Idioottivarma bisnes

Outokumpu Harjavalta Metals Oy:n henkilöstöpäällikkö Ossi Polvivaara alkaa ilmeisesti ainakin sivutoimiseksi yrittäjäksi, mikä on kunnioitettavaa. Yrittämisestähän Suomi elää.

Liiketoiminta-alueekseen Ossi on valinnut maahanmuuttobisneksen ja hän aikoo ilmeisesti perustaa vastaanottokeskuksen Kokemäelle ostamaansa Räisälän entiseen kansanopistoon. Mukana tulee häärimään tuttuun tapaan maahanmuuttobisneksen markkinajohtaja SPR. Liiketoiminta-alue on niitä harvoja Suomessa, joka kasvaa hurjaa vauhtia ja sikäli rikastuminen on varmaa, koska valtio maksaa kaiken.

Siis aivan kaiken se valtio Ossillekin maksaa. Kerrataan nyt vielä, ettei Kokemäelle kohta ilmestyvän sekavia horisevan Veikko Pyykösen tarvitse sitä tehdä. Valtio maksaa Ossille kaiken, joten veronmaksajien rahoja ei kulu yhtään.

Tuliko selväksi? 

Kaiken lisäksi humanitäärinen logistiikka kuulostaa aika hienolta, vai mitä? Ossin bisneksillä on tietysti vaikutusta Kokemäen asumisympäristöön, mutta muutoshan on aina samalla myös mahdollisuus.

Toivotetaan Ossille menestystä liiketoimintaan ja lainataan lopuksi syvästi rakastetun kansliapäällikkö Ritva Viljasen talouden historiaan jäävä ajatus:

Monikulttuurinen (työyhteisö ja) toimintaympäristö voivat olla merkittäviä innovatiivisuuden kasvualustoja.

__________

Disclaimer: alla olevat satunnaiset uutispoiminnat eivät liity yllä olevaan kirjoitukseen millään tavalla ja jos lukija sen tekee, se on hänen oma asiansa.

Aikaisemmin kirpputorin pito oli hauskaa, mutta nyt tästä on mennyt maku. Terveyskin reistailee, kun koko ajan saa vahtia asiakkaiden myyntiin tuomia tavaroita, puuskahtaa lammilaisen Kirpputori Kiertolaisen omistaja Anja Jussila. 80-vuotiaan yrittäjän tuskastumisen jäljet johtavat bisnekseen.

Jussilan mukaan pieni osa asukkaista on ottanut kirpparin toistuvien näpistelyretkien kohteeksi. Jo aikaisemmin kyräilyksi muuttuneet asukkaiden välit ovat siten käymässä yhä tulehtuneemmiksi. Viime viikolla Jussila laittoi liikkeensä ikkunaan tuskastumisesta kieliviä varoituskylttejä. Oven vieressä olevassa lapussa lukee: ”Huom! yksi kerrallaan sisälle” ja edelleen ”Sinä, joka varastit kristallipikarit, älä tule koskaan!”. Toisessa lapussa lukee ”Röyhkeiden, toistuvien varkauksien takia avoinna vain valoisana aikana 9–15.30”.

– Kysyin sekä poliisilta että väeltä, että syyllistynkö ylinopeuteen, jos rajoitan sisäänpääsyä liikkeeseen. Heillä ei ollut mitään sitä vastaan, Jussila kertoo.

– En tiedä, onko näistä mitään apua. Painajaismaista.

__________

Lammilla sattui keskiviikkona illalla useiden henkilöiden välinen tappelu. Tapahtumat saivat alkunsa nuorukaisen ja ihmisen välisestä nahistelusta. Nahistelu laajeni useiden kansalaisten väliseksi yhteenotoksi, jossa käytettiin myös veistä. Kolme sai tappelussa sairaalahoitoa vaatineita vammoja. Kaikkiaan poliisi otti paikalta kiinni viisi henkilöä.

__________

He roskaavat, liikkuvat ryhminä, meluavat sekä käyttävät kylän jalkapallokenttää. Kunta on pessyt asiassa kätensä, joten olemme ryhtyneet luomaan oman politiikan perustaa, Takala kertoo.

__________

Keski-ikäinen nainen raiskattiin Kristiinankaupungissa varhain lauantaiaamuna. Teko sattui yleisellä paikalla Rantakadulla kello 05.10. 32-vuotias on otettu kiinni epäiltynä teosta.

__________

Pudasjärven keskustassa tapahtui puukotus lauantai-iltapäivänä. Miehet ottivat yhteen paikallisen kebab-ravintolan edustalla. Uhri sai vammoja käteen ja hänet vietiin OYS:iin jatkotutkimuksiin. Uhrin tila ei kuitenkaan ole hengenvaarallinen.

__________

Viisihenkinen seurue joutui rankan ryöstön uhriksi varhain torstaiaamuna Vaasassa. Seurue käveli pitkin Kauppapuistikkoa, kun heitä vastaan oli tullut ryhmä miehiä. Poliisin arvion mukaan seurueessa oli 5-8 henkeä. He kävivät vastaan tulleen joukkion kimppuun ja pahoinpitelivät kolme siihen kuulunutta miestä lyöden heitä nyrkillä muun muassa kasvojen alueelle. Pahoinpitelyn yhteydessä yhdeltä uhrilta vietiin lompakko.

__________

Ainakaan minä en ole nähnyt muualla kuin kaupungilla kännykkään puhumassa ja seisoskelemassa ja kaupoissa pyörimässä tyhjän panttina. Syksyllä lehtlä haravoi kainuulaiset kaupungin töissä ja näin yhden seisovan katsomassa työntekoa. Yhden näin varastamassa kaupasta.

Koska olen mies niin uskallan kävellä mutta vaimoni ei lähde yksin ulos kävelemään varsinkaan illalla tai pimeällä. Koska hänellä ei ole ajokorttia niin minun on vietävä autolla jos on jonnekin asiaa ja haettava myös pois.

Jos tämä jatkuu tämmösenä niin myyn taloni pois ja lähden pois tästä kaupungista ja muutan jonnekin maaseudulle. Siellä saa olla rauhassa ja pystyy vaimokin ulkoilemaan pelkäämättä…

Jne, jne, jne…Loputtomiin.

Mainokset
Published in: on tammikuu 8, 2010 at 8:09 pm  Comments (14)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2010/01/08/idioottivarma-bisnes/trackback/

RSS feed for comments on this post.

14 kommenttiaJätä kommentti

  1. Harjavallassa yritystoiminta on ollut aina varmalla ja tukevalla pohjalla.

    Kun suojelusta ei tarvinnut välittää, 1960-luvulla valtatie kakkosen laidat olivat kuin Petsamon kuparisulattojen takapihaa. Ei kasvanut edes mänty.

    Harjavallan sairaala pysyi pystyssä ihan hyvin myöskin, sillä hoidokkeja on tässä maassa riittänyt.

    Vain Satalinna oli vaikeuksissa, sillä keuhkotauti loppui maasta ihan väkisin.

    Uudempaa Harjavalta-yrittelijäisyyttä ovat edustaneet erilaiset mopo-jengit, joiden työllistävä vaikutus on ollut suuri, varsinkin poliisitoimen osalta.

    Iso sääli, jos Räisälä-opisto lakkaa olemasta kansansivistystä jakava laitos.

    Tillman on nuoruudessaan saanut nauttia Valtatie -2 tanssipaikan eroottis-paheellisesta ilmapiiristä. Se onkin Maahengentemppelin ohella ainoa Harjavallan lahja nuorison kasvatuksen alttarille

  2. jooh. Valtio maksaa Ossin bisnekset. Räisälässähän kävi niin, että opistolta evättiin kaikki tuet ja avustukset. Sillä rahalla tosiaan, mikä nyt menee
    pakolaisbisnekseen olisi tuottanut varmaan jo aika
    tasokasta koulutusta suomalaisille nuorille.

    Räisälä on Winnielle tuttu paikka. Siellä on tullut vietettyä vuosi elämästä silloin paljon ennen kuin
    siitä tuli nauruterapiaopisto.
    Silloin jo opisto nautti paikallisten keskuudessa
    sen kaltaisesta ”suosiosta” että saatettiin puhua
    opistosta monikulttuurisuuden väriläikkänä siellä
    keskellä peltoa. Saatan vain kuvitella miten iloisesti
    alkuasukkaat siellä ottavat vastaan uudet monikulttuuriset siskot ja veljet…

    No, mutta Kokemäki on myös paikka josta monet nuorukaiset varmaan pian muuttavat suurempiin
    kaupunkeihin joissa pääsee vaikka metrolla jonnekin
    monikulttuurisimmille ja värikkäimmille kaduille.
    Ei tarvitse kävellä pellonreunassa kymmeniä kilometrejä kaupalle ja sossuun.

    (Ei ne varmaan kuitenkaan siellä pakolaiskeskuksessa
    laita uusia kansalaisia kylvämään ja kuokkimaan
    omia perunoita, vaikka peltoa olisi ympärillä
    silmänkantamattomiin. Opetus on varmaan enemmän
    painottunut avustuskaavakkeiden täyttöön ja
    sitten koulutetaan kai lisää Naapurisovittelijoita,
    vai mikä titteli niillä nyt oli? Se on varmaan
    hienompaa kuin olla nauruterapeutti 🙂

    No mikäs siinä jos Waltio maksaa.

  3. Kiitos kommenteista.

    Mutta hei – pääasia kuitenkin on, että Ossi rikastuu ja the Valtio maksaa.

    Vaikka kohtuullisen yritteliäs kaveri olenkin, en kuitenkaan ymmärrä Ossin touhuja millään tavalla ja en todellakaan halua avoimesti ilmaista mitä mieltä olen ihmisestä ai hänen luonteestaan, joka tuohon lähtee.

    Uskon kuitenkin lopulta siihen, että ’Jumalat’ rankaisevat niitä, jotka sen ansaitsevat.

  4. Kommenttini liittyy vaivoin aiheeseen, mutta ansaitsee tulla kerrotuksi. Selvittelin hiukan Inexin henkilöstöpolitiikkaa. Kuten arvata saattaa, vakitöissä on puolet maahanmuuttajia (arvio – ei tarkka tieto).

    Suojelupoliisi on jo pitkän aikaa tehnyt arviointeja ulkomaisista työnhakijoista (olisi katsokaas kurjaa, jos vaikka pakaste-eineksiä sabotoitaisiin lasilla tai myrkyillä, kuten Ruotsissa kävi). Työvuorolistoja muokataan kansallisuuksien perusteella. Vuorojen vaihtuessa porukat ovat ottaneet lukuisia kertoja yhteen niin, että poliisi on tullut rauhoittamaan tilannetta. Jos jollain on omakohtaisia kokemuksia tästä ihannetyöpaikasta, niin olisi mukava kuulla!

  5. Satakunnasta ponnistaa yritteliästä väkeä – niin kuin Juhantalon Kake, Holmlundit ja Uotin veljekset…

  6. Ave,
    Kiva kiva, kun kokoemäelle tulee mädättämö, vitun ihkua.
    Kato, siinä on sitten puuha-petenä harjavallan köyhä duunari… säälittävää touhua….

    Kyllä Satakunnassa osataan, onneksi siellä on niin vittumaista porukkaa, että ei sinne somput ja muut kultamunat ihan helposti kotoudu…. katotaan vaan mikä sota tästä tulee nyt todella tällä kertaa…?

    Niin pojjaat, karjuva työvoimapula alkoi sitten, ja mylvintä on infernaalinen, eikö vaan?

  7. Mopopojat saavat uuden toimialan Tanskan malliin,nimittäin kantaväestön suojelemisen korvausta vastaan

    Voi noita meidän päättäjiä,lyhyessä ajassa saavat korjaamatonta vahinkoa aikaiseksi ja vielä hyvällä korvauksella

  8. hemuli kirjoitti
    Mopopojat saavat uuden toimialan Tanskan malliin,nimittäin kantaväestön suojelemisen korvausta vastaan

    Sinäpä sen sanoit. Aina on kysyntää suojelulle. Jos valtio ei siihen pysty tai halua, suojelua ryhtyvät tarjoamaan muut tahot. Noin sata vuotta sitten Suomeen syntyi suojeluskuntia. Jo nimikin paljastaa mitä kysyntää ne tyydyttivät. Kun Suomea nyt viedään monikulttuuriin suuntaan niin etniset ja kulttuuriset ristiriidat synnyttävät turvattomuutta ja kysyntää suojelulle. Tämän hetkinen valtiokoneisto ainakin propagandassaan demonisoi suurinta väestöryhmää suomalaisia, jolloin juuri tälle ryhmälle voitaneen tulevaisuudessa tarjota suojelua. Ryhmä on iso ja maksukykyisempi verrattuna valtiovallan suojeluksessa oleviin pienryhmiin. Luulisin, että valta-osalla suomalaisille ei ole tarvetta olla valtiokoneiston vähättelyn ja demonisoinnin kohde.

  9. Ei tuo Viljasen kommentti monikulttuurisen toimintaympäristön innovaatioita lisäävästä vaikutuksesta välttämättä edes ole erityisen kaukaa haettu. Miettikää minkä määrän innovaatioita synnyttää ihmisten tarve ratkaista ja välttää siitä mahdollisesti syntyviä hyväntahtoisia kohtaamisia. Tarvehan on tunnetusti keksintöjen äiti.

  10. AnttiT: loistava oivallus.

    Viiltosuojatakki, kulunvalvontalaitteet, raiskauksenestovyö, palamaton auto, turvatalot, aidatut asuinalueet.., ainakin nämä on jo kehitetty.

    Ja kaiken hyvän päälle tästä tulee aivan uutta taloudellista toimeliaisuutta.

  11. ACC,
    Juuri näin, varmaan ehkä olet huomannut, että olen tästä suojelus-aiheesta kirjotellut tässä vuoden verran täällä blogissa, siis että Suojeluskunnat tulevat uudelleen….
    Niin, ja uskon, että ne toimivat kuten silloin hyvinäkin aikoina, eli ilman korvausta. Itse olen siihen valmis…
    Jees, kyllä mokutus on ihanaa, kaikkea hyvää se saa aikaan ja tulokset alkavat häämöttää.

    Toivon todella, että tästä ei tule samalla Vapaussota 2?…

  12. Pompeius kirjoitti:
    Toivon todella, että tästä ei tule samalla Vapaussota 2?…

    Todellakin on syytä toivoa, ettei sellaista tule. Viittaan herra Shkupollin tekemiin murhiin Sellossa ja sen ulkopuolella. Hän osoitti erityistä kylmäverisyyttä ja raakuutta. Ja näitä Shkupolleja kyllä riittää mahdollisessa sisällissodassa.

    Kun sotijaosapuolet ovat kulttuurisesti kovin kaukana toisistaaan, niin raakuuksiin ryhdyttäneen herkemmin. Kulttuurisesti etäinen vastapuoli on helpommin demonisoitavissa.

  13. Miksi asiasta alettiin nyt vasta puhua? Onhan kokemäellä ollut kymmeniä maahanmuuttajia jo melkein vuoden.

    http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194614889588/artikkeli/kokemaelle+50+turvapaikanhakijaa.html

    Kokemäkeläiset ”aktivistit” ovat hyvin perillä asioista. Eihän tässä muutu mikään muu kuin sijoituspaikka, ja tämä uusi vaihtoehto tulee valtiolle halvemmaksi kuin sijoittaminen pitkäjärvelle. En lähtisi räisälän omistajaa tässä haukkumaan, hän tekee vain bisnestä eikä ole ollut tekemässä päätöstä vastaanottokeskuksen perustamisesta. syyttäkää näitä:

    http://www.kokemaki.fi/hallinto/kaupunginvaltuusto/


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: