Astrid Thors ja Troijan hevonen

Kaikki tiedämme, että Astrid Thorsin, Tarja Halosen, Mervi Virtasen, Johanna Suurpään etc märkänä haaveena on muuttaa Suomi Afrikaksi hinnalla millä hyvänsä. Yksi konkreettinen keino tähän Suureen Unelmaan™ pääsemiseksi on perhekäsitteen laajentaminen eli Astrid Thorsin lempi-idea .

Tämä tarkoittaa teoriassa siis sitä, että maahanmuuttolain käsite perhe kattaisi aviopuolison tai aviopuolisoiden ja lasten lisäksi muitakin lähisukulaisia tai vastaavia. Reaalitodellisuudessa ja Suuren Unelman™ nopeuttamiseksi käsite siis muuttuisi kattamaan esimerkiksi afrikkalaisen klaanin tai heimon.

Thors on ottanut lain muuttamiseksi käyttöönsä järeät keinot. Maahanmuuttovirastossa tehtiin täysin tarkoitushakuisesti kielteinen päätös myöntää turvapaikkaa venäläiselle Maria Kirbasovalle. Kyseessä on sairas mummo, jonka tytär asuu Suomessa. Tapauksen yhteydessä pääviesti on tullut varmasti tyhmemmällekin selväksi. Asiaa rummutetaan täysillä Ylessä ja Pravdassa jatkuvalla syötöllä. Maahanmuuttolakia on muutettava pikaisesti, ettei vastaavat epäinhimilliset ja traagiset tapaukset pääse toistumaan.

Sairaan mummon käyttäminen Troijan hevosena osoittaa miten loputtoman kuvottavia keinoja Astrid voi käyttää mielisairaiden tavoitteidensa ajamiseksi.

Suomen perustuslaissa sanotaan seuraavasti: ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. 

Mielenterveydestä perustuslaki ei valitettavasti mainitse mitään.

Mainokset
Published in: on kesäkuu 11, 2008 at 2:03 pm  Comments (13)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2008/06/11/astrid-thors-ja-troijan-hevonen/trackback/

RSS feed for comments on this post.

13 kommenttiaJätä kommentti

  1. Enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta. Pirullisen ovela juoni. Itse olen sitä mieltä, että Venäjä huolehtikoot itse vanhuksistaan.

  2. Astrid Thorsin kotisivut ovat mielenkiintoiset. Blogia ei enää päivitetä, ja vieraskirjakin on suljettu. Näillä lienee hyvin paljon tekemistä hänen todellisen kansansuosionsa kanssa. Ikävä kyllä sillä ei liene riittävää vaikutusta muuttamaan tilanteen kurssia.

  3. Mielessä kyllä kävi, että järjetöntä touhua, kun sairaan mummon kanssa ollaan tiukkoja, mutta yli sata rikosta tehnyttä somalia ei saada maasta ulos.

    Voi tietenkin olla tarkoituksellinen juoni tai koepallo, mutta voi olla myös sattumaa.

    Tämä farssi eskaloituisi kivasti, jos mummo hakisi turvapaikkaa jonkun buddhalaisen yhteisön luota (kun kerran kirkko tarjoaa suojelua, miksei muutkin). Sen jälkeen musulmaanit tulisivat hommaan mukaan omalla tyylillään, jonka jälkeen lapsenraiskareita, katuryöstäjiä jne. saisi etsiä moskeijoista. Ja jihad päälle, jos poliisi korjaa talteen.

  4. Kyllä tämä on aivan suunniteltu kuvio. Maahanmuutto-osaston päällikkö oli YLEn uutisissa ensimmäisenä juttuna selittämässä, että laki kun on tämä niin pakko toimia näin. Uutisen varsinainen sisältö oli se, että lakia on muutettava.

    Ästrid oli seuraavan päivänä vinkumassa samasta asiasta.

    Ne pitävät suomalaisia aivan ääliöinä ja valitettavasti ovat jossain määrin enemmän kuin oikeassa.

  5. Kyllä Octavius tulkitsi tämän minustakin täysin oikein. Ei ole olemassa mitään muuta järkevää syytä, miksi tähän tapaukseen kiinnitetään erityistä huomiota mediassa. Kirgiisin näköinen iäkäs venäläinen nainen (ja vielä ihmisoikeuksien puolustaja kotimaassaan) sopii propagandatarkoitukseen paljon paremmin kuin somali, vaikka jälkimmäisiä tuo lähisukulaisuuden käsitteen päivittäminen ”paremmin nykyaikaa vastaavaksi” todennäköisesti enemmän suosii.

    Muutos voi vaikuttaa ratkaisevasti maahanmuuton volyymiin. Ruotsin etenkin 90-luvun alun jälkeisestä maahanmuutosta ”anhöriginvandring” muodostaa suurimman osan. Itse asiassa Ruotsin maahanmuuttopolitiikka ei ole ollut erityisen humanitaarista, ainoastaan lepsua.

  6. Sairas mummo saakin jäädä toistaiseksi Suomeen. Saavuttiko Astrid jo tavoitteensa?

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ihmisoikeusaktivistin+karkotus+keskeytet%C3%A4%C3%A4n/1135237124657

  7. Vaikka Ästrid luultavasti ennemmin tai myöhemmin saavuttaa tavoitteensa, se ei ole mielestäni tässä casessa se oleellisin asia.

    Minusta tuo hyytävä johdonmukainen suunnitelmallisuus Suuren Unelman saavuttamiseksi on se, mikä tässä on sairainta.

  8. Satuitteko tänään näkemään kun Astrid hieman nukkui tämän päivän istunnossa? Omassa työpaikassani moinen tietäisi kenkää samantien, mutta Suomen eduskunnassa ei ilmeisesti ko. toiminnalla ole niin väliä.

  9. Enpä tosiaan tuolta kantilta ajatellut Astridin sanomisia kirgiisimummon karkoituspäätöksestä. Ajattelin lähinna vain Astridin tulleen jollain tavalla järkiinsä, kun puhui lain muuttamisesta, mutta sehän tarkoittaa tietenkin tuota lain muuttamista maahanmuutajahyysäämissuopeammaksi!

  10. Ave kaikille,
    Totta taas jupiset Octavius, näin meitä koitetaan viedä näissä asioissa, kuin kuoriämpäriä taas. Poliitikot on juuri niitä kuin ovat, olette varmaan viime päivinä huomanneet…
    Jumalauta, Ästrid nukkuin duunissaan eduskunnassa, ja kameroiden edessä, ei voi olla totta!! Mutta se kuvaa juuri tätä ylimielisyyttä kaikkea normaalia kohtaan, vain mokutus on jotain orkkuja antavaa hänelle, muu on paskaa.
    Aivan, kuten joku totesikin yllä, niin kenkää tulisi perseeseen ja lujaa meitsin duunissa kanssa jos nukkuisin siellä.
    Toisaalta, olen kyllä tässä ajatellut, ja mun puolesta se saisi nukkua koko ajan duunissa, ei tekisi noita viisaita juttujaan koko ajan.
    Siis periaatteella, se on hyvä jätkä, kun se nukkuu ja sukeltaa… joo.
    Muuten, juhlapäivä tänään 13.6., irkut äänesti sen lissabonin paskapaperin kumoon, jees!
    Malja sille!
    -LR-

  11. ”Maahanmuuttovirastossa tehtiin täysin tarkoitushakuisesti kielteinen päätös myöntää turvapaikkaa venäläiselle Maria Kirbasovalle.”

    Pitääkö tämä nyt ihan salpavarmasti paikkansa?

    Eli onko mummo todellakin hakenut MYÖS turvapaikkaa (eikä pelkkää oleskelulupaa)???

  12. Reinolle: tässä tarkennusta http://www.kaleva.fi/plus/juttu733115_page0.htm.

    Eli oikeassahan Sinä olet ja minä tuolta osin väärässä. Itse asiaa tämä ei mielestäni muuta.

  13. Joo, kyllä tuossa jutussa jotain vedätyksen makua on. Nyt hämmästyttää se, että miksi mummo EI missään vaiheessa ole hakenut turvapaikkaa?

    Tuo Sotilaiden äidit on Venäjälle nimittäin sen kaliberin toisinajattelijajärjestö, että turvapaikan myöntäminen olisi ollut ihan perusteltavissa. Tai joka tapauksessa oltaisiin voitu toimia kuten esim. Zahra Abdullan tapauksessa, eli annetaan turvapaikka humanitäärisin perustein suojeluntarpeen tms. vuoksi, vaikka oikeat turvapaikan edellytykset eivät täytykään.

    Näyttää selvältä, että tällä tapauksella on haluttu pelata mediapeliä viimeisen päälle.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: