Octaviuksen asteikko

Kirjoitin pari vuotta sitten tiivistelmän monikulttuurisen yhteiskunnan eri tasoista. Julistan täten Suomen siirtyneen pysyvästi tasolle kuusi, joka siis alkuperäisen näkemykseni mukaan kuuluu seuraavasti:

Tietoisuus monikulttuurin todellisuudesta leviää laajasti ja vaikuttaa vaalituloksiin. Väkivaltakoneistoa ja sensuuria tiukennetaan. Keksitään uusia järjettömiä valheita monikulttuurin perustelemiseksi (vuohipaimenia on saatava nopeasti Suomeen paikkaamaan pulaa terveyskeskuslääkäreistä jne). White-flight alkaa kiihtyä maan sisällä. Koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmän rapistuminen kiihtyy.

Kevään vaaleissa monikulttuuripaskaa ajavat puolueet kärsivät tappion. Perussuomalaisten edustama järjen ääni saavuttaa ensi keväänä Suomen poliittisen historian suurimman vaalivoiton.

Halla-aho tuomittiin syistä, joita kukaan ei ymmärrä muuten kuin poliittisena ajojahtina vanhan kunnon Neuvostoliiton malliin. Vihreät ja sen apupuolue Kokoomus julistavat työvoimapulan alkavan Suomessa vuonna 2015. White flight on arkipäivää, missä tahansa netin asuntoketjussa alueen rikastumisaste on yksi ensimmäisiä kriteereitä. No, sanotaan suoraan, se on tärkein kriteeri. Kuka tahansa nuoripari, joka on ostamassa asuntoaan, voi tämän todistaa. Suomen koulujärjestelmä natisee liitoksissaan ja 80 kieltä opettaviin kouluihin ei saada enää opettajia. Kukaan maksamaan kykenevä ei mene enää julkiseen terveydenhuoltoon jonottamaan laahustavien jätesäkkien sekaan.

Suomen siirtymisen Octaviuksen asteikolla eteenpäin sinetöi viimeistään Kokoomuksen ajama sharia-laki ja Keskustan linjaama imaamiopetuksen aloittaminen Suomessa. Tasolle 9 eli aitoon monikulttuuriin on vielä matkaa muutama vuosi.

Aitoa monikulttuuria voi ihailla vaikkapa Brasiliassa, jossa käydään täyttä sisällissotaa. Panssarivaunut ovat kaduilla.

Sivuhuomiona voin todeta, etten muuten tunne kovin montaa muuta suomalaista, jotka ovat Janeiron faveloissa käyneet. Itse olen käynyt katsomassa aivan sairaan väkivaltaisen vapaaottelu-illan slummissa. Vaikka tunnen paikallisia liike-elämän johtajia, asian valmistelu vaati kaksi päivää. Pelkästään luotettavan autonkuljettajan etsiminen oli vaikeaa. Meitä oli neljä yli satakiloista väkivaltaan kykenevää miestä, joilla oli kaksi pimeästi ostettua asetta ja silti tunnelma oli murhaavan kiehtova. Aidossa monikulttuurissahan pitää toimia kuten aidossa monikulttuurissa pitää toimia.

Auto säilyi lahjuksia maksamalla ehjänä eikä miehille käynyt kuinkaan. Ehkä lievä adrenaliinihumala korkeintaan oli miinuspuolena, koska sen laannuttua tulee hetkeksi fyysisesti heikko olo.

Suomen siirtymisen monikultturisuudessa seuraavalle tasolle 7 sinetöi se hetki, kun Aleksander Stubb ottaa Imaami Anas Haijjarilta suihin punaisissa kengissään.

Se päivä ei ole kaukana – ikävä kyllä.

Mainokset
Published in: on marraskuu 28, 2010 at 12:45 pm  Comments (1)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2010/11/28/2327/trackback/

RSS feed for comments on this post.

One CommentJätä kommentti

  1. Ai vittu parahin Octavius, kyllä nauru raikui sen viimeisen lauseen kohdalla, eli kun subbido imee imaamia punaisissa homokengissään, ai saatana! xD

    Alkuosa tekstistäsi ei todellakaan naurattanut, vaan oli sitä karua luettavaa tilanteesta, jota nyt elämme.
    Perhana, juuri näin tämä kaikki menee sinun asteikolla, olin jo melkein sen unohtanut. Siis juuri niin selvästi kaikki etenee asteikkosi mukaan, että minua alkaa todella karmimaan tämä tilanne.

    Ja paskaeliitti sen kun vaan jatkaa mantraansa, vaikka kansan suunnasta tulee täysin toisenlaista palautetta, voi vittu tätä touhua.

    Juuri näin, väkivaltakoneisto kiristää otettaan, haista-vitun-viharikoslakia pusataan saatana muna suorana, näytösoikeudenkäyntejä tapahtuu aina vaan edelleen, mokuttajat syyttävät ketä tahansa, verkko kiristyy…

    Kansa alkaa oikeasti vittuuntumaan! Ei tämä paska vaan millään työnny jokaisen hemulin housuun, ei todellakaan! Ensi kevään vaalit ovat historialliset ja suuntaa on nähtävissä kallupeissa ja kellupeissa.
    Siis, kun keskiluokalle vittuillaan liikaa ja sen oikeuksia ja asemaan kiristetään liikaa, silloin yleensä alkaa tapahtua…. ja se ei ole kaunista se mitä tapahtuu.
    Siitä voi tulla jopa Vapaussota 2! On täällä ennenkin neuvostoliiton kätyreitä laitettu multaan… periaatteella, että: ”Maa on niin kaunis!”

    Toteamme, että nyt on siirrytty tasolle 6, ja mennään kohti tasoa 7. Ei todellakaan näytä hyvälle, ei todellakaan. Käsittämätöntä tässä kaikessa kafkamaisuudessa on se, että kokoomus (=sekoomus) on tässä kärjessä ajamassa tätä paskaa tähän Isänmaahamme, työvoimapula mukamas, mokuttaminen on ihkua, aselaki-paska ja nyt tämä sharian-laki. Ei vittu sentään. Mutta uurnilla siis nähdään keväällä.

    Kuten Soini osuvasti kirjottaa plokissaan, olemme jälleen päivän lähempänä itsenäisyyttä! Sillä ajatuksella mennään tämä ensimmäinen Adventti.

    Hoosianna! Parabellum. Amen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: