Hulluuden sinfonia

Viron BKT painuu ennusteiden mukaan tänä vuonna pakkaselle 7 %. Koska kyse on virallisesta ennusteesta, todellinen pudotus on yli 10 %:n luokkaa.

Suomen vienti nyykähti 10 % joulukuussa. Kun Suomen BKT:stä viennin osuus on noin 45 % se johtaa kuluvan vuoden osalta siis 4,5 %:n BKT:n laskuun. Tämä siis sillä yltiöoptimistisella olettamuksella, että viennin laskusuunta ei jatkuisi.

__________

Vuoden 2008 aikana Suomeen saapui yli 600 alaikäistä turvapaikanhakijalasta ja –nuorta. Tulijamäärä ei ole vähenemässä vaan jatkuu edelleen. Uusien perheryhmäkotien ja tukiasuntojen tarve lisääntyy entisestään, lapsia tulee kymmeniä viikoittain.

__________

Vuoden 2009 uudissana on valittu. Sana tarkoittaa parikymppistä turvapaikanhakijamiestä, joka selittää sosiaalitädeille olevansa alaikäinen. Palkinnon voittaneen sanan kehittäjä on nimimerkki Reino.

Suomen kielen soinnukkaimpia vivahteita hyväksi käyttävä uudissana on karva-ankkuri.

___________

Luhistumassa ja peloissaan oleva punavihereliitti löytää uusia vihayhteisöjä netistä päivittäin, viimeisimmät kohut nousivat jostakin Facebookin käyttäjäryhmästä sekä SDP:n nuorisojärjestön puheenjohtajan Erkki Tuomiojan lausunnoista.

Huvittavinta tässä kaikessa on se, ettei punavihereliitti vieläkään tajua, mitä on tapahtumassa.

___________

Saksassa on vuoden 1996 jälkeen tehty yli 50 kunniamurhaa.

Kunnia heille, joille se kuuluu.

___________

Suomen yhteiskunta perustuu viime kädessä siihen uskoon, että Matti Vanhanen on kaikkivoipa ja Puolue on erehtymätön. Mutta koska Matti Vanhanen todellisuudessa ei ole kaikkivoipa eikä Puolue ole erehtymätön, tarvitaan väsymätöntä, hetkestä hetkeen joustavaa tosiasiain käsittelyä.

Tätä tarkoittava avainsana on mustavalko. Puolueen jäsenistä käytettynä se tarkoittaa uskollista alttiutta sanoa, että musta on valkoista, jos puoluekuri niin vaatii.

Esimerkkinä voidaan käyttää slogania: ’Maahanmuutto on rikkaus.’

(Lähde: Orwell ja Matti Vanhasen lausunnot).

___________

Parikymmentä vuotta sitten Suomesta käytettiin luonnehdintaa Pohjolan Japani. Tällä tarkoitettiin homogeenista, yrittävää kansaa, jonka tulevaisuus rakentui yhä enemmän korkean teknologian varaan.

Matti Vanhasen hallituksen jäljiltä Suomea tullaan kutsumaan Pohjolan Zimbabweksi.

Advertisements
Published in: on helmikuu 13, 2009 at 8:30 pm  Comments (8)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2009/02/13/hulluuden-sinfonia/trackback/

RSS feed for comments on this post.

8 kommenttiaJätä kommentti

  1. Terve, ylihuomenna Urjala valtuusto päättää, sijoitetaanko pitäjään karva-ankkureita, voi olla mielenkiintoinen kokous, harmi etten pääse työkiireiden takia seuraamaan.
    terv. palstanne seurailija

  2. Anu Vehviläinen ehdottaa, että autoilun verotuksen painopiste tulee siirtää ostosta käyttöön. Suomalainen keskiverto auto on kymmenen vuotta vanha Toyo Sorolla tai veevee kolffi. Auto on maksanut 1999 sellaiset 130.000 mk, jossa on ollut veroa osapuilleen 8.000 euroa.

    Niemiset ovat ajelleet autollaan tähän päivään mennessä sellaiset 250.000 kilometriä, ja bensaa on palanut suunnilleen 20 kuutiometriä. Veroa on maksettu bensasta noin 14.000 euroa ja päälle autonkäyttömaksut, sekä huoltoon, varaosiin ja renkaisiin sisältynyt alv 22%, arviolta sellainen 2.500 euroa.

    Niemisen poika on juuri hankkinut ajokortin, ja jatkaa Siperian menoveden polttamista seuraavat kuusi vuotta, armeijan ja opiskeluajan, kunnes Sorolla vihdoin paalataan ja päästetään kiertoon. Väkisin hiipii mieleen kysymys, että paljonko tuota turboruuvia siihen käytön suuntaan voi vielä kiristää?

  3. Tässä <juttuni Zimbabwesta ja Afrikan helmestä Botswanasta.

    Analysoin Lynnin-Vanhasen-teorian perusteella Zimbabwen eroja ja ”yllättäviä” samankaltaisuuksia. Vaikka Botswanan BKT on Viron luokkaa, elinajanodote on 40-vuoden luokkaa.

  4. Ave,
    Mielenkiintoista ja purevan osuvaa tekstiä, kiitos.
    Karva-ankkuri on helvetin osuva ja niin tätä kaikkea paska-mokutusta kuvaava sana, että heti käyttöön vaan.
    Naapurimaat tästä alaspäin alkavat mädäntyä aika vauhtia, ollan kohta kapinan rajoilla monessa maassa, ja täällä vaan koitetaan pitää päätä tukevasti perseessä, ja ei nähdä mitä muualla tapahtuu, meillähän on kaikki saatanan hyvin, jees.

    Afrikan talousihmeessä Zimbabwessa on toteuttu nyt sitten 40 vuotta watussi-hallintoa ja selvää jälkeä on tullut. Maassa on todella suuret setelit käytössä, sen verran on hurjaa tämä talouskasvu juu. Nyt on 100 miljardin watussidollarin seteleitä jo painettu. Tänne voisi nyt tuoda tätä niin ihmeellistä mustan miehen korkeakulttuuria ja osaamista, ja otetaan saatana kovasti opiksi tässä omassa kriisissämme, että miten se pitää hoitaa, jotta saamme kaikki suuria seteleitä kourat piukkaan.

    Ian Smith muuten kuoli suuressa vitutuksessa v.2007 RSAssa, ja näki kuinka hänen rakentamansa maansa on mädäntynyt helvetiin. Muistatteko sen jokaisen Tosimiehen T-paidan 70-luvulta… Be A Man Amomg Men, Join Rhodesian Army… ja kuva, jossa Sotilas kantaa FN FALlia.

    Taitaa olla kohta tarpeen se T-paita taas siellä suunnassa…
    Jees, siis lisää tätä ihmeellistä korkeakoulutettua Afrikan jengiä tänne, siellä on ainakin talous-osaamista pitkin poikin. Ja näin Suomi uuteen nousuun lamasta, juu.

    Hyvää lauantaita ja irkkuolutta!
    -P-

  5. Timo: jos olet mies, niin otat yhteyttä valtuuston pj:aan. Heti huomenna. Kerro päätöksen valmistelusta ja ja kaikesta siihen liittyvästä ympärillesi.

    Et ole yksin. Suurin osa suomalaisista haluaa lopettaa tämän hulluuden.

    Nyt kysytään esiin heitä, jotka uskaltavat haastaa. Nyt jokainen mukaan.

    Argumentti, joka tepsii Urjalassa. Kepu menee alle 15%:n kannatuksen seuraavissa ek-vaaleissa.

  6. Urjalan valtuusto päätti olla sijoittamatta karva-ankkureita pitäjään.

  7. Hienoa Urjala!

    Onnittelut järjen voitosta. En tiedä onko täällä ketään ko. paikkakunnalta, mutta jos on niin kannattaa henkilökohtaisesti vaikka soittaa ja kehua päätöksestä.

    Sana leviää puoluekentässä nopeasti.

  8. Tulipahan ankkurilapsista mieleen, eikös Suomen lain mukaan lapsen hylkääminen/heitteillejättö ole rikos?

    Tästä pääsemme siihen, että alaikäiset lapsensa salakuljettajien käsiin vuosiksi hylänneet somalivanhemmat ovat rikollisia Suomen lain mukaan. Joten jokainen ankkurilapsen perheenyhdistämisen johdosta suomeen saapuva vanhempi on jo valmiiksi rikollinen? Pitääkö meidän huolia rikollisia ihmisiä tänne?

    WTF?

    On se muuten kumma kun mm. ”suuressa maahanmuuttokeskustelussa” väitettiin kirkkain silmin että Somaliassa ei tiedetä mitään näistä perheenyhdistämisistä vaan lähetetään kyynelsilmin perheen yksi lapsi turvaan. Kas kummaa kun kukaan muu kansakunta ei toimi näin, hylkää lapsiansa. Millainen ruton vanhempi on sellainen joka oman edun tavoittelussa hylkää lapsensa kohti täydellistä tuntemattomuutta?

    Ja turha tulla sitten itkemään että ”niin mekin sodan aikana lähetettiin lapsia…” juu juu, niin lähetettiin mutta se olikin väliaikaista, lapset tulivat välittömästi takaisin kun olosuhteet sallivat. Mites somput?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: