Lukutottumukseni ovat hieman tavallisesta poikkeavat.
Nopeana lukijana saatan lukea jonkin hyvän kertojan kevyen romaanin muutamassa tunnissa siihen uppoutuen ja tarinankerronnasta nauttien. Kesällä luin kaikki Conn Igguldenin suomennetut historialliset romaanit, jotka kertovat Caesarista ja Tsingis-kaanista. Omassa kevyessä sarjassaan ne ovat upeita teoksia.
Toisia kirjoja luen taas toistuvasti ja säännöllisesti niihin palaten. Kulttuurievoluution kaksi suurinta toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettua mestariteosta ovat Jarek Diamondin kolmeen osaan pilkottu (Kolmas simpanssi – Tykit, taudit ja teräs – Romahdus) kertomus ihmisen ja yhteiskuntien kehittymisestä sekä tietysti Samuel Huntingtonin Kulttuurien kamppailu.
En edes muista kuinka monta kertaa olen nämä teokset lukenut ja jokainen kerta olen löytänyt niistä aina jotain uutta.
Kesälomalla luin neljännen kerran Alan Weismanin The World Without Us. Teos on myös suomennettu – yllätys, yllätys – nimellä Maailma ilman meitä, mistä suuri kiitos Arena-kustantamolle.
Tulin lopullisesti vakuuttuneeksi, että se kolmas suurteos on tässä, trilogian puuttuva linkki. Kirja kertoo lahjomattoman loogisesti ja kiehtovasti ympäristöongelmien ja tuhoavaan kehityksen lopullisuuden usean eri teeman aiheen avulla.
Alan Weisman tekee suurimman palveluksen, jonka kirjoittaja voi yleensä lukijalle tehdä. Hän saa kenet tahansa ajattelemaan ja etsimään asioille uusia näkökulmia. Vaikka suhtaudunkin jenkkeihin hieman ylenkatseellisesti, en ihmettele sitä palkintojen ja suitsutusten määrää, jonka tämä teos on saanut.
Kirja tulee jäämään historiaan.
Octaviuksen ajatuksia 
Minua kirjoittajan viher(vasemmistolainen) ajattelutapa, jopa hieman teennäinen sellainen, ärsytti jonkin verran. Lukemisen arvoinen kirja joka tapauksessa.
Minusta ainakaan Diamondin Ttjt ei ollut kummoinenkaan opus. Paljastettiin ensin agenda, eli että rasistit ovat väärässä (ja että kaikki muut ovat eurooppalaisia parempia), sitten esitettiin teoria ja läimittiin pöytään sitä tukevia anekdootteja. Mitään varsinaista aineistoa sille, minkä takia muut selitykset eivät pitäisi paikkaansa, ei yksinkertaisesti ollut.
Diamondin maailmankuva on kirjansa perusteella ilmeisen marksilainen, mistä seuraa, että hän ei ota huomioon esimerkiksi erilaisten perhekäsitysten vaikutuksia kulttuurievoluutioon. Hän vaikuttaisi kuvittelevan, täysin kritiikittä, että aivan kaikki johtuu silkoista olosuhteista.
Heppu siis läimii pöytään ideologisen agendan, etsii sitä tukevaa aineistoa, tekee niistä tarinan ja jättää huomiotta kaiken muun. Teksti paranee loppua kohden, mutta kokonaisuus jää miinuksen puolelle.
Huntingtonin teos sen sijaan on arvostuksensa ansainnut – se ei lähde ideologisista premisseistä vaan pyrkii objektiivisuuteen, ja antaa täten oikeastikin käyttökelpoista tietoa.
Itse läimisin Dawkinsin Geenin itsekkyyden Diamondin tilalle suurteosten kaanoniin (tosin en ole muita timanttijaskoja lukenut). Weismania taidan vilkaista lähitulevaisuudessa.
Luepa ehdottomasti Turchinin War and Peace and War.
Se myös yhdistää hienosti Chingis Khanin ja sivilisaatioiden nousun ja tuhon. Siinä käsitellään nimittäin venäläisten ja tataarien kisaa. Turchin on venäläissyntyinen.
Surullista että kirjaa ei ole käännetty. Se on minusta aivan loistava. Olen ylistänyt sitä kansankokonaisudessa useita kertoja.
Täytyy laittaa Turchin kirjapinoon.
Tuo Diamondin vasemmistolaisuus on totta ja se on sarjan suurin heikkous. Totta on myös se, että heppu päätyy outoihin johtopäätöksiin.
Kirjasarja on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja sisältää aineistoa, pohdintaa ja analyysejä, joista ainakin minä tein omia johtopäätöksiäni, jotka poikkesivat (kumma kyllä) Jarekin omista.
Maailma ilman meitä on hyvä ja saamiensa pokaalien arvoinen, mutta taisin ladata siihen liikaa ennakkohypen luomia odotuksia. Useat eri teemat tekivät kirjasta hieman sekavan eikä asiantuntemus ja tekstin sujuvuus ollut samaa luokkaa kuin Diamondilla.
Diamondin puutteet Tuplis toi hyvin esiin, Weisman on puolueettomampi.
Iggulden on tuntematon nimi, mutta laitetaanpa lukulistalle.
Hyvää lomaltapaluuta itse kullekin.
Jare*D* Diamondin kirjat ovat todellakin erittäin suositeltavaa luettavaa. Vaikkei olisikaan kaikista johtopäätöksistä aivan samaa mieltä. Etenkin tuo Romahdus olisi syytä tavata läpi. Maailma ilman meitä on vielä lukematta mutta on pitkään ollut ”to do”-listalla.
Ja kun kerran romahduksesta on puhetta: suosittelisin jokaista kynnelle kykenevää perehtymään ainakin jossain määrin kompleksien systeemien teoriaan. Aloittaa voi vaikka Talebin Black Swanista ja Beinhockerin Origin of Wealthista. Molemmat ovat mielestäni aivan pakollista luettavaa finanssiasioiden parissa pyöriville ja talousasioista kiinnostuneille. Tosin ne tylyttävät aika pahasti klassista taloustiedettä mutta sille nyt ei voi mitään. (Origin of Wealth summeeraa melko hyvin klassisen taloustieteen Santa Fe Institute-lähtöisen kritiikin ja ehdottaa, mitä klassisen mallin tilalle. Hyvin yksinkertaistetut executive summary-tason tiivistelmät löytyvät myös mäkkärin journaalista googlettamalla Eric D. Beinhocker, mutta suosittelen mitä vahvimmin lukemaan itse kirjan.)
Takaisin maailmaan ilman meitä. Asiahan on niin, että jotain tarttis tehrä näiden ympäristöongelmien suhteen. Tai siis vaihtoehdot ovat että sopeudutaan, tai itketään ja sopeudutaan. Vaikka sopeutuminen aiheuttaisikin ongelmia talouskasvulle: pankkiirin kanssa voi neuvotella, termodynamiikan kanssa ei. Kuten olen joskus aikaisemmin saattanut mainita, olen pikkuisen työn ja nykyisin väikkärin puolesta perehtynyt näihin juttuihin. Toivoa on, mutta ongelmat ovat todella todellisia ja iso osa ihmiskuntaa lähinnä ummistaa silmiään tapahtumilta kun telkkarista tulee sirkushuveja, marketista leipää, ja töpselistä sähköä. (Tuleeko muuten tässäkin vähän mieleen maahanmuutto ja siihen liittyvä problematiikka.) Enempää en nyt viitsi netissä ryhtyä vänkäämään, kun en mikään käännyttäjä luonteeltani ole.
Igguldsenin Keisari-kirjat ovat kyllä olleet ihan kohtalaisen etevää höttöä tälläiselle klassisen kreikkalais-roomalaisen sivistyksen vaalijalle, mutta jotakin niistä on jäänyt puuttumaan. Waltarin Ihmiskunnan viholliset I-II ovat edelleen parempaa luettavaa.
Alumiinitaivas, olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi sekä siitä että a) Origin of wealth on todella hyvä kirja ja että b) ympäistökatastrofille pitää tehdä jotain. Mitä b):hen tulee olen kurkkuani myöten kyllästynyt näkemykseen ”maahanmuuttokriittinen on luontevasti myös ilmastonlämpenemis-kriittinen”.
Toistan itseäni: Turchinin War and Peace and War on aivan must sivilisaatioiden noususta ja laskusta ja kompleksisista systeemeistä kiinnostuneelle.
jukka: loistavaa, joku muukin on Origin of Wealthin lukenut ja hyväksi havainnut! 🙂
Kiitos vinkistä – Turchin on nyt Amazonin ostoslistalla. Kunhan tästä saa vain nämä 200 artikkelia alta pois…
Kohdasta b) myöskin samaa mieltä.
Blogisi muuten menee seurattavien joukkoon. Mainiota settiä.
Aion tilata myös tuon Black Swanin Amazonilta. complex systems kiinnostaa nyttemmin kovasti Vaikka en vielä välttämättä täysin tajua mistä on kysymys.
Kaikki Octaviuksen suosittelemat kirjat on edelleen lukematta. Laitan listalle nekin. Fukuyaman Trust oli minusta myös loistava, samoin Clintoninkin mainosta Wright Nonzerosum. fukuyaman Historian Lopun ennustukset eivät päteneet ehkäpä, mutta kirjassa on mm. Aivan loistava analyysi siitä, mitä eroa on anglosaksisessa ja saksalaisessa ajattelussa.