Kokoomuksen linjaukset vaaleihin 2011

Valtamedian konsensus kertoo meille kaikille päivittäin yhtä totuutta. Se totuus kuuluu siten, että Perussuomalaisilla ei ole uskottavaa vaaliohjelmaa. Väitteeseen nivoutuu melkein aina myös näkökanta, että vakiintuneilla kolmella suurella puolueella on näyttöjä asioiden vastuullisesta hoitamisesta.

Puhtaaseen logiikkaan, luonnontieteisiin ja silkkaan järkeen uskovana on pakko lähestyä asiaa negaation tai vastakohdan kautta. Mitä Suomen vallassa oleva valtionhoitaja, suurin puolue nyt ja keväällä maata järisyttävän vaalivoiton saavuttava Kokoomus sitten vaaliohjelmassaan on luvannut suomalaisille?

En iske tällä kertaa Kokoomuksen Korviin, sairaanhoitajien palkkoihin, Sampsa Katajaan, vaalirahoihin, Maria Tiuraan tai Miguel Maahanmuuttajiin, koska se olisi helppoa sarkasmia ja minulle tulisi tunne, että ammun vedessä istuvaa sorsaa (=huono käännös Kokoomuksen englanninkielisestä nimestä Shitting Duck).

Tarkastelen siis pelkästään faktoja. Kokoomuksella on ainakin julkisuuteen tulleilla avauksilla vaalikamppailussaan kolme pääteemaa.

Ensimmäinen on se, että hyvinvointiyhteiskunta tulee säilyttää ja julkisia menoja ei tule leikata. Miten tämä yhtälö on ratkaistavissa, sitä kukaan ei Kokoomuksessa todellakaan kerro, koska se yhtälö on mahdoton. Tässä linjauksessa Kokoomus on vajonnut talousosaamisensa suhteen samalle tasolle kuin puheenjohtajansa. Tyhjästä tynnyristä ei saa aikaan muuta kuin epätoivoista kuminaa.

Toinen Kokoomuksen linjaus esitettiin alkutalvesta puheenjohtaja Jyrki Kataisen lausuntona, jonka mukaan monikulttuuri on rikkaus.

Kolmas merkittävä Kokoomuksen poliittinen linjanveto oli eduskuntaryhmän ex-puheenjohtaja Kimmo Sasin esitys sharia-lain käyttöönottamisesta Suomessa. Kyseisen lausunnon merkittävyyttä lisää se, että sen antoi Suomen perustuslakia määräävän elimen puheenjohtaja. Siksi tällä Kokoomuksen linjauksella on todella suuri painoarvo: kun äänestät Kokoomusta, äänestät myös sharia-lain puolesta.

Linjauksia lukiessa tunnen itseni aika tyhjäksi, tyhmäksi ja suunnattomalla tavalla petetyksi. Tämä on siis se poliittinen liike, jossa olen ollut mukana ja jota olen äänestänyt.

Demokratian ainoa hyvä puoli on siinä, että kansalaisten äänet ratkaisevat. Olen aivan varma, että em. linjauksilla suomalaiset äänestävät sankkana rintamana Kokoomusta. Onnea puolueen äänestäjille. Te olette suurimman puolueen äänestäjiä ja juuri Te teette Jyrkistä pääministerin.

Onneksi olkoon vaalivoitosta!

Mainokset
Published in: on tammikuu 2, 2011 at 10:37 pm  Comments (7)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2011/01/02/kokoomuksen-linjaukset-vaaleihin-2011/trackback/

RSS feed for comments on this post.

7 kommenttiaJätä kommentti

  1. Minä pidän rehellisyydestä ja siihen joukkon ei mahdu Kokoomus ja porvaristo. Sen sijaan bloginpitäjän heräämien todellisuuteen selvästi miellyttää!

    Vasemmisto on koko ikänsä vastustanut Kokoomusta eikä sen tarvitse nytkään käsityksiään siitä muuttaa. Omaa kurssiaan sen sijaan vasemmiston on pystyttävä reivaamaan rutkasti vasemmalle. Vaihtoehto syntyy siitä, että on eri tavoitteet, ei siitä ettei niitä erota enää toisistaan.

  2. Kyllähän Vasemmistoliitto poikkeaakin Kokoomuksesta jo nyt varsin riittävästi (vaikkakin on pääosin ihan yhtä negatiivinen puolue). SDP ei ole taitanut edustaa vasemmistoa viimeiseen pariin kymmeneen vuoteen.

  3. Älä sure, olen minäkin joskus äänestänyt Vihreitä. Ajat ja aatteet muuttuvat.

  4. Kyllä plokinpitäjä on aivan varmasti ollut hereillä aivan koko ajan, siitä ei ole epäilystä. Kandee lukea vaikka vähän taakse päin vanhoja juttuja….

    Täällä keskuteluissa yhtenä kantavana ajatuksena on näiden vastenmielisten ilmiöiden: mokuttaminen ja mamuttaminen, seuraaminen ja tämän sonnan väkisin tunkeminen meidän huosuihin.

    Näissä mokuttamis- ym. touhuissa ovat vassarit, demarit ja virheet olleet todella aktiivisia. Tästä syystä ainakin itse koen nämä puolueet todella vastemielisiksi, ne ovat maan tuhoajia. Ja hävettää tavallisen härmäläisen työläisen puolesta tämä. Ei ihme, että väki karkaa vasureista ja demareista.

    Käsittämätön ilmiö on ollut 2000-luvulla, että kepu ja kokkareet ovat sevonneet tähän samaan mokuttamis-paskaan? Ei voi jumalauta käsittää sitä ajatuksenjuoksua, että miten Koti, Uskonto ja Isänmaa -teemaan liittyy mokuttaminen ja mamut???

    Tuntuukin, että kikkareiden teema onkin: haaremi, islam ja kalifikunta, säälittävää todella.

    Siispä sanonkin edelleen näille sinisille sosialisteille, joita kanssa äänestin joku aika sitten, (tunnustan ja saatana häpeän nyt), että te olette pettäneet Suomen kansan kaikkein pahimmin, hävettääkö saatana edes vähän?!

    Parabellum.

  5. Täälläpäin Suomea on tuo negaation kautta ajattelu otettu hyvinkin säännöksi, tosin Keskustan kannattajat kouristelevat tuskissaan onnistuen samalla välttämään ymmärryksen v*ttuuntuneiden kansalaisten mielentilasta. Huvittava piirre on myöskin puhe PS:n hallitusvastuun puutteesta ja sen tuomasta epäluottamuksesta, että josko he pystyvät semmoiseen. Erikoista asiassa on se että Vihreiden hallitusvastuuseen kykenevyydestä ei aikoinaan esitetty epäilyksiä samaan tapaan, vaan huokailtiin ihastuksesta kuinka saadaan uutta otetta.

  6. Juuri näin Petri,
    PS on taas kaikenlaisen paskaheiton kohde, ja kaikki kelpaa, ihan vittu mikä vaan. Se, että Soini ei ole vielä avannut vaaliohjelmaa täysillä, sekin on tulkittu jo valtakunnan paskakoneistossa, että sitä ei siis ole… ai kun on taas niin vitun huono tämä PS, jne. jne…..

    JHA taisi plokissaan kanssa todeta, että näistä vaaleista tulee kaikkein aikojen likaisimmat, ja se varmaan on totta. Ja voitte arvata, kuka/ketkä heittää lokaa ja kenelle.

    Niin, vielä virheistä, näistä täysin-pihalla-olevista hampunimijöistä. Heitä ei vittu kukaan kyseenalaista koneistossa, eikä sitä, että äänestävät koko ajan samoin kuin kikkareet.

    Siis, onko virheet sitten todella äärioikeistopuolue, mitä?…

    Niin, ei vittukaan kirjoiteta näistä asioista. Tämän maan media on täysin läpimätä, siis täysin perseestä. Tarvitaan myös lehdistö-reformi, ja se tulee vielä…..tulee vielä ajat, kun totuutta kaivataan esiin.

    Parabellum.

  7. Eräät juoksuhautoihinsa edelleen kaivautuneet hippiäiset eivät ymmärrä, että politiikkaa ei voi tarkastella perinteisellä oikea-vasen-akselilla.

    Nykyinen Kokkomus olisi hirvitys jo niille ihmisille, jotka luotsasivat kyseistä puoluetta 1960- ja -70-luvuilla.

    Kokoomuksessa ei ole mitään sellaista, joka puolustaisi kansakunnan yhtenäisyyttä, isänmaata, virkamiestä tai yrittäjää. Kokoomus on Eurostoliiton nöyrä lakeija – aivan kuten sen edeltäjät tsaarin aikana.

    Toisella puolella tuota akselia, punakorporaatioiden aika on kulunut umpeen ja sosialismi vasemmiston ymmärtämässä merkityksessä on haudattu sinne minne kommunismin, anarkismin ja sosialististen ihmiskokeiden lukemattomat uhritkin. Sinne minne päivä ei paista – yleisvasemmistolaisiin joukkohautoihin.

    Nykyisyyden ja tulevaisuuden ongelmia ei ratkaista Ranskan vallankumouksen oikeisto-vasemmisto asetelmasta eikä vuoden 1918 juoksuhautoihin jumiutuen. Maailma on muuttunut monimukaiseksi ja -syiseksi ahneuden ja itsekkyyden kaaokseksi.

    Maailman nykyisessäkin menossa on kuitenkin pakko pysyä mukana – tai tuhoutua.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: