puumalaisen, Illmanin ja Suurpään kohdalla jäljet johtavat sylttytehtaalle eli marxilaiseen Demlaan.

  2. Tuo lista on kuin katkeraa runoutta ja klassikko jo sellaisenaan:

    …Irakilaisten pakolaisten kv-federaation Suomen osasto, Irakin naisten yhdistys Suomessa, Irakin ja Iranin työväen kommunistisen puolueen Suomen osasto, Itkijänaiset, Järjestö Irakin kommunistityöläisten puolueen organisoimiseksi – Suomen osasto…

    Demlasta täsmälleen samaa mieltä. On jotenkin kummallista, että asiaan ei kiinnitetä sen ansaitsemaa huomiota. Kyseessä on lainsäädäntövallan poliittinen kaappaaminen, tai ainakin sen yritys, eikä mikään muu.

    Sinänsä tuo lista osoittaa omalta osaltaan taas sitä, että idioottimainen uusvasemmisto ei millään tavoin ole kolmannen maailman todellisten vapautusliikkeiden takana tai niiden edustaja. Sen kun saisi taottua niiden päähän niin ainakin puolelta siitä porukasta maailmankuva murtuisi just.

  3. Muistetaan nyt vielä, että Puumalainen käytti Illmanin väitöskirjaa perusteluina esitutkintapyynnössä. Onneksi näytösoikeudenkäynnissä ei pienet eturistiriidat haittaa. Piiri pieni pyörii…

  4. Siis case Ellilää tarkoitin.

  5. Kaikkein vaarallisintahan tässä on se, että nämä stallarit/uusnatsit todellakin tietävät mitä tekevät. Ja kaikki tapahtuu aivan avoimesti, eikä mikään tiedostusväline siihen puutu.

    Kannattaa selata nuo Demlan sivut. Esimerkkinä: Demla ry:n puheenjohtaja on Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Elina Castren, ylläri, ylläri…:).

  6. Mistä tuo yhteistyökumppanien lista oikein oli peräisin?

  7. Adelphi: se on kopioitu Demlan pääsivulla olevan linkin ei-iskua-irakiin yhteistyökumppaneista ihan sellaisenaan.

    Tuo linkki on myös tekstissä.

  8. Demla on entinen taistolaisjärjestö eli NL:n fasismia aikoinaan aktiivisesti kannattanut järjestö. Sittemmin järjestöä on muutettu maltillisempaan tai heidän omien sanojensa mukaan epäpoliittisempaan suuntaan.

    No ajatellaanpa että me ottaisimme nimen Suomen Valtakunnanliitto käyttöön. Todettaisiin että jep kyllä se on entinen suomalainen natsijärjestö mutta olemme nyt halunneet jatkaa ko. yhdistyksen toimintaa mutta täysin uudistetussa muodossa. Jos joku kysyisi miksemme perustaneet ihan uutta järjestöä tai edes vaihtaneet nimeä niin toteaisimme vaan että emme nähneet mitään syytä.

    Jukka

    Ps. Rehellisyyden nimessä sanottakoon että itse toivoisin että Suomen Sisun nimen voisi muuttaa Sinimustaksi Kansanliikkeeksi, mutta en usko että se saa maltillisemmissa jäsenissä kannatusta.

  9. […] tavoitteen toteuttamiseksi välineeksi muodostettiin Demla, josta on kirjoitettu aiemmin tässä blogissa. Demla on onnistunut valtaamaan kaikki merkittävät oikeuslaitoksen huippuvirat. […]

  10. Tämä asia on erittäin tärkeä. Minun mielestäni on melko käsittämätöntä että ”porvarillisessa” Suomessa joku äärilaidan suuntaus saa samanlaisen vallan kuin tämä kommunistinen Demla. Ettei vain olisi samasta puusta veistetty tämä kaikki mädätys monikulttuureineen..

  11. Haluaisin itseni ja perheeni vuoksi muuttaa kuntaan, missä ei ole puoluepoliittista tuomaria tai syyttäjää.

    Voiko sellaista ollakaan, kun nimitykset tekevät poliitikot ? Jossain voi olla tuurilla joku rehellinen, ja sinne muutan.

  12. Tuli mieleen hauska ajatusleikki.

    Ajatellaan että Demlalaisten lakimiesten sijaan samat pallit olisi valloittanut joukko, joka olisi ollut 70-luvulta lähtien Suomen Sisun aktiivijäseniä.

    Herättäisikö tämä huvittuneisuutta yleisesti?

  13. […] muuttoaallon masinojina, ei voi välttyä ajatukselta että polku johtaa suoraan Demla-nimisen järjestön kautta jopa presidentti Haloseen asti, varsinkin kun ottaa huomioon hänen omituiset […]

  14. Jussi Savola:

    Olen pahoillani, kun vastaukseni kesti pari kuukautta. En tiedä Suomen Sisusta yhtään mitään.

    Oletan, että se on jotain äärioikella tjsp.

    En kuitenkaan millään usko, että maatamme saataisiin pahempaan jamaan kuin tämän Demlan hallinnassa.

    Demla on maamme tuho.

  15. […] politiikka on täynnä vanhoja stalinisteja ja neostalinisteja. Etenkin ylin virkamieskunta ja valtamedian toimitukset ovat pullollaan näitä linttakenkiä. He haluavat vaientaa keinolla […]

  16. Totesin kaikki esitetyt väittämät jo 90- luvulla kun kävin oikeutta 10 vuotta SAK: n liittoa AKT: tä ja sen ammattiosasto nr: 9: ää vastaan, jolloin menetin pitkäaikaisen työpaikkani 1,5 vuodeksi ja jouduin luopumaan työpaikastani kokonaan, vain sen vuoksi, että uskalsin perustamaan kilpailevan ammattiyhdistyksen AKT: n reviirille. Seurasi kolmen päivän lakko AKT: n toimesta, joka kosketti n. 40000 helsinkiläistä kolmen päivän ajan, ja joka yksilöityi minuun pj: na kaikissa medioissa.

    Väitän, että tällaista SAK: n hyökkäystä ei ole kukaan yksityinen ihminen Suomessa joutunut kokemaan.

    10 vuotta kestäneissä oikeudenkäynneissä päädyttiin niin Vantaan silloisen kihlakunnan kuin H:gin käräjäoikeudenkin päätöksellä tasapeliin, että minulla oli oikeus vääryyttä kärsineenä oikeudenkäynteihin, mutta oikeudenkäyntikulut määrättiin molempien kärsittäviksi eikä vahingonkorvauksia tuomittu. Hovioikeudessa tuomio piti ja perustelut olivat vielä käsittämättömämmät, koska olin ainoastaan puolustanut perustuslaista johdettavaa järjestäytymisvapautta. Korkeimpaan oikeuteen en saanut valituslupaa, eikä minulla ole pienintäkään epäselvyyttä, että asiaani olivat ratkaisevassa Demla ry: n toverituomarit kaikissa oikeusasteissa.

    Miten se on mahdollista, että ay- tai puoluepolitiikkaa käsitteviin oikeusjuttuihin valitaan aina juttuja käsittelemään vasemmistolaiset tuomarit. Tämä juttu tapahtui 10- 13.10.1989, jos joku juristi on kiinnostunut ja sitä käsiteltiin kaikissa medioissa aina HS: n etusivua myöden sekä tv: ssä että radiossa viikon ajan. Oikeudenkäynneistä ei ollut yksikään media kiinnostunut, vaikka itse niitä kutsuin paikalle, jotta olisin saanut oikeutta punikkituomareilta!

  17. Jouko Miettiselle voi vain sanoa, olisit homoksi heittäytynyt. Silloin olisi ollut mediaa paikalla pilvin pimein.
    Viittaan vaan tähän Alma Media vs. Korhos draamaan. Seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ajaa normikansalaisen etujen edelle.

  18. Kiitos Habahoo, ei silloin rautaheterona tullut mieleenikään heittäytyä homoksi, olisi varmaan SAK: n porkkanokkapunapääpunikiltanin ( SETA: n kera ) saanut apua omien tovereidensa vääryyksiin.

  19. Kiitos Habahoo, ei silloin rautaheterona tullut mieleenikään heittäytyä homoksi, olisin varmaan SAK: n porkkanokkapunapääpunikinkin ( SETA: n toimesta ) saanut apua omien Kallion flickan ay- tovereiden vääryyksiin.

  20. Kysymys: Mitä yhteistä on tuolla järjestölistalla ja Demlalla?
    Vastaus: Ne kaikki vastustivat Irakin sotaa.
    Se että Demla vastusti Irakin sotaa ei tee Demlasta kommunistista (mikä sana oli moneen kertaan lihavoitu). Monen muunkin mielestä jenkkien öljynhakureissu oli tuomittavaa.
    Listan järjestöjen sekä kommunismin yhdistäminen Demlaan ilman mitään muita perusteita, on vain kirjoittajan perustelematon mielipide.
    Minä en väitä etteikö Demlalla voisi olla kommari ajatuksia, mutta tässä kirjoituksessa en siihen mitään todisteita nähnyt.

    Huumetuomioit khat vs kannabis olivat täysin minun oikeustajuni vastaisia. 2,8t hasiksesta saanee tosin paljon useamman käyttöannoksen kuin 4,2t khatista. Silti tuomioit eivät ole yhdenvertaisia.

  21. […] PS. Demla – oikeusvaltion tuho: https://octavius1.wordpress.com…tion-tuho/ […]

  22. En ole varma, onko tämä ollut täällä jo mutta:

    http://www.urbandictionary.com/define.php?term=Demla

    Osuvampaa kuvausta saa hakea!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: