Herttoniemen huijatut

Helsingin Herttoniemi on periaatteessa yksi tavallisen ihmisen unelmista asuinpaikkana. Meri on läsnä, ulkoilumaastot ovat hyvät, palvelut kunnossa ja liikenne toimii. Metrokin on kaikille kävelymatkan päässä.

Alueena Hertsikka jakautuu kolmeen selkeästi erottuvaan osaan. Vanha Herttoniemi koostuu 1950-luvulla rakennetuista kauniista ja idyllisistä kerrostaloista. Asunnot ovat hieman ahtaita ja epäkäytännöllisiä, mutta kaikkea ei voi noin lähellä keskustaa saada.

Teollisuusalue muodostuu Hertsikan itäosan autokaupoista, halleista, huoltoasemista ja eri yritysten konttoreista. Alue on idyllinen omalla tavallaan, koska siellä aistii yrittämisen väkevän tuoksun.

Herttoniemenranta on alueista uusin. Sitä on pidetty pitkään Helsingin asuntotuotannon helmenä ja aluetta rakennetaan yhä. Alueella on Helsingin kaupungin politiikan mukaisesti puolet kovan rahan ja puolet lähinnä kaupungin vuokrataloja. Alue on Helsingissä toteuttavan asuntopolitiikan näyteikkuna.

Tunnen neljä Herttoniemenrannasta ns. kovan rahan asunnon ostaneita perheitä. Kahta heistä varoitin suoraan, että älkää tehkö elämänne virhettä – astutte paskaan, sanoin heille suoraan.

Herttoniemenrannan ensimmäinen vaikutelma ovat tummat laahustavat säkit, joiden määrä lisääntyy vääjäämättä joka ikinen kuukausi. Vuokrataloihin on nimittäin koottu monikulttuuria.

En pysty kuvaamaan sitä katkeruutta, joka tihkuu sen ihmisen puheessa, joka on ostanut alueelta asunnon. Viereisessä talossa asuu monikulttuuriväki ilmaiseksi satelliittiantennien tuottamaa signaalia katsellen, kun asunnon ostaneen perheen vanhemmat käyvät töissä, maksavat veroja ja asuntolainaa.

Aamulla lapset viedään laahustavia säkkejä väistellen äläwäbälä-päiväkotiin ja parin vuoden kuluttua lapsia odottaakin äläwäbälä-koulu. Koulu on todella rauhaton, väkivaltainen ja oppimishalukkaat hakeutuvatkin muualle. Koulu sai mainetta ollen ensimmäinen opinahjo Suomessa, jossa kiellettiin joulujuhlat.

Alueen, tämän Helsingin helmen ja näyteikkunan, maine ne levinnyt ja asunnot eivät käy enää oikein kaupaksi. Mahdolliselle ostajalle riittää käynti Hertsikan S-marketissa ja vartin kävely ympäristössä. Alue slummiutuu ja asuntojen hinnat laskevat.

Tähän Kokoomus on Helsinkiä ajamassa ja on sen osittain ajanut. Lainaan kokoomuslaisen kaupunginjohtaja Jussi Pajusen profeetallisia sanoja:

Helsingin asukkaista on kohta neljäsosa maahanmuuttajataustaisia.

Asiasta kirjoittavat 28.11. Pravdan yleisönosastolla kaupunkimaantieteen opiskelijat Venla Bernelius, Katja Vilkama ja Hanna Virtanen. Ydinkohdat kirjoituksessa ovat seuraavat.

Ratkaisuksi on luotava uudenlaisia asunto-, kaupunki- ja kotouttamispolitiikan keinoja… Esimerkiksi asuntojen hallintamuotojen ja rahoituksen monipuolistaminen tarjoavat uusia vaihtoehtoja vuokra-asumisen rinnalle…Lisäinvestoinnit heikoimpien alueiden kouluihin ja asuinympäristöön…

Venla, Katja ja Hanna käsittääkseni ehdottavat siis, että maahanmuuttajille lahjoitettaisiin asunto tai hallintaoikeus asuntoon ilmeisesti ilman mitään vastiketta. Samalla monikulttuurin juurruttamiseen kaadettaisiin lisää rahaa, aina vain lisää rahaa, loputtomasti rahaa. Naisopiskelijat väläyttävät kirjoituksessaan myös mahdollisia pakkokeinoja eri väestöryhmien hajauttamiseksi.

Yksi noista Hertsikassa asuva tuttavani on yrittäjä, nopealiikkeinen, hyvin tarmokas ja aikaansaava mies. Hän nostaa penkiltä 120 kiloa ja muutaman sentin minua pitempi.

En voi sille mitään, mutta mieleen hiipii väistämättä mielikuva pubin nurkkapöydästä missä seurueeseen kuuluu sekä tämä tuttavani, että monikulttuuriuskoa puhkuva Venla Bernelius. Venla heittää kirjoitustaan lainaten:

Kulttuurinen monimuotoisuus yhdistettynä sosiaaliseen ja alueelliseen tasapainoon on kansainvälistyvässä maailmassa suuri voimavara.

Tuon lauseen jälkeen Venlan pelastaisi ainoastaan se, että hän on nainen. Miespuoliselta horisijalta tuttavani voisi nimittäin repiä pään irti.