Asuntojen hinnat Suomessa

Suunnilleen puolet Suomessa otettavista uusista asuntolainoista on määrältään yli 100 000 euroa. Vastaavasti kolmannes asuntolainan ottajista ottaa lainan yli neljännesvuosisadaksi. Asuntolainaa ottavat ilmoittavat velkojen hoidon vievän suunnilleen kolmanneksen heidän käytettävissä olevista tuloistaan. (Lähde FK: Säästäminen ja luotonkäyttö 2009). 

Asunto on Suomessa siis niin arvokas, että sitä maksetaan käytännössä koko aikuisikä. Mutta miksi ihmeessä on niin?

Yleinen selitys on se, että Suomessa on pula raakamaasta eli kaavoitettavista tonteista. Selitys ontuu tietysti jonkin verran, kun katselee vaikka lentokoneen ikkunasta pääkaupunkiseutua. Suurin osa alueesta on pelkkää pusikkoa.

Toiseksi selittäväksi tekijäksi on tarjottu Suomen ilmastoa. Täällä tarvitaan routaeristeet ja rakennukset täytyy rakentaa kestämään myös talven pakkaset. Tämäkään selitys ei oikein tunnu luontevalta, koska vaikkapa Kanadassa ja Uudessa Seelannissa rakentaminen ja asunnot ovat halvempia.

Kaiken lisäksi talouslaman seurauksena koko Länsi-Euroopassa asunnot ovat halventuneet, esim. Espanjassa hintojen lasku on ollut yli 50 %. Suomen vienti on taas laskenut 35 % ja BKT 10 %. Tämä on johtanut siihen, että Suomessa pitkäaikainen rakenteellinen työttömyys on alkanut ja Suomessa sekä julkinen että yksityinen sektori velkaantuvat hurjaa vauhtia. 

 Kriisi ei kosketa kuitenkaan meitä sillä ainakin mikäli talouslehtien otsikoita nyt alkutalven aikana on uskomista:

  • Asuntokauppa kiihdyttää.
  • Asuntokauppa lähtee lapasesta.
  • Kiinteistömaailmalla asuntokauppa jo käy.
  • Alhaisten hintojen vuoksi asuntokauppa käy nyt kiivaana.
  • Yksiöistä ja kaksioista jo pulaa.
  • Asuntojen hinnat kääntyivät nousuun. 

Ovatko asuntojen hinnat Suomessa suhteessa ihmisten ostovoimaan sitten täysin järjettömällä tasolla vai eivät?

Otetaan kuvitteellinen esimerkki, joka antanee yleisellä tasolla vastauksen tähän kysymykseen. Henkilö X on menestynyt erittäin hyvin ja hän on päättänyt sijoittaa asumiseensa noin 10 miljoonaa euroa. Hänen avustajansa tuo esiin kolme mahdollista vaihtoehtoa.

New Yorkista summalla saa tuon maailman kiehtovimman kaupungin halutuimmalta alueelta 900 neliön loft-asunnon (kuva 1). Sijainnin voi valita Manhattanilta vaikka Chelseasta, Sohosta tai keskuspuiston vierestä makunsa mukaan. Tarjolla on maailman laadukkain kulttuuritarjonta, loputon valikoima ravintoloita ja kaikkea muuta. Valikoima käsittää vaikkapa maailmankuulut Imperial ja Gershwinin musikaaliteatterit.

Ranskassa olisi taas tarjolla linna (kuva 2). Neliöitä on 7 500, joka sisältää mm. 73 makuuhuonetta, oman kylpylän ja kaikkea muuta pientä kivaa. Tontti on kooltaan 18 hehtaaria ja alueella on mm. valmis 9-reikäinen golf-kenttä. Linna sijaitsee lähellä Pariisia, jonne ajomatkaa tulee noin 50 minuuttia. Pariisin tarjontaa kulttuurin ja kulinarismin alueilla lienee turha tässä kerrata.

Kolmas vaihtoehto on itäisestä Helsingistä, jossa Karhusaaren kaupunginosassa on tarjolla 600 neliön omakotitalo merenrantatontilla (kuva 3). Tontin koko on ruhtinaalliset 2 800 neliötä ja Helsingin keskustaan on matkaa noin 20 kilometriä. Alueen palvelut tarjoaa Itäkeskus, jossa on tarjolla herkutteluhetkiin mm. ravintola Stadin kebab ja vastaavasti hengen ravinnon tyydyttää monikulttuurikeskus Stoa.

Henkilö X:lle voi tietysti herätä asiasta pari kysymystä.

Miten ihmeessä itähelsinkiläisessä lepikossa sijaitsevan talon neliöhinta voi olla korkeampi kuin maapallon halutuimmalla asuinalueella sijaitsevalla luxus-asunnolla?

Kuinka voi olla mahdollista, että kipsilevystä rakennettu keskellä-ei-mitään postimerkkitontilla sijaitseva mökkerö on hinnaltaan suunnilleen sama kuin Euroopan kulttuuriperintöä henkivä valtava linna tiluksineen Pariisin kupeessa?

Pitkään pohdittuani taisin keksiä vastauksen.

Itähelsinkiläisen omakotitalon keittiö on nimittäin varustettu valaistuksen himmenninkytkimellä. Siitä sen on pakko johtua.

(Idea: nimim. Gosplan Kauppalehti)

Mainokset
Published in: on joulukuu 4, 2009 at 4:00 pm  Comments (19)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2009/12/04/asuntojen-hinnat-suomessa/trackback/

RSS feed for comments on this post.

19 kommenttiaJätä kommentti

  1. Kyseessä siis Helsingin Karhusaaren Merikapteenintiellä oleva 10 huoneen omakotitalo.
    Pinta-ala 594 m2, hinta 8,3 miljoonaa euroa.

    http://www.vasara.fi/www/popupcard.php?id=345

  2. tämä lama alkoi ameriikasta paikallisen kuplan(paiseeen)puhjettua,,, Meidän oma kotikutoinen märkii jo…

  3. Ave,
    Tuo on muuten aivan totta, jenkkien sähkökytkimet on täysin hantaakista, ja ne on sitä samaa mallia joka paikassa riippumatta asunnon tasosta. Sama on vähän Ranskassa, aika palikoita ovat.
    Eli tästä se juuri johtuu, siellä somppujen naapurissa on se himmenninkytkin, se on se juttu, jees…

    Ei voi kuin jälleen vittuuntua tästä kaikesta kotisiittoisesta paskasta täällä somppujen luvatussa valtakunnassa, ja sitä muuten riittää…

  4. Ehkä veljekset O ja P ovat nähneet jo tämän kirjoituksen:

    Asukkaat ja asunnonostajat eivät huomaa tai tiedosta, minkälaista puoluepoliittista peliä heidän asumis-, elämis- ja kulutustarpeillaan tehdään. Äänestäjät eivät ole ymmärtäneet, että tiettyä puoluetta äänestämällä tehdään myös valintoja asuntorakentamisen ja palvelutuotannon puolesta.

  5. Asuntojen hinnat johtuu siitä että niitä ei osteta varsinaisesti asumista varten, vaan ne ovat sijoituskohteita. Ja sijoituskohteen hinta tuppaa yleensä nousemaan. Siinä on minun selitys asialle.

    Eilen kuuntelin Lähiradiosta mielenkiintoisen ohjelman. Haluatteko kuulla sen? Ei se mitään. Laitan siitä huolimatta linkin tulemaan. Kuunnelkaa raita 5. Aika tanakkaa tavaraa.

    http://mtserver.ksl.fi/webbi/radio/?cat=40

  6. Niin, ja kippis, se on taas perjan päivä.

  7. Jaa-a, pistää miettimään. Tietysti voisihan sitä ajatella positiivisesti ja tuumia, että Suomi on nykyisin niin HOT, että tänne haluaa muuttaa asumaan Tom Cruise, Bill Gates, Demi Moore, Jeesus Nasaretilainen ja ynnämuutsemmoset ja tämän takia hinnat nousee, mutta tämmösestä suuntauksesta en ole kuullut, joten täytyy ihmetellä vaan.

  8. Oh, otit sitten lähtiessäsi kuvan vaaleanpunaisesta
    kodistani. Tule taas pian käymään.

  9. Kiitos kommenteista kaikille tasapuolisesti.

    Hababoolla oli ajatus, johon itsekin olen uskonut. Eli kysyntä ja tarjonta ovat yhtäkuin hinta.

    Mikä on se suuri ero? Mistä se ero oikein koostuu? Kartellit? Lahjonta?

    Outoa – ja joku voisi sen maalaisjärjellä selittää olisin suuresti kiitollinen.

    Winnie: olet ihana. Ethän kerro muille..:D.

  10. Hyvä kirjoitus. Tämä on yksi asia, mitä tulee mietittyä, kun silloin tällöin pohtii mahdollista paluuta Suomeen. En ole oikeastaan miettinyt, miksi kämpät ovat kalliita. Enemmänkin sitä, että Suomessa ne nyt vain ovat sellaisia ja monessa muussa paikassa ne eivät sitä ole. En voi hyväksyä omalle kohdalleni mitään vuosikymmenten velkavankeutta, kun lattareista on mahdollista ostaa kämppiä erittäin hyviltä alueilta miljoonakaupungeista murto-osalla siitä hinnasta, mitä joutuisi pulittamaan Suomessa. Veikkaan ostavani ensimmäisen oman kämppäni täältä viiden vuoden sisällä. Siis velattoman sellaisen. Sen jatkoksi niitä kämppiä tulee ostettua tiheämpään tahtiin nousevan palkan mahdollistamana.

    Muutenkin maailmalla eläessä tajuaa vanhan lottovoitto-hokeman absurdiuden. Toki elämässä on omat vaikeutensa muuallakin, mutta kyllä elämä voi rehellisesti sanottuna olla paljon parempaa maailmalla kuin Suomessa. Mitä kauemmin täällä on, sitä vähemmän oikeastaan haluaa palata. Mahdollisuuksia on maailma täynnä ja lattareista ne eivät tule ensimmäiseksi loppumaan. Mitään huonoa omaatuntoakaan on vaikea ottaa niin kauan kuin yhden diplomi-insinöörin koulutukseen ei laiteta edes puolia siitä, mitä yhden näyttelijän koulutukseen.

    Kesäterveisin maapallon toiselta puolelta,

    PT

  11. Kiitos terveisistä PT.

    Aivan, mitä enemmän maailmaa kiertää, sitä ontompi tuo lottovoittaja-fraasi on.

    Lattareita en tunne tarkemmin. Brasiliassa olen poikennut ja kokemus oli kyllä omalla tavallaan ainutlaatuinen. No – maassa maan tavalla. Olen antanut itseni ymmärtää, että Argentiina, Uruguay ja Chile ovat aivan asuttavia paikkoja VHM:lle. Ilmeisesti jossain em. asut?

    Suomella on tai oli kolme murskaavaa valttia verrattuna 99 %:iin ainakin niistä maista, joissa olen käynyt.

    Ensimmäinen on puhdas ja kaunis luonto. Vaikka suomalainen tehometsätalous onkin raiskannut paljon, niin onhan tämä aivan saatanan kaunis maa.

    Toinen suuri asia on luottamus ja sellainen yhteenkuuluvuuden tunne. En tiedä muuta maata kuin Japani, jossa vielä voi jättää (Suomessa maalla) auton lukitsematta, lapset menevät itse kouluun ilman mitään huolta, kaupan kassalle unohtunut lompakko palautetaan ja ihmiset kunnioittavat aidosti toisiaan.

    Kolmas Suomen etu on ollut reiluus. Kaverista on aina pidetty huolta. Tämä on tosin edellyttänyt tiettyä moraalista selkärankaa, lusmuja on rangaistu, jos aihetta on ollut. Arvoja, jotka vielä elävät perintönä maatalousvaltaisen yhteiskunnan kyläyhteisöistä.

    Nuo kaksi viimeistä arvoa ollaan tietoisesti murtamassa tai ne on jo murrettu jostain syystä.

    Joka tapauksessa ihmettelen, jos tämä Suomessa elävä ihmeellinen asuntokupla ei puhkea jossain vaiheessa.

  12. Kumitontulle kiitokset hyvästä linkistä.

    Ei varmasti tarvitse kauan ihmetellä, miksi AP Pietilä sai Pravdasta potkut.

    Kaveri osaa ajatella ja vielä kirjoittaakin.

  13. @Octavius,

    Kiitos viikon hauskimmasta tekstistä. Kysyit miksi ertyisesti Helsingissä on kalliit asunnot. Syy on se vanha: Valtion/kuntien sekaantuminen talouteen. Suosittelen oheista Markus Janssonin tekstiä:

    http://markusjansson.blogspot.com/2008/08/viel-vhn-asuntojen-hintojen-ja.html

  14. Chilessä ja Argentiinassa olen ollut nyt vajaan vuoden eli oikeaan osui arvaus. VHM:n on hyvä asua näissä paikoissa. Uruguayssa olen käynyt pari kertaa ja se vaikuttaa melko uneliaalta paikalta. Jos joku sanoisi tulleensa ryöstetyksi siellä, en luultavasti uskoisi. Ennen E-Amerikkaan tuloa olin oppinut kielen jo kohtalaisen hyvin asumalla aiemmin 1,5 vuotta Espanjassa.

    Itsellenikin turvallisuus, yhteenkuuluvuus ja sellainen perusjämäkkä meininki, että hoidetaan asiat kunnolla ja ajatellaan terveellä järjellä, ovat olleet ne Suomen valtit. Kuten sanoit, noita ollaan nyt tuhoamassa, eli Suomi menettää pikkuhiljaa valttikorttinsa. Esimerkiksi hyvinvointivaltiohan on voinut toimia, koska mentaliteetti on ollu hankkia ruoka pöytään tekemällä töitä eikä elämällä toisten siivellä. Nyt tuo on mentaliteetti on muuttumassa.

    Se on totta, ettei latinoihin voi yleensä luottaa samalla tavalla kuin suomalaisiin. Toisaalta tietyissä pienemmissä yhteisöissä kuten kamppailulajiporukoissa voit olla varma, että lompakkoasi ei nyysitä pukuhuoneesta. Luonnosta sen verran, että laita Chilen Googlen (.cl) kuvahakuun los lagos chile. Ei ihan sellaista maisemaa, millaiseksi Etelä-Amerikka yleensä mielletään. (Los Lagos on eteläinen maakunta Chilessä ja on käännettynä ”Järvet”)

    Alaskassa voi kuulemma jättää huoletta auton käyntiin, kun menee käymään kaupassa. Etelä-Korea taas menee samaan sarjaan rehellisyydessä kuin Japani. Tosin eteläkorealaisille ei kannata hehkuttaa Japania, koska Japani on heille sama kuin Venäjä meille. Ymmärrän toki pointtisi. Harvassa ovat rehelliset ja turvalliset maat verrattuna perinteisiin Suomeen. Onneksi Euroopassa on jo merkkejä kupin menemisestä nurin. Sveitsissä se konkretisoitui viime viikon äänestyksessä. Toivottavasti muiden maiden ihmiset ottavat mallia.

  15. omakotitontti täälläpäin maksoi 10v sitten 10000e,,
    nyt vastaava pläntti 35000e ja tossa kustannusnousussa
    ei ole vielä yhtään neliötä pystyssä.

  16. Kiitoksia taas kommenteista.

    PT: juu tuo Korea jäi väliin, koska itse en ole siellä käynyt, mutta kuuleman mukaan mukava paikka. Samoin Kanadan maaseutu, osittain myös (vanhoilliskristillinen) pohjoinen USA.

    Voipi olla, että pitää lähteä tsekkaamaan tuo Chilen järvialue. Makean näköistä. Mitähän tuolla mökillä olisi hintaa?

  17. Eräs rouva mainitsi omassa plokissaan köökissä olleen myös viinikaapin. Mietin, mitähän se kaupassa mahtaisi maksaa, mutta ehkä ko. hesalaiskämpässä oli myös viinikaappi.

  18. Asunnot maksaa, koska alati nousevat rakennuskustannukset ajavat uusien asuntojen hinnat taivaaseen. Tällä alati pahenevalla viherpiperryksellä, pykäläviidakolla ja työn/yrittämisen verotuksella homma ei tule ihan heti Suomessa muuttumaan.

  19. Niin ja yksi selittävä tekijä on kyllä tämä kaavoitusmonopoli ja siihen mahdollisesti liittyvä korruptio.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: