Matti Vanhanen – Messias

Matti Vanhanen visioi Suomea vuonna 2019.

Matin mukaan Suomi ei kuulu Natoon, täällä vallitsee puolisosialistinen valtionohjaus, navetoissa on laajakaistat, kunnissa on tasaisesti hyvin työllistyneitä työperäisiä maahanmuuttajia ja sosiaaliturva seuraa suomalaista koko Euroopan alueella siten, että lonkkaleikkaukseen voi mennä vaikka Romaniassa.

Lisäksi Matti Vanhanen lopettelee ennätyksellistä neljättä pääministerikauttaan ja Keskustalla 25 %:n kannatus.

Niin, nykyinen hallitus on vielä vallassa yli kaksi vuotta ja se ehtii erinomaisen perusteellisesti tuhota Suomen. Matti Vanhasen jäljiltä maa tulee olemaan jakautuneempi kuin koskaan. Terveyspalvelut haetaan joko yksityisen sairasvakuutuksen kautta tai työterveyshuollosta, koska julkinen terveydenhuolto on rappeutunut. Turvapalvelut ostetaan yksityisiltä vartiointiliikkeiltä ja yksityiskoulujen määrä lisääntyy. Kunnissa on työperäisiä maahanmuuttajia ja paljon, sen takaa huomenna hyväksyttävä uusi ulkomaalaislaki, joka velvoittaa ottamaan maahan jokaisen afrikkalaisen perheineen, joka kykenee matkustamaan tänne ja maa tuleekin olemaan täynnä tulonsiirroilla eläviä slummeja. Suomen koulutetut nuoret tulevat pakenemaan maasta yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Suureksi humoristiksi Matti osoittautuu ennustamalla omaa poliittista uraansa, jonka loppu lienee erittäin lähellä jo kuluvalla vaalikaudella. Puolueen kannatuksen suunta on jatkuvasti alas, eikä näköpiirissä ole mitään tekijää, joka estäisi kannatuksen luisumisen 10-15 %:n välille.

Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että osuu Matti päiväunissaan oikeaankin. Aivan varmaa on, että kokonaisverotuksen aste on nykyistä paljon korkeampi julkisen talouden romahtaessa laman myötä.

Navetoissakin saattaa olla laajakaistat vuonna 2019.

Mainokset
Published in: on helmikuu 16, 2009 at 5:30 pm  Comments (6)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2009/02/16/matti-vanhanen-messias/trackback/

RSS feed for comments on this post.

6 kommenttiaJätä kommentti

  1. Kunnissa on työperäisiä maahanmuuttajia ja paljon, sen takaa huomenna hyväksyttävä uusi ulkomaalaislaki, joka velvoittaa ottamaan maahan jokaisen afrikkalaisen perheineen, joka kykenee matkustamaan tänne ja maa tuleekin olemaan täynnä tulonsiirroilla eläviä slummeja.

    Uusi ulkomaalaislakiehdotus joka menee äänestykseen 17.2.2009 on sopusoinnussa hallitusohjelman kanssa. Viimemainitun mukaan ”Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta. Kansalaisille on taattava oikeus vaikuttaa, osallistua ja olla sallisia päätöksenteossa.”

    Ensimmäisessä siteeratuista kahdesta lauseesta ei mitenkään rajoiteta Suomeen kuulumisoikeutta vain kansalaisille. Todellakin.. Suomi kuuluu kelle tahansa ihmisille missä tahansa maailmassa.

    Nyt näyttää siltä, ettei kyseessä ole mikään ajatusvirhe.

    Hallitusohjelma
    19. huhtikuu 2007 … Hallitusohjelma on hallitukseen osallistuvien puolueiden hyväksymä
    toimintasuunnitelma, jossa on sovittu hallituksen tärkeimmistä …
    http://www.valtioneuvosto.fi/hallitus/hallitusohjelma/fi.jsp

  2. Ave,
    Pirun hyvä kirjoitus veli hyvä, jälleen.
    Tämä herrä pääministeri on siis näemmä seinähullu, ei kukaan täysijärkinen tuollaisia voi heitellä tuosta vaan, kyllä on säälittävän heikosti asiat, oikein hävettää kaikkien puolesta tuollainen diibadaaba-puhelija.

    Itse kanssa ajattelen, että tällä touhulla keskusta putoaa sinne keski/pien-puolueiden joukkoon vassareiden, rkp ja virheiden sekaan, PS nousee tilalle, eli hyvältä näyttää! 🙂

    Muuten, nyt alkaa suvaitsevaistenkin rivit rakoilla, nimittäin paikallisessa hyysärissä, eli satakunnan kansa-lehdessä oli tänään juttu siitä, mitä ex-sisäministeri Rajamäki (SDP) on lausunut tästä uudesta maahanmuuttolaista:
    ”Hallitus on tehnyt historiallisen virheen maahanmuuttopolitiikassa…” Ja hän myös moittii, että on Thorsilla liikaa valtaa hallituksessa!!!

    Voiko kaikki vielä jotenkin kääntyä paremmaksi, ei oikein jaksa uskoa, huomena se paskalaki hyysätään läpi eduskunnassa, ja illalla tulee TV1 joku A-talk klo 21, jossa on somali-värisuora vinkumassa tätä asia…
    Alkaa jo nyt vituttamaan tämä saatanan mokutus.
    Huomiseen, öitä.
    -P-

  3. Vanhanen tietää vahingossa saadun vallan lipsuvan sormistaan ja panikoi. Ihmettelen jos miestä ei savusteta puolueensa puheenjohtajan paikalta jo ennen seuraavia vaaleja.

    Ne laajakaistat pitäisi kyllä saada joka torppaan. Informaatioyhteiskunta vaatii sitä toimiakseen täydellä teholla. En usein joudu käyttämään Ruotsia positiivisena esimerkkinä, mutta siellä tämä hoidettiin mielestäni mainiosti – valtion päätöksellä vedettiin kaapelit joka koirankoppiinkin parissa vuodessa. Siitä tuli iso lasku kerralla, mutta sen jälkeen Ruotsi on ollut nimenomaan nettiin liittyvän kehityksen kärjessä ja muu Eurooppa tullut perässä. Nykyään melkein puolet internetin liikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Meillä taas jätettiin homma vapaille markkinoille, jolloin yhteydet levisivät tuskallisen hitaasti ja nyt joudutaan kuitenkin vetämään sosiaalikaapelia useimpiin taloihin jolloin säästötkin jäävät pieniksi.

  4. Toisaalta Vanhanen on hyvä käänteis-oraakkeli: Eli lisää kansallisvaltiota ja parempia muureja rajoille (ei siis thors-muureja), Keskustalle 2,5% kannatus ja lonkkaleikkausjonot lyhennettävä Suomessa (ettei sillä pahuksen lonkalla tarvii köpötellä sen kauemmas, kipeähän se varmaankin on).

  5. Olen samaa mieltä laajakaistoista, melkein ainoa asia missä hallitus on onnistunut. Kirjoitin siitä aiemmin.

    Itse tulkitsen Matin alkavan hajota henkisesti, paineet ovat liian kovat. Puolue katoaa alta, kannatus on syöksykierteessä ja hallituskaverit alkavat kartella poliittisen ruumiin hajua. Talous menee päin helvettiä ja EU:lta tulee turpiin joka käänteessä. Jopa uskollisimmista uskollisin MTK rakoilee EU:n havaittua, että Vanhanen on pelkkä potkittava pehmolelu (aluetukipäätökset sika- ja siipikarjatuottajille). Usea kansanedustaja jää pois huomisesta ulkomaalaislain äänestyksestä, koska pelkää. Ja pelkää aivan aiheesta.

    Mahtaa jätkää vituttaa, mutta on hän sen ansainnutkin. Menisi nyt barrikadeille…:D.

    Acc: hallituksen ansioksi on sanottava, että tuo ’Suomi kuuluu aivan kaikille’ kyllä näyttää toteutuvan. Johdonmukaista Suomi-Afrikaksi-hankettahan he ajavat.

  6. Joutuuko pääministeri antamaan selvityksen terveydentilastaan säännöllisesti lääkärintodistuksella kuten presidentti? Jollei, niin asiat ovat todella huonosti. Meillä näyttäisi olevan käsissämme uusi dementoituva Kekkonen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: