Erkille

Erkki Laatikainen, KSML:n entinen päätoimittaja ja merkittävä KEPU-vaikuttaja, on paskonut housuunsa.

Maahanmuutto saattaa olla ensi eduskuntavaalien keskeinen teema. Kansantalouden näkymien roima heikentyminen ja turvattomuuden kasvaminen vaikuttavat näkyyn. Aihe on ongelmallinen. Maahanmuutosta ei ole totuttu keskustelemaan ja periaatteita linjaamaan avoimessa hengessä.

Hitusenkin virallisesta totuudesta poikkeava lausuma moukaroidaan rasismiksi ja ihmisarvoa loukkaavaksi, vaikka arvioitsija olisi sielultaan humaani ja kansakunnan etua tässä katsannossa vaaliva. Varomalla varotaan samaistumista yksinkertaisiin typeryksiin tai poliittista uraansa tietoisesti rakentaviin populisteihin, jotka suosivat jopa lakienvastaisia ilmauksia….

Väistelevä tie voi johtaa vaali-iltana tilanteeseen, jossa perussuomalaisille paukahtaa yli kaksikymmentä paikkaa. Äimistys olisi hirveä. Suomen hallitseminen ja johtaminen mutkistuisivat.

Erkki on terävä-älyisenä kaverina huomannut, että maailma muuttuu. Erkki pelkää, ja hän pelkää aiheesta, että hänen illuusionsa KEPU-landiasta tuhoutuu. Erkki on omaksi vahingokseen oikeassa. KEPU saanee  kymmenen prosenttia tulevien ek- vaalien äänistä. Matti Vanhasen sanoma on kuultu – kaikki ovat tervetulleita Suomeen. Kaikki.

Se on kuule Eki menoa nyt – et taida Sinäkään ymmärtää, että mistä nyt tuulee ja lujaa?

Kevätmyrskyt katkovat lahot oksat.

Mainokset
Published in: on huhtikuu 7, 2009 at 7:03 pm  Comments (4)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2009/04/07/1041/trackback/

RSS feed for comments on this post.

4 kommenttiaJätä kommentti

  1. Tere,
    Katos vaan, taitaa oikein haistakin jo se paskaläjä siellä housuissa…
    Tätä tämä on, Homma etenee vääjäämättömästi, mutta onko aikaa riittävästi pelastaa suami tästä monikulttuurisuuden kurjuudesta, en ole varma, huonolta näyttää toisaalta.
    Samaa paskaa täällä touhutaan kuin ruåtsissa ja muualla ns. euro-maissa ja vituiksi ovat menneet kaikki.
    Mutta taitaa olla kepu huolissaan oikeastaan vaan kannatuksestaan, tuskin oikeasti meidän hyvinvoinnin säilyttämisestä?
    Mutta, näin käy, kepu putoaa jonnekin 10% paikkeille ja sehän tietää sitä, että PS saa todella kovan voiton!
    Mokuttajat, vaviskaa, totuus paljastuu kyllä, vaikka kaikin keinoin koitatte sitä estää.
    Parabellum.
    -P-

  2. Erkki ei pelkää mitään, hän vain sanoo miten asiat ovat.
    Historiasta voi tarkistaa kuinka Erkki yhdessä Ilkan Karin kanssa näytti Esko Aholle ovea, kun herra ei itse tajunnut mitä pitää tehdä.

    Erkki on myös kyseenalaistanut Matti Vanhasen Ruususjahdin mielekkyyden. Kakkosen ajankohtaisohjelma seurasi Erkin viimeistä vierailua Keskisuomlaisen päätoimittajana Keskustan Joensuun puolukokokusessa. Aika nuivasti Erkki kohteli puolueensa puheenjohtajaa televisiokameroiden taltiomassa kohtaamisessa.

    Erkillä on myös tuhti tukku lehtensä osakkeita, joten hänen ei tarvitse kumarrella kuvia, vaan voi sanoa mitä ajattelee.
    Itse tulkitsen Erkin puheenvuoron kehoitukseksi avoimeen keskusteluun, jossa ei ole sijaa illmanistiselle mielipidevainolle.

  3. Sattuma: itsekin arvostan Erkkiä ihmisenä. Suoraselkäinen rehellinen suomalainen mies.

    En voi ymmärtää, miten hänkin on taipunut tuolla tavalla kaiken konsensuksen alla.

    Ilmiö jota en vain voi käsittää. Mihin suomalaisen miehen itsetunto on kadonnut?

  4. Hei!
    On täysin asiantuntemattomien puhetta syyttää tai epäillä Vanhasta, Korhosta ja Laatikaista Suomen Keskustan onnettomaan kannatukseen tällä hetkellä.
    Syy on Keski-Suomen piirtoimiston Matti Kekäläisen lanseeramassa kantakirjakepulaisuudessa.
    Perusmaalaisliittolaiset haluavat pitää 5 %:n kannatusosuudellaan vallan kunnissa, seurakunnissa ja Keskimaassa samoissa vanhoissa käsissä tai samoissa vanhoissa suvuissa tai ainakin saman tuvan ja navetan välillä kuin ennenkin.
    Eli pyritään käymään vaalit niin, että vanhat samat valitaan, perataan ehdokkaista pois muut kuin kantakirjalaiset, jos joku yllättää niin eliminoidaan hänet lehmäkaupoilla tai muulla kepuluilla.
    Muutamat vaalit kantakirjakepulaiset onnistuivat hoitamaan niin ettei asiaa oikein tajuttu tai huomattu. Sitten asia tajuttiin mutta järjestäytynyt juntta iski ja pelasti vielä kerran perusmaalaisliiton.
    Nyt 5 %:n kantakirjakepulaisten ryhmälle soi kohtalon kellot. Niille keskustalaisille, joille maailmaa on muuallakin kuin tuvan ja navetan välillä on tarjolla muitakin vaihtoehtoja.
    Kokoomus kosii työmiehiä, petetyille löytyy koti Soinin kortteerista ja osa ei äänestä eikä osallistu enää koskaan.

    Työmiehen kokemuksia Erkistä:

    Erkki Laatikainen ymmärtää ja ymmärsi miten asioita hoidetaan oikein, miten puolueen tulevaisuus turvataan miten me keskisuomaiset saamme asiallista tietoa maakuntamme ja maailman menosta. Erkki oli päätoimittajakautenaan ehdoton ykkönen koko maassa.

    Erkin kausi päättyi, kantakirjakeskustalaisten valta-asema päättyy.
    Santeri Alkion keskustalaista aatetta parempaa ei ole mutta kantakirjakepulaisuus joutaa mennä.

    Terveisin:
    Suomen Keskustan hopeisen ansiomerkin saanut, viidennen kauden kuntavaltuutettu työmies


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: