Suomalaisen miehen syvin olemus

Suomalainen mies, miten häntä voisikaan kuvailla?

Suomalainen mies on vaimoaan ja lapsiaan hakkaava juoppo. Hän raiskaa ja pahoinpitelee läheisiään ja tappaa heitä aivan rutiininomaisesti. Hän on väkivaltainen asehullu, sillä Suomessahan on eniten aseita väestöön suhteutettuna Jemenin ja USA:n jälkeen.

Suomalainen mies näyttää tunteensa korkeintaan kuseskelemalla kaduille. Hän ei puhu eikä pukahda tunteistaan ja on sosiaalisesti aivan avuton.

Suomalainen mies on myös täysin ilman tyylitajua. Kaikki muistavat lentoasemat, joissa suomalaisen miehen tunnistaa valkoisista tennissukista. Vapaa-aikoina hän pukeutuu tuulipukuun ja Hankkijan lippalakkiin, joita ei ole pesty viikkokausiin. Hän heittää vetensä veneen laidan ylitse ilman pelastusliivejä ja sepaluskin on auki.

Suomalainen mies ei ole saanut aikaan mitään suomalaista kulttuuria. Suomalaisuutta ei ole edes olemassa. Tästä on aukottomana todisteena se, että kappale ’Olen suomalainen’ on alun perin italialainen iskelmä. Hah-hah-haaa-haaa – niin avuton on suomalainen mies.

Suomalainen mies ei ole saanut mitään aikaan, koska maahanmuuttajat, kuten Schauman ja Fazer, perustivat Suomen teollisuudenkin. Suomalainen mies ei osaa kerätä edes tatteja, vaan senkin pitää italialaisen tehdä.

Suomalainen mies on sisäänpäin kääntynyt ja synkkämielinen erakko, joka ei ulkomaalaisia ole tavannut kuin kuusi vuotta sitten Kanarialla ja silloinkin hän pääasiassa nukkui juoppohullun unta halvassa hotellihuoneessaan koko lomaviikon. Suomalaisen miehen small talk on korkeintaan piereskelyä navetan takana heti siinä tunkion vieressä olevassa homeisessa perunakuopassa. 

Suomalainen mies on tietysti myös geneettisesti epäonnistunut, sisäsiittoinen ja sukurutsan runtelema ihmissaasta.

Jos suomalaista miestä pitäisi muutamalla sanalla luonnehtia, hänen syvin olemuksensa voisi olla vaikka seuraava.

Suomalainen mies on hautautunut sepalus auki aseen kanssa ammuskellen vyötäröään myöden syksyiseen hallan jähmettämään korpisuohon katsomaan formuloita, juomaan Koskenkorvaa, järsimään raakaa lanttua ja mölisemään juovuksissa sekavia niin, että metsä raikaa kilometrien päähän.

Lähteet: kooste suomalaisesta valtamediasta, Astrid Thorsin ja suomalaisen älymystön lausunnoista.

Mainokset
Published in: on lokakuu 7, 2009 at 3:49 pm  Comments (10)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2009/10/07/suomalaisen-miehen-syvin-olemus/trackback/

RSS feed for comments on this post.

10 kommenttiaJätä kommentti

  1. 😀

    Toisaalta – jos tässä vastakkainasettelua haetaan 😉 – suomalainen nainen on tietyllä tavalla idiotismin huipentuma, koska ainoana maailman sielullisista elävistä se pitää palkkaorjuutta vapautena.

  2. Voi kun meillä olisi ollut talvisodassa maahanmuuttajia rintamalla.

    Olisiko raja uralin takana?

    Oletteko muuten huomannut keskustelussa tästä asemäärästä per/capita?
    Suomi ja USA mainitaan aina huonoina esimerkkeinä mutta Jemeniä ei koskaan. Siellä on vissiin oikea uskonto vallassa ja aseet kuuluu heidän kansallispukuunsa olennaisesti. Muslimille kivääri kuuluu eikä kristitylle.

    Joku fiksumpi voisi kaivella näitä Jemenin väkivalta tilastoja. Jos siellä edes tilastoidaan pikku tappoja. Sehän voi olla että pikku tapot kuuluu heidän kulttuuriin erimielisyyksien ratkonnassa.

    Sekin on mielenkiintoista että miksi nämä käännynnäiset ei juokse sinne Ihkuislamiaan asumaan? Siellä saisi harrastaa uskontoaan täysipäiväisesti eikä tarvitsisi valittaa Lehyysärissä joka sunnuntai.

  3. Ave,
    Hauskasti kirjoitettu han-suomalaisesta miehestä, ja jotain niin tottakin… 🙂

    Jees, habahoo, se on AK-47 juuri mikä kuuluu kansallispukuun kaikille murjaaneille. Lippalakki, AK ja joku t-paita, ei muuta.

    Aivan, suami ja USA on paha paha, paljon aseita. Juu, mitenkähän olisi muuten käynyt WW2 ryssää vastaan ilman omia kiväärejä ja Suojeluskuntaa!? Niin kysyn vaan. Valtiolla ei ollut jakaa kuin malli Kajander, vyö ja kokardi… no, oli jotain kiväärejäkin, mutta siis EI kaikille, muilla oli OMAT aseet.

    Ehkä historiasta kannataisi ottaa joskus jotain oppia täälläkin. Mutta sehän on taattu tosiasia, että historia vaan toistaa itseään, toistaa itseään, toistaa….

  4. Niin miksei monikultturistit muuta pois jo näkevät jotain huonoa. Tätä samaa yleistämistä oli tänään keskiviikon HS, mielipide. Ou jee, on se niin mukava.

    Tässä nyt ei täyty kaksoistandardi, se pitää korjata. Vaikkapa monikultturisteista kirjoittelemalla.

    Monikultturistien geneettinen erityispiirre on provojen kirjoittelu. Se on heidän geneetinen fiksaationsa kyhjöttää tietokoneen ääressä olutta juoden. Se on heille harrastus. Koska eivät lue mitään lehtiä, elävät omassa maailmassaan mistään tietämättömänä. Sokea usko omiin kirjoituksiin. Monikultturiristit on rasisteja. Huomaa että kehitys taantuu netissä kirjoittaessa. Ja ettei näissä vieteissä ole mitään järkeä. Sanavarastoon kuuluu yleisesti homottelu.

    Kummatkin kopioitu suositulta provo Suomi24 palstalta.

    Nehän oli
    Kirjoittanut: vain niitä 27.4.2009 klo 21.57

    propellinsa menettäneitä nashihomoja.
    Työtön venjänkielentuntiopettaja ja siviilipalvelusmies menetti hermonsa ja laski alleen ja perseen nuolijat saivat paskat silmilleen, huomaat asian itsekkin kun pyyhit ihmissaastan pois silmistäsi, että omaa porukkaasihan ne.

    lol nolot 25.9.2009 12:37

    Eiköhän kannattas vaan sopeutua NYKYAIKAAN ja lopettaa tuo turha mussuttaminen :—–D Mutta mitäpä muutakaan sitä voi * odottaa

    Ja minun puolesta * vaan lisää mamuja, ei täällä kukaan jaksais elää jos täällä olis pelkästään *. Huhhuh mitä tuulipukuihin pukeutuvia juntteja, jotka vielä luulee olevansa toisten yläpuolella. Kannattaisko vähän käydä avaamassa maailmankuvaa Kanariansaarten ulkopuolella :—)

    * paikkakunnan nimi poistettu

  5. Joltain kuulin kulmakuppilassa, että Sveitsi omistaa mutkia enemmän kuin meikäläiäset edes tajuavat.
    Onko tämä totta?
    Ps. Sveitsi on todellinen uhka eu:n ulkopuolelta!

  6. Hfdtr: Sveitsissä hulluus ei ole päässyt valloilleen ja se lieneekin yksi tämän kansainvaelluksen ja sitä seuraavan kaoottisen historian vaiheen suuria selviytyjiä sekä maana että kansana.

    Aseiden suuri määrä Sveitsissä johtuu maan aluepuolustus- ja liikekannallepanojärjestelmästä, eli reserviläisillä ovat rynkyt kotona.

    Veikkaisin, että jos maa olisi EU:n jäsen, järjestelmä kiellettäisiin jollain verukkeella.

    Itse odotan suurella mielenkiinnolla, millä tavoin Suomen fasistit (Brax, Illman, jne…) aikovat puuttua suomalaisten hallussa oleviin metsästysaseisiin. Aselain I vaihe on vasta alkua.

  7. Karikatyyrin esikuva lienee P.Si(i)kala. Mies tosin lopetti juopon mouhoamisen Orimattilan rämeikössä jo 90-luvulla.
    Nyttemmin heränneenä, hän saarnaa meille hyvyyttä ja monikulttuurillisuutta.

  8. Ave,
    Taas suoraan kymppiin, jos Sveitsi olisi EU-maa, niin ruotuun se painostettaisiin, äänestytetään saatanan monta kertaa kaikesta vaan ja se on siinä.

    Olet asian ytimessä veli Octavius, aselaki 1-vaihe on vasta alkua…
    Tosin nyt ovat etujärjestöt heränneet, että mitä vittua…
    Mutta onko jo liian myöhäistä, vähän pahaa pelkään…
    Olen itse lobannut jo vuodenvaihteesta asti tätä aselaki-asiaa joka paikassa, täällä, eri ressufoorumeilla, tutuille vaikuttajille ja suoraan eduskuntaan. Lumipallon lailla on vaikuttaminen lisääntynyt kyllä, mutta katotaan nyt, eletään 11-hetkeä siinäkin…
    Ja sitten alkaa sen 2-vaiheen työntö meille!

    Katsokaa hauska kevennys aiheesta, varmaan tuttu elokuva, osuvat textit. 🙂

  9. Unohdit yhden asian – suomalainen mies on niin saatanan laitaoikeistolainen, ettei se osaa masturboida edes henkisesti vasemmalla kädellään.

    Hyi saatana!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: