Sunnuntain Pravdassa Helsingin kaupungin maahanmuuttojohtaja paljastaa, että maahanmuuttajien integroiminen kyllä onnistuu. Ihan varmasti, eikä Helsinkiin tule slummeja eikä mitään samoja ongelmia kuin kaikkialla muualla Euroopassa, koska johtaja Annika Forsander tietää keinot.
’Me tiedämme, miten tämä pitää hoitaa’, hän sanoo. ’Se vain vaatii rahaa.’
Keinot ovat jostain ihmeellisestä syystä luultavasti maailman tarkimmin varjeltu salaisuus, eikä Annika niitä paljastanut. Mutta se siis maksaa.
Maahanmuutosta jo nyt aiheutuvia kustannuksia valtiolle voi poimia vaikkapa täältä. Yhteensä siis vähintään 160 miljoonaa euroa vuodessa. Jos oletuksena on, että Suomeen muuttaa nyt noin 20 tuhatta henkilöä vuodessa, ja koska vajaa puolet maahanmuuttajista tulee töihin tarvitsematta valtavaa paapomiskoneistoa, tulee laskuksi per työperäinen kärsä noin viisitoistatuhatta tuhatta euroa. Siis pelkästään siihen, että ihminen saadaan maahan rahaa pumpataan jo nyt aivan järjettömästi.
Viime viikon Nykypäivän haastattelussa Jyrki Katainen lausuu seuraavaa Suomen tilanteesta vuonna 2018:
’ Kymmenen vuoden päästä Suomi kamppailee koko ajan työvoimapulassa…Suomi on silloin hyvin monikulttuurinen maa.’
Tässäkin blogissa on kerrottu, että kansakoulunopettaja Jyrkin märkä haave on saada maahan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa hyvin nopealla tahdilla. Laskuharjoituksen tulos vaikkapa 1,5 miljoonalla paapomiskoneiston tarpeessa olevalla työperäisellä on siis 22,5 miljardia euroa. Se olisi aika tasan puolet Suomen valtion budjetista.
Lienee selvää, ettei tällaisiin panostuksiin ole varaa paitsi yhdellä ehdolla. Tuo Annikan hallussa oleva suuri salaisuus, jonka avulla siis Suomi välttyy muiden maiden virheistä, on Suomelle valtavan arvokas. Sitä voidaan aivan hyvin pitää Suomen arvokkaimpana kansallisomaisuutena metsien ja Nokian tuotekehityksen ohella.
Iso-Britannia, Hollanti, Espanja, Belgia, Ranska, Italia, Saksa, Ruotsi, Tanska ja Norja maksavat tuosta tarkoin varjellusta salaisuudesta Suomelle aivan mitä tahansa.
Jään suurella jännityksellä odottamaan tämän suuren salaisuuden paljastumista ja Euroopan kaikkien maahanmuutosta johtuvien ongelmien ratkaisua.
Ave,
Tämä alkaa muttua todella painajaiseksi. Juuri saatiin uutisissa kuulla, kun kaikki isot metallifirmat laittaa väkeä pihalle todella rumaan tahtiin, niin aivan samaan aikaan toisaalla nämä saatanan hourut vaatii, että mamuja vaan lisää, mitä vittua niiden kusipäiden päässä pyörii? Onko ne saatana umpihulluja kaikki?
Nyt alkaa pikkuhiljaa käpy palaa tässä touhussa.
Pajunen sohaisi ja alkoi ladella totuuksia tästä mamujen rahtaamisesta ja muusta sonnasta, niin jumalauta mikä propagandakoneisto käynnistyi viikon viiveellä. Ei voi kuin tyrmistyä mihin, että mihin helvettiin tätä valtakuntaa ollaan hinaamassa.
Juu, kansakoulunopettajan tausta, ja sillä sitten hoidetaan maan taloutta, ja siltä alkaa näyttämään. Säälittävää kaikkiaan, huomenna jyrki-boi sitten alkaa torjua lamaa tosisaan, näin jo kerrottiin.
Vittu, pidetäänkö meitä ihan todella tyhminä, ilmeisesti. Mutta vielä tulee pikku ylläreitä tälle eliitille, saavat vaan nähdä…
Juu, ei oikein viitti enempää kirjotella tässä vitutuksessa, mutta se kuvaa näitä fiiliksiä ja mä kirjotan kanssa monen muun puolesta ja sanoin.
Alkaa olla aika toimia, tehdä jotain, 2 vuotta vaaleihin, parabellum.
-P-
On tässä tullut mietityksi kerran jos toisenkin että onkohan se työvoimapula ihan oikeasti palkansaajan päällimmäisiä huolenaiheita? Ainakin sellainen kuva välitty noista intelektuellinen jutuista.
Toinen mielikuva tulee siitä että maahanmuuton ja monikulttuurin ongelmat ohitetaan sillä että hommaan kaadetaan entistä enemmän rahaa ja lisäämällä perusteetonta maahanmuttoa rajattomuuksiin.
Jotenkin nämä ei mahdu maalaisjärkeen.
Kyllähän tämä täysin holtiton rahan kaataminen ihmetyttää.
En voi ymmärtää, miten yhden ihmisen saaminen Afrikasta Suomeen maksaa jo nyt 15 donaa. Jos tämä on nyt päätetty, että avataan rajat, niin kyllä minä hoidan asian ainakin puolta halvemmalla.
Jyrkin kahdella miljoonalla mamulla tekisi jo aika hyvän liikevaihdon.