Miesten pohjaton tyhmyys

Oli synkkä ja myrskyinen perjantai-ilta kodinkoneliikkeen parkkipaikalla.

Satoi räntää, työvaatteiden läpi imeytyvä kosteus hytisytti, lihaksia jomotti viikon rankempi salitreeni ja oli raastava nälkä. Odotin vain pääsemistä kotiin syömään jotain ja pääsemistä sen jälkeen saunan raukeaan lämpöön venyttelemään. Mutta ei, ei nyt, sillä minulla oli tehtävä.

Imuri levisi totaalisesti viime viikolla. Tunsin kieltämättä suurta henkistä tyydytystä sen helvetinkoneen hajottua. Meillä on koirani kanssa paljon yhteisiä piirteitä ja yksi niistä on suunnaton ja pohjaton viha imuria kohtaan. Olen varma, että jos koirani olisi jäänyt imurin kanssa kahdestaan samaan huoneeseen, se olisi raadellut imurin palasiksi. Niin minä ainakin olisin tehnyt.

Perheen naisväen ohjeet mielessäni astelin liikkeen avaraan halliin, vilkaisin ohjetaulua ja harpoin imuriosastolle. Punainen – siinä olivat annetut ohjeet. Tavoite minulla oli siis selkeä: ostaa punainen imuri sieltä kulutushelvetistä niin lyhyessä ajassa kuin mahdollista. Katselin siivouskomeroon mahtuvia malleja, joilla oli tutun kuuloinen saksalainen nimi. Tarkistin teholukemat, koska niistä ymmärsin jotakin.

Mitä suurempi luku, sen parempi imuri ja tein valintani. Katselin ympärilleni kysyäkseni myyjältä, olisiko kyseisen natsi-imurin pahvilaatikossa kenties pölypusseja valmiina vai pitäisikö niitä ostaa lisäksi. Seuraavaksi tapahtui sama ilmiö kuin aina. Myyjät olivat hävinneet täydellisesti. En voi millään käsittään mistä antimateriasta ne myyjät on tehty, mutta joka ikinen kerta käy samalla tavalla. Ne katoavat jälkiä jättämättä juuri ratkaisevalla hetkellä.

Pyörin hyllyjen välissä yhä väsyneempänä ja yhä nälkäisempänä, kun se tapahtui.

Edvard Munckin Madonna-maalauksesta saapunut jumalaisen kaunis Nainen ilmestyi eteeni. Jähmetyin kuin vainun saanut setteri tai jäämies Ötzi lumimyrskyn keskellä. Näytin todennäköisesti täydelliseltä ääliöltä, mutta luulen, että kyseinen Nainen oli tottunut aiheuttamaansa reaktioon. Hukuttuani niihin pohjattoman syviin tummiin silmiin, havahduin ja ponnistelin itseni jollain tavalla tietoiseen tilaan.

– Hei, olisin kysellyt imureista, osaisitko auttaa minua?

Madonna hymyili ja ohjasi minut määrätietoisin ottein imureiden luokse. Seuraavasta puolesta tunnista minulla ei ole tarkkoja havaintoja. Siitä minulla on hämärä mielikuva, että kielsin vakuuttavasti sairastavani hepatiittia. Muistan myös, että se oli meistä molemmista älyttömän hauska juttu ja tunsin kummallista ylpeyttä verbaalisesta nokkeluudestani.

Joka tapauksessa olen nyt onnellinen uuden punaisen imurin omistaja. Imurin, jossa uusinta nanoteknologiaa edustava Hepa-suodatin. Minua ei voisi imurin suodattimet vähempää kiinnostaa, mutta siitä olen aivan varma, että Madonna myy ääliöille 10 000 hepa-imuria vuodessa.

Tai satatuhatta, sen verran helppoja me olemme naiskauneuden edessä.

Advertisement