Pekka Sauri – Sorex viridis minutissimus

Helsinkiläiset ovat todellakin saaneet mitä ansaitsevat.

Vihreät ja sen paikallinen apupuolue Kokoomus pitää Helsingissä poliittista valtaa. Mitä verorahoilla sitten saa vastineeksi?

Tänään oli sadellut Helsingissä muutama sentti lunta ja kaupunki on täydellisessä kaaoksessa. Ajelin illansuussa maalta kaupunkiin ja pelkästään sisääntulotiet ovat ajokelvottomassa kunnossa puhumattakaan asuntokaduista. Yllättäen kinokset ja katujen täydellinen hoitamattomuus alkoi kuin veitsellä leikaten Helsingin rajalla.

Syyllinenkin on helppo osoittaa. Jostain käsittämättömästä syystä Helsingin teknisestä toimesta vastaa kaupungintalolla hortoileva tomppeli nimeltään Pekka Sauri, jolla ei ole pienintäkään älyllistä tai muutakaan kykyä hoitaa virkaansa. Viime vuonna yli puolet Helsingin kantakaupungin kaduista oli neljä kuukautta ajokelvottomassa kunnossa ja sama härdelli odottaa myös tänä talvena. Pekka Sauri nimittäin puuhailee pääasiassa hiilivapaan Helsingin ja ilmastonmuutoksen torjumisen asioissa. Kukaan ei vain tiedä mitä ja kaveri onkin jo yleinen naurunaihe kaupunkiorganisaatiossa.

Siihen Pekan suureen visioon kuuluu ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma lumivapaa Helsinki. Tämä Vihreä rääpäle on on tehnytkin johtopäätöksen, että lumikalusto ja miehistö ajetaan alas. Tulokset näkyvät ja ei taida 9-numeroinen summa riittää tämän Vihreän hullun aiheuttamiin kustannuksiin yhteiskunnalle.

Jos Pekka saisi edes sen verran aikaan, että kävisi katsomassa vaikka Oulussa, Jyväskylässä tai Kuopiossa miten hommat hoidetaan, mutta ei. Koomisena vertauksena voin sanoa, että minulla kesäpaikka kuuden kilometrin päässä virallisesta tiestä ja viidentoista kilometrin päässä valtatiestä. Kertaakaan ei ole ollut lumen kanssa vaikeuksia. Ei koskaan. Jos keskellä täydellistä korpea osataan hommat hoitaa mukisematta vuorokauden sisällä, niin on se nyt perkele ettei Suomen pääkaupungin muutamia katuja saada ajettua parissa päivässä ajokuntoon.

Laittakaa nyt tämä kääpiöpäästäinen (Sorex viridis minutissimus) lukkojen taakse ja antakaa homma jollekin miehelle.

Advertisement
Published in: on 6 joulukuun, 2010 at 11:10 pm  Comments (22)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2010/12/06/pekka-sauri-sorex-viridis-minutissimus/trackback/

RSS feed for comments on this post.

22 kommenttiaJätä kommentti

  1. Kuopiosta en mallia ottaisi. Aika hirvittävää on keskustassa ollut ajella viikonloppuina. Ero Helsinkiin on varmaan se, että Helsingissä on ylipäätänsä harvemmin lunta ja että Kuopiossa kökköisyyden syy on yleinen huonous ja siitä seurannut rahojen loppuminen.

    Siilinjärvellä on ajellut mukavasti, mutta kuopion keskusta on ollut viimetalvet joka myräkästä kovasti valliintunut. Tuskinpa niillä tänäkään talvena on enempää rahaa. Oulua on Kuopioon verrattuna ilo ajella.

  2. Näin on. Asun maalla ja tiet aurataan muutamassa tunnissa. Jos lunta tulee pitkään niin sitten aurataan useammin. Mutta kunhan just kävin Lauttasaaressa niin tunnelma oli kuin maailmanloppua enteillen. Autoja työnnettiin ja vedettiin hangesta, asukkaat lapioivat itse katuja ja kiroilivat. Mitenköhän huominen sujuu kun onkin arkipäivä.

  3. PO: onkohan se osa Kuopiosta missä käyn sitten jonkin yksityisen hoidossa?

    Merikalastaja: on se vain outo juttu. Tuon rääpäleen budjetti on siis 150 miljoonaa euroa vuodessa. Minne se ne rahat oikein tunkee? Äkkiä luulisi, että katujen kunnossapito kuuluisi katujen kunnossapidosta vastaaville virkamiehille?

    Joulupukilleko ne kuuluu?

    Lyödäänkö vetoa, että tuo Vihreä päästäinen on parhaillaan Meksikossa testaamassa paikallista hamppua kaupungin rahoilla? Tämä porukka on puhdistettava juuriaan myöden painepesurilla. Nämä hullut tuhoavat koko maan.

  4. No tänä talvena en ole vielä Kuopiossa lumilla ehtinyt ajella. Mutta juttu viime talvelta kertoo Kuopion asenteista auraukseen:
    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/katujen-auraus-j%C3%A4tet%C3%A4%C3%A4n-pysyv%C3%A4sti-minimitasolle/496717

    ”Liikenneonnettomuudet oletettavasti lisääntyvät kuten myös kaupungille osoitetut korvausvaatimukset. Jos onnettomuudet yleistyvät, ne aiheuttavat kustannuksia kaupungin terveydenhuollossa.”

    Kuopion velkainen kaupunki säästää 140 000 euroa. Yksityisten vakuutusmaksujen nousut eivät näy kaupungin budjetissa ollenkaan. Ja sekin vähä mikä terveydenhuollon kustannuksista kaupungille lankeaa menee ihan toisen lautakunnan piikkiin.

  5. hups. Lainaus olikin jo sitä edellisen talven jutusta, kun leikkauksia suunniteltiin:
    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/aurauksesta-haetaan-s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4/267021

  6. Niinpä. Tosin tällä hetkellä siellä Suomi-neidon peräaukossa näkyy olevan enemmän lunta kuin täällä Huitsinnevadassa. Vaan viime talvi oli lumisin kokemani sitten vuoden -93 eikä yhtenäkään päivänä ollut pienimpiäkään ongelmia. Paitsi kerran, jolloin lapsella lastattu pulkka ei kulkenut tiellä pehmeässä lumessa. Ongelmapätkää kesti 200 metriä. Mutta autolla tai kävellen – ei ongelmaa, kertaakaan.

  7. Eipä hätiä mitiä, nyt on taktiikkaa vaihdettu!
    http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/ennatysmaiset_kinokset_sotkevat_liikennetta_helsingissa/


    Viime talven lumikarusellin jälkeen Helsingin rakennusvirasto on muuttanut taktiikkaansa.

    ”Lumikasat pyritään poistamaan katujen varsilta mahdollisimman nopeasti. Enää ei luoteta siihen, että tulee suoja ja vesikeli sulattamaan lumet pois”, Helsingin kaupungininsinööri Raimo K. Saarinen sanoo.

  8. Helsingin katutöistä, lumensiirrosta jne.. vastaa Yleistentöiden lautakunta. Jota johtaa Kokoomuslainen poliitikko. Kaveri on ihan OK, mutta muusta lautakunnasta en tiedä.
    Vihreiden kyvykkyys on kuten tuot esille, nolla tasoa ja juuri he pesivät täällä Helsingissä. Siksi muualla Suomea työ luistavat ja maksavat vain puolet meille langetuista.

  9. Homma tosiaankin jollekin joka osaa hommat hoitaa!

  10. Helsingin katutöistä, lumensiirrosta jne.. vastaa Yleistentöiden lautakunta. Jota johtaa Kokoomuslainen poliitikko.

    Jarmo Niemisellä on paikalle sopiva koulutus – yleisesikuntaupseeri! 😉

  11. Niin, tämä vitun päästäinen on umpi-homo virhee, siinä syy tähän tilanteeseen….

    Säälittävä jätkä todella, kuten kirjotit, se vetää varmaan hamppua jossakin kommuunissa, ja leijuu virheiden paskanhuuruisissa utiopioissa aina edelleen.

    Ihmiset, ajatelkaa nyt jumalauta hetken ihan itse, kohta on vaalit. Kannattaa miettiä hetken, ketä äänestelee päättäville paikoille, ei tämä niin helvetin vaikeeta ole!

  12. Hakaniemessä ja Hämeentiellä oli jumissa neljätoista ratikkaa ja liuta busseja. Koska tie oli hoitamatta.

    Auraa ja hiekkaa olisi tarvittu, ajoissa. Liikennelaitokselta oli kyllä lähettää paikalle avolava-autoja, mutta muovilapioväen varustukseen ei näyttänyt kuuluvan ämpäreitä ja hiekkaa.

    Edelleen aamulla sivutiet hoitamatta. Liekö kalusto myyty Viroon, kun siitä ei näy jälkiäkään töissä.

    Olen kulkenut kaikki lähimatkat polkupyörällä 80-luvulta lähtien, vuoden ympäri. Mainittavia vaikeuksia ei ole ollut. Mutta nyt Helsingissä se on miltei mahdotonta. Alkaa pelottaa, että tämä säälittävä kunnossapidon taso jää normiksi. Siinä tapauksessa on pakko hylätä tämä joustava liikkumistapa talven ajaksi.

    Laiminlyönnin vuoksi karseassa kunnossa olevalla kadulla kaatuillessani en voi välttyä kyynisiltä ajatuksilta: montako ”osaajaa” vähemmän olisi tarvittu, jotta täällä pystyisi liikkumaan turvallisesti…?

  13. No en kyl maalaistollo huutelisi tuolla miten täällä stadissa pitäisi katuja hoitaa.

    Sillä teidän maalaisraitilla kun on se yksi potkukelkka ja vierailevan vakuutusmyyjän corolla parkissa niin sitä on aika helppo sillä maalaistuilla ostetulla raktorilla aurata. Ja kun se ainoa raitti on aurattu niin voi kuluttaa loppupäivän vaikka siinä Esson baarilla pajatsoa pelaten ja Helsingin herroja kiroten.

    Katsos, meillä on täällä kaupungissa yhdelle hehtaarille pakkaantunut enemmän porukkaa ja autoja mitä koko teidän muuttotappiokunnassa assuu yhteensä.

    Siinä ei autoja noin vaan siirrellä pellon reunaan kun kadut pitäisi saada auki.Kokeileppa vaikka huvikses sellaista että siivoat lannat siellä navetassa ilman että siirrät elukoita pois tieltä, ja lisää vielä siihen tilaan tuplasti elukoita jotka siellä hortoilee tiellä niin ymmärrät ehkä mistä on kyse.

  14. Ns. parasiittikunnan (Soininvaaran luoma käsite) asukkaana ihastelen tapaa, jolla pienimmätkin kylätiet on hoidettu puhumattakaan pyöräteistä etenkin sellaisista, joiden kohdalla Helsingissä lukisi ”Ei talvikunnossapitoa”.

    Ymmärrän kyllä käytännön vaikeudet parkkeerattujen autojen suhteen. Sen sijaan en ymmärrä, miten kaupungin pääväyliin kuuluvat Mechelininkatu ja Runeberginkatu voivat olla niin surkeassa kunnossa.

  15. Voi olla että Helsingin kaupungin auraustoiminnassa on parantamisen varaa, mutta on vähän epäreilua tuomita koko porukka alimpaan helvettiin kuluvan ja edellisen talven perusteella. Kumpainenkaan ei ollut normaaliluminen.

    Tietysti voidaan kysyä pitäisikö kaupungin sitten varautua ylimääräisellä aurauskapasiteetillä myös tämmöisiä yllätystalvia varten. Ilkeänä kaverina uskallan veikata, että jos tämmöinen varautuminen olisi tehty ja lumentulo olisi ollut normaalia, täälläkin blogissa olisi retosteltu miten Pekka Sauri tuhlaa veronmaksajien rahoja turhien aura-autojen ylläpitämiseen.

  16. Mammanpoika: ok. Uskon, että kommenttisi kertoi kaiken oleellisen. Se on aika tyhjentävä ja osoittaa sellaista viiltävää älykkyyttä, johon vain harvat pystyvät. Hiljennymme kaikki edessäsi.

    Mattivanhanen: ’Ilkeänä kaverina uskallan veikata, että jos tämmöinen varautuminen olisi tehty ja lumentulo olisi ollut normaalia, täälläkin blogissa olisi retosteltu miten Pekka Sauri tuhlaa veronmaksajien rahoja turhien aura-autojen ylläpitämiseen.

    Matti, olisin kiitollinen, jos ottaisit selvää taustoista. Helsingin lumikalusto ja -henkilöstö on tarkoituksella ajettu alas, koska ilmastonmuutos. Aja milloin tahansa vaikka Oulun tai Murmanskin pääkatua ja huomaat eron. Oulussa ja Muurmanskissa ei Vihreät ole vallassa. Ainakaan vielä.

    Sitä saa mitä tilaa.

  17. Kuka tampio stadilainen meuhkaa lannan luonnista navetasta?
    kyllä siel teillä suhteessa puolet enempi kalustoa pitämässä katujanne auki ,olis vaan niiden rattiin tekijöitä eikä sanojia.etelän mies heti paskat housuissa kun muutama sentti lunta TIEDOSSA.

  18. hehehe, vai että ilmastomuutoksen takia olisi lumikalusto ajettu alas. just.

    Kyllä minä ymmärrän että maalaisella voi olla vaikeuksia ymmärtää muaaliman menoa kaupungissa, mutta joku roti sentään pitäisi olla vaikka annetaankin ajatuksen ajopuuta virrata vapaasti.

    kertokaas nyt fiksuina ihmisinä että miten katu saadaan puhtaaksi lumesta nopeasti? Otetaan vaikka yksi kadunpätkä yhden korttelin pituudelta, n. 100 metriä. Molemmilla puolilla on autoja koko matkalta parkissa n. 20 autoa per puoli, yht. 40 autoa. kaikki autot pitää siirtää että saadaan katu putsattua.

    Kertokaa meille miten me hoidetaan homma nopeasti?

  19. QUOTE: ”Kertokaa meille miten me hoidetaan homma nopeasti?”

    Voimavarojen käyttöä harjoiteltiin jo viime vuonna. Ei muuta kun hihat heilumaan niin a’vot, kylläpä lumet lähtevät ihan käsipelillä. Ei tarvitse autojakaan siirrellä. Kaivetaanpa arkistoista muistin virkistämiseksi seuraava Pravdan uutinen:

    http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/turvapaikanhakijat_ryhtyivat_lumitoihin_helsingin/

  20. Kas, ei tullut yhtään järkevää ehdotusta. Ei tosin yllätä kauhiasti, kovasti valitetaan mutta ratkaisuja ei tarjota.

  21. …Jaa, en minä vaan ole neliveto päällä huomannut mitään ongelmia Helsingissä autoilussa. :o) Bensiiniähän tietenkin kuluu, etenkin tuolla viisilitraisen V-8:n omaavalla avolavalla ajaessa, mutta elämä on. Sitä vain olen aina joskus pysähtynyt ihmettelemään että olikohan tämä nyt oikeasti vihervasemmiston tarkoituksena kun pakottavat ampujat matkustamaan kauas maaseudulle ampumaratojen perässä ja ajavat teiden huollon alas? 🙂

  22. Jaa, kyllä minulle toi Santiksen ampumarata on ihan tarpeeksi lähellä jos hirvikoe pitää ampua. Ja jos treenata pitää niin käyn Sipoossa, täällä kaupungissa on aika vaikea järjestää ampumarata kantakaupungin alueelle.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: