Kuolleen kissan pomppu on tuloillaan

Sijoituspalstalla joku irvileuka kyseli osakemarkkinoiden laskun aiheuttamia fiiliksiä holdareilta, ts. sijoittajilta, jotka eivät reagoi trendien vaihteluun. Toivo tuntuisi olevan nyt osingoissa ja siinä, että lisää ostamalla keskihinta alenee. Lainauksia:

  • Salkku on noin 30% tappiolla, ja kipeetä ottaa, mutta kuuluu asiaan.
  • Ostelen joka kuukausi ylimääräisellä käteisellä lisää osakkeita, joten tili on kuivana jatkuvasti.
  • Olen samaa mieltä. Kaikki vaan ostolaidalle. Niin pitkään kun osakkeet ovat arvo-osuustilillä tappiota ei ole realisoitunut, vaikka salkku punertaa suurella osalla holdareista….Ei pääse välittäjät eikä verottaja vielä välistä vetämään.
  • Lokakuussa hankin osakkeita salkkuun ihan vaan saadakseni keskihintoja hieman alemmas ja hyvin olen siinä onnistunut.
  • Holdarit ovat siinä onnellisessa asemassa että tappioita ei ole tullut lainkaan tässä pörssikurituksessa.
  • Itse olen kasvattanut omistuksiani jotta saan ensi keväänä entistäkin muhkeammat osinkotulot.

Mutta asiaan. Ennustan, että lähiaikoina näemme kuolleen kissan pompun. Sijoitusslangissa se tarkoittaa meneillään olevan laskutrendin katkaisevia rajuja ja lyhyitä nousujaksoja, joiden jälkeen lasku taas jatkuu. Kylmähermoinen sijoittaja osaa käyttää niitä hyväksi.

Tuotto on helposti 5-10 % viikossa.

Mainokset
Published in: on marraskuu 23, 2008 at 8:55 pm  Comments (2)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2008/11/23/kuolleen-kissan-pomppu-on-tuloillaan/trackback/

RSS feed for comments on this post.

2 kommenttiaJätä kommentti

  1. ”Helposti”?

  2. Helposti, helposti. Nyt maanantaina kello 10:20, HEX on noin 3 % nousussa.

    Sanoisin, että jos perjantaina osti tai nyt aamulla, possa pitäisi tyhjätä ennen ip-kahveja. Tuosta kuitenkin jää käteen nettona sellaiset 2 % päivätuottoa.

    No, tuo on enemmän ammattilaisten laji, enkä itse siihen sotkeudu. Se vaatisi kokopäiväisen seurannan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: