Turussa on aloitettu koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Kaupungin kassa on tyhjä. Korjaavana toimenpiteenä Turun linnan viereen perustetaan uusi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.
Myös sijoitustoiminnassaan Turun kaupungilla on asiat hallussa perinteiseen tyyliin.
Turun kaupungin rahoituspäällikkö Pentin mukaan kaupungin osakestrategiana on ollut sijoittaa arvoyhtiöihin. Niiden arvon muutokset ovat yleensä pieniä yhtiön tuloksen muuttuessa.
Kaupunki omistaa 1,76 miljoonaa M-realin b-osaketta ja on osakemäärissä pörssiyhtiön 12:nneksi suurin omistaja 0,54 prosentin osuudella.
Pitkällä aikavälillä osakkeet kuitenkin tuottavat noin 10 prosenttia vuodessa eikä pidempiaikaisia johtopäätöksiä voi tehdä viimeaikaisten kurssimuutosten pohjalta. Kaupungin sijoitustiimi on nyt miettinyt M-realin osakkeiden myymistä.
’Vähän vaikeatahan se tässä vaiheessa on. Mitään äkkinäisiä päätöksiä ei olla tekemässä.’
Viidessä vuodessa strategia on tuottanut siis vain hieman yli 96 %:n tappion. Mitään hätää ei luulisi todellakaan olevan. Nollaan on vielä melkein neljä prosenttia matkaa.
Voi vittu. Turun kaupungin rahoituspäällikkö Pentti on siis hävittänyt kurssihuippuun verrattuna n. 17 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja istumalla 1,76 miljoonan M-realin osakkeen päällä.
Miksi tästä asiasta ei ole ollut mitään oikeudenkäyntiä?
Ei pitäisi lyödä lyötyä, mutta tuo juttu/haastattelu on oikea mustan huumorin mestariteos. Aivan uskomaton.
Tälle sai nauraa vedet silmissä. Aion tehdä tästä huoneentaulun.
’Kaupungin sijoitustiimi on nyt miettinyt M-realin osakkeiden myymistä. Vähän vaikeatahan se tässä vaiheessa on.’
Buhaha-hahha-ruhahah-haha…….
Vähän on vaikeaa joo.
P.s. Tässä jutussa ei ole siis millään tavalla tarkoitus ilkkua henk.koht. tälle rahoituspäällikölle. Luulisin toimittajan vaan sorvanneen tästä noin herkullisen juttuna.
Koskahan nuo osakkeet on hankittu?
Kuinkahan punaista turskaa salkku tuon M-realin osalta oikeasti näyttääkään.
Älkääs ny naurako sielä.
Espoossa oli ihan pakko myydä rahaa tahkoava kaupungin energiayhtiö (ei kuulemma kuulu kaupungin ydinliiketoimintaan).
Tämä hirmuinen rahakasa sitten jaettiin eri salkunhoitajille jotta tulisi mahdollisimman paljon tuottoa.
Arvatkaapa huvikseen miten kävi?
Ai miten Espoon geelitukkien kävi? Heikosti varmaan kävi, mutta tuskin rahoja oli M-realissa, joka on ollut pelkkä arpapaperi kolmen vuoden ajan.
Ruaahhaahhaa. Turun kaupungin strateginen sijoitus. Buaaahhaaa-haahhaaa.
Pelasin sillä kolmisen vuotta sitten itsekin sellaisia kuukauden vetoja, ja ajattelin ostaa sitä muutaman sata kappaletta kun hinta on alle 10 centtiä.
Mutta ei kannata. Konkurssi ilman mitään pilkkomista on varmaa nyt kun tietää sen olevan Turun strategisessa salkussa.
M-real, voi elämän kevät. Buaahhhaaa-hahhaa.
Ave taas,
Ei saatana, mä olen sanaton…, ei helvetti, ei voi olla totta! Mä säälin kaikkia turkkussen ihmissii, ei perhana tätä touhua…
Hah, hahhaahhaaaa…. buaa, jees! Ei tätä voi olla nauramatta,… ”on vähän vaikeeta nyt myydä”…. ei v..ttu tätä härskiyttä, kehtaakin sanoa noin.
Ne pitää ihmisiä aivan tampiona, mitähän turkkusselaiset tästä vielä ajattelevat, kun tajuavat, että heitä on petetty??
Ja sitten pisteenä tunkion päälle, mamu-keskus linnan lähistölle…
Onnea Turku!!!! Ja sitten hidasta resman kävelyä, mamut laahustaa kohti hautomoa, juu.
Kyllä nyt vinoillaan, mutta on pakko.
Minne helvettiin sitä muuttaisi täältä?
-P-
Jos olisin sijoittanut M-realiin, en puhuisi kavereillenikaan mitään :D. Toisaalta ko. firma näyttää edes jotain järkiintymisen merkkejä, kun on myynyt paskoja paperitehtaitaan pois ja keskittynyt kartonkiin. Kartonki on melkolailla parempi bisnes kuin paperi. Itse myisin pois Ensoa (jos omistaisin), koska se ei näytä edes sitä yhtä järkiintymisen merkkiä ja osakkeella on tiettävästi vielä edes jonkinlaista arvoa. Ei ole kauaa, sanokaa minun sanoneen.
Jos Turun päättäjiltä edes hitunen korvaa löytyy, niin älkää nyt saatana myykö niitä M-realin osakkeita pois. Saman saatte, kun viette viikonlopun pullot kauppaan. 2-3 vuoden päästä tilanne voi olla parempi eikä kirveelläkään huonompi. Itse olen ehkä hölmö, mutta näen M-realin vielä nousevan joskin aivan jonain muuna kuin metsäteollisuus”jättinä”.
Liekö turkulainen asioillaan:
Pompelius: Oletko vaihtamassa pelkkää kaupunkia vai ihan maata/maanosaa? Kiitos kannustuksesta jäädä E-Amerikkaan (toinen ketju). Just nyt näyttää aika hyvältä sen suhteen, että jatkoa on tosiaan luvassa, mutta eihän sitä täällä koskaan tiedä. Eiköhän tuota jotakin kuitenkin löydä vaikka menis vaikeammankin kautta.
Jos kielitaitoa riittää, niin tänne vaan! Ainakaan vielä ei ole lähtö kaduttanut. Suhteita tulee solmittua mukavasti esim. kamppailu-urheilupiireissä, mistä löytyy tervehenkistä ja rentoa porukkaa muutenkin. Parhaat työnhakuvinkit olen saanut nimenomaan sieltä!
Lähteminen vähän sama kuin kalliolta hyppääminen. Kunhan menet tarpeeksi pitkälle, niin paha on enää takaisin yrittää. Antaa mennä vaan. Ainoa mitä vaaditaan on se ensimmäinen askel/loikka.
’Itse olen ehkä hölmö, mutta näen M-realin vielä nousevan joskin aivan jonain muuna kuin metsäteollisuus”jättinä”.’
M-realin velkakirjoja myytiin joulun maissa epätoivon vimmalla 40 % vuosikorolla. Paperin juoksuaika on joulukuu 2010. Hiihtolomalla roskalainan vuosikorko oli 50 %. Nyt se taitaa olla jo yli 60 %. Handelsbanken on niputtanut näitä joksikin tampio-obligaatiotuotteeksi. Voisivat kokeilla, josko Turun sijoitustiimi kiinnostuisi.
Eli jos uskot, että ’metsäteollisuusjätti’ on vajaan kahden vuoden kuluttua pystyssä, saat yli 60 %:n vuosikoron.
Turun kannattaisi ehkä lähestyä sitä nigerialaista heppua, joka lähettelee kirjeitä Suomeen saadakseen apua valtavan omaisuutensa pois siirtämiseksi. Luulisi että siellä pakolaiskeskuksessa joku sen verran puhuu afrikkaa, että saavat kontaktit luotua. Sitten hyytyy hymy Octaviuksenkin kasvoilla, kun Turku tulouttaa 25 miljoonaa kassaan! Itseasiassa kun tarkemmin pohtii, niin Stubbin mukaanhan vajaan miljardin asukkaan Afrikka on Suomelle tulevaisuudessa strategisesti tärkeä kumppani, joten Turku voisi irtisanoa koko sijoitustiiminsä ja ulkomaalaiskiintiön nimissä ulkoistaa sijoitustoiminta niille keskuksen raudanlujille huippuosaajille. Hienot toimitilat saisi varmaan vuokrattua siitä Linnasta, koska pitäähän rahoitusalalla konttorin olla pramea, eikä työmatkaan tärväytyisi kallista aikaa. Voisivat aloitella työt puolilta päivin, kyllä siinä niin paljon aikaa säästyisi, kun ei tarvitsisi ruuhkissa istua!
Afrikasta varmaan löytyisi paljon erilaisia elinkeinoja, joihin Turku voisi riskisijoittaa (10% vuosituotto kun ei näytä riittävän Turussa). Hakematta mieleen tulee energiasektori. Tuulimyllyjä vaan pilvin pimein pystyttämään, ja sitten vedetään piuhat yli Saharan ja Välimeren Italiaan. Italialaiset varmaan mielellään ostaisivat uusiutuvaa ekoenergiaa käyttöönsä. Eikä haittaa, vaikka maksaisi enemmän; mitä ei italialainen tekisi ilmastonmuutosta torjuakseen. Ja miksei siellä voisi sijaita vaikkapa Nokian tuotekehitysosasto? Onhan siinä maankolkassa jo pitkään tieto kulkenut täysin langattomasti pelkkien viidakkorumpujen voimin. Sinne vaan oppia saamaan!
Kumitonttu – aivan loistava suunnitelma.
Vielä kruunuksi se ystävyyskaupunki sieltä Somaliasta.
Itsekin olen jo katsonut ulkomaita sillä silmällä. Erityisesti Japani, Uusi-Seelanti, Viro ja ehkä E-Amerikka olisivat mielenkiintoisia. Olisin hyvin kiitollinen kokemuksista/tiedoista näistä ja muista maista (PT?/Octavius?/?).
Octavius: Yritin lähinnä sanoa, että kartonkipuoli on vielä terveellä pohjalla ja se tulee pysymään pystyssä. Voi tietenkin olla, että tehtaiden seinissä lukee tulevaisuudessa joku toinen nimi. Jättihän M-real ei ole ollut enää pitkään aikaan.
LS: Reilun kuukauden päästä luultavasti tiedän jatkuuko elämä E-Amerikassa vai ei. Voin kertoilla sittemmin vinkkejä, jos kiinnostaa.
PT: tämä lama on vasta alussa. Itse uskon, ettei M-realilla ole mitään saumaa selvitä siitä. Nyt määrää kassa ja kassavirta vielä pitkään – jos pitäisi arvata niin neljä vuotta. Tästä tulee vielä kylmää kyytiä. Luulisin kaikkien rakenteiden olevan aika tavalla uudessa uskossa silloin. Moni ei vieläkään ymmärrä mitä on tapahtumassa.
LS: Virosta / Baltiasta oli jo ajatustenvaihtoa ja se on helpoin reitti. Aussit / NZ on vaikea rasti. Sinun täytyy todistaa pystyväsi elättämään itsesi (käteistä paljon tai puoliso), kielikokeen läpäisy ja työpaikka pitää olla valmiina. Tulijoita on jo nyt jonoksi asti Briteistä ja pitää olla kova osaaminen ja rahaa, että pääsee yhteiskuntaan kiinni. Kaveri saa kansalaisuuden parin vuoden päästä ja reitti on ollut haastava. Japanista ja E-Amerikasta en osaa sanoa tarkemmin mitään. PT auttanee?
PT: ”Reilun kuukauden päästä luultavasti tiedän jatkuuko elämä E-Amerikassa vai ei. Voin kertoilla sittemmin vinkkejä, jos kiinnostaa.”
Tottakai.
Ja vielä Octaviukselle kiitokset erinomaisesta blogista jota olen seurannut reilun vuoden ajan.
PT, kiitti ajatuksesta ja kannustuksesta, olet tasan oikeassa, pitää vaan otta se eka askel ja uskaltaa alkaa elää. Tämä ei enää ole sitä oikeaa elämistä täällä härmässä, alkaa ahdistaa.
Nimittäin paikallishyysärissä oli tänään sunnuntai- juttu, että Poriin on perustettu entiseen kansakouluun moskeija, vielä ei ole kupolia ja minareetteja, mutta touhu on samaa. Kuulemma islam näyttää suoamessa lempeät kasvonsa toteaa paikallishyysäri, juu…
Vitutus on nyt kohtuullisen kova, nämä loiset vaan ympäröi meidät askel kerrallaan, alkaa oikeasti ahdistaa.
PT, olen kuulolla jutuista ulkomailla!
Niin, ja eikö siellä zimbabwessa ole näitä suurten seteleiden osaajia, on triljoonia ja taas triljoonia tyrkyllä, hakee vaan, siellä on pojat talousasiat hanskassa, hanskat on vaan vittu hukassa.
Ian Smith kiertää aika vinhasti haudassaan, rauha hänen levolleen, kuoli 2007 RSAssa ja häpesi isänmaana mätänemistä.
Join the Rhodesian Army!… muistatte varmaan.
Kyllä tämä demokratian ja sivistyksen vienti afrikkaan on nähyt, watussilla on NY-lippis päässä jees, ja kävelee edeleen munasillaan….
-P-
Täällä ei ole sitten ymmärretty ollenkaan mitä nykyaikainen markkinatalous merkitsee. Tilapäinen kurssitappio M-Realin osalta ei merkitse juurikaan mitään, koska osakkeiden arvohan on vain teoreettista oletettavissa olevaa arvon nousua joka realisoituu vain kun osakkeet myydään. Eli mitäs nyt hätäilemään kun niillä osakkeilla voidaan tehdä isojakin rahoja.
Morjensta taas!
Olin reissussa, niin en ole kirjoitellut. Paperit ovat vetämässä useampaankin mielenkiintoiseen paikkaan, mutta mitään varmaa ei ole vielä tiedossa. Sormet ja varpaat ristissa odotellaan ja silmät pidetään auki, jos jotain parempaa tulee vielä vastaan. Positiivisella mielellä olen joka tapauksessa, koska lama ei näy ainakaan toistaiseksi lähellekään samalla tavalla kuin Euroopassa. Kun tänään olin yhteydessä Suomeen, oikeastaan nyt vasta tajusin miten huonosti siellä menee. Kaverit ovat kusessa kesätöidensä, diplomitöidensä ja ensimmäisten työpaikkojensa kanssa. Juuri nyt ei ihan hirveästi harmita, että on opetellut espanjaa ja hankkinut työkokemustakin ko. kielellä.
Jos tänne päin on suuntaamassa, täytyy ottaa huomioon, että palkat ovat varsinkin alussa huonot. Esim. insinööri on kuitenkin monessa maassa arvostettu ja paikallisittain erittäin hyvin palkattu ammatti. Se tarkoittaa melkolailla lihavampaa palkkapussia jo muutaman vuoden sisällä, mikäli paikallisia kavereita on uskominen. Matkustelu Koti-Suomeen ottaa saletisti kukkaron päälle ensimmäisten vuosien aikana, mutta olen valmis siihen uhraukseen. Toinen uhraus, jonka joutuu tekemään on lyhyemmät lomat ja pidemmät työpäivät. Vastapainona on parempi ilmasto, rennompi elämäntyyli, loistava ruoka (riippuu maasta) ja ennenkaikkea ne ihanat naiset.
Vinkkeinä sanottakoon, että suuret kansainväliset firmat operoivat myös täällä ja etsivät usein ulkomaalaisia näiden paremman englanninkielen vuoksi. Paikallisen kielen osaaminen on luonnollisesti tärkeää, joten mars mars kielikursseille, jos oikeasti miettii lähtöä. Espanjasta on tullut Suomessa muotikieli ja sitä voi opiskella vaikka kansanopistossa jne. Maata valitessa kannattaa tietenkin katsoa erilaisia taloutta yms. kuvaavia mittareita. Korruptio, taloudellinen vapaus jne vaihtelevat huomattavasti maiden välillä.
Noista muista maista sen verran, että Aussit olivat itsellänikin aiemmin ykkösvaihtoehto, mutta kuten Octavius jo sanoi, se on jo täynnä brittejä. Sen vuoksi olen oikeastaan hylännyt Australia/NZ-suunnitelman ja yritän nyt panostaa lattareihin. Jenkkejä olen myös miettinyt aiemmin, mutta ei tällä hetkellä hirveästi enää kiinnosta.