Helsinkiläisten huippupoliitikkojen mukaan pääkaupunkiseudulle ”saapuu” 100 -150 tuhatta pääasiassa Afrikan ja Lähi-idän suunnalta tulevaa työvoimapulan poistajaa lähimmän kymmenen vuoden aikana. Asiassa on pari pientä ongelmaa.
Asuntoja, jonne nämä huippuosaajat majoitetaan ei ole, eikä rahaa asuntojen rakentamiseenkaan ole senkään vertaa. Maata on nyt jonkin verran, kiitos Sipoolta ryöstetyn alueen. Tiedossa on Östersundomin osalta taas seuraavat faktat:
- Östersundomin uuden yleiskaavaluonnoksen mukaan alueelle tulee 70 000 asukasta, joista siis Helsingin kaupungin sosiaalisen sekoittamisen politiikan mukaisesti noin 30 000 on afrikkalaisia.
- Yleiskaavaluonnoksen mukaan alueen vetovoimaa lisätään rakentamalla alueelle pientaloja noin 10 000 kappaletta, eli käytännössä siis koko ei-afrikkalaisen väestönosan tarpeisiin.
- Tämä tarkoittaa sitä, että yleiskaavaluonnoksessa piirretyille metroasemien viereen sijoitetuilla kuudella kerrostaloalueella ei asu yhtään suomalaista eikä siellä ole yhtään kovan rahan asuntoja.
- Vuokratalot ovat kaikki kaupungin tai eri sosiaalirahastojen omistamia.
Miten niiden rakentaminen aiotaan rahoittaa? Kaupungin sosiaaliviraston kaupungin asuntovirastolle maksamilla vuokrilla? Veronkorotuksilla? Vihreillä energiaveroilla? Ruuhkamaksuilla?
Onneksi on vielä yksi keino, jota on sovellettu jo menestyksekkäästi uusilla asuinalueilla mm. Espoossa. Pientaloalueiden tonttien hinnat, maankäyttömaksut ja muut veroluonteiset maksut asetetaan sellaiselle tasolle, että Helsingin Itä-Afrikan slummitaloille saadaan maksaja. Vapaaehtoisia siis haetaan: tarjolla olisi hiljalleen kehittyvän slummialueen reunoille rakennettuja asuntoja luokkaa townhouse, sijainti todella, todella kaukana ja 30 vuotta asuntolainaa. Kaupan päälle tulee usean neliömetrin oma piha.
Kysymys 1: mikä logiikassani tai esitetyissä faktoissa on väärin?
Kysymys 2: Mistä löytyvät ostajat näille ilmeisen superhintaisille pientaloille? Marsista? Luuleekohan joku, että ihmiset ovat täydellisiä idiootteja?
Asiaan liittyy olennaisesti myös Kokoomuksen ja sen emopuolue Vihreiden raivokkaasti ajama hanke, nimittäin pakko. Pääkaupunkiseudun afrikkalaistamisen ongelmaksi jää nimittäin vielä Östersundomin jälkeenkin 70 – 100 tuhannen afrikkalaisen tarvitsemien asuntojen rakentaminen ja rahoittaminen.
Kysymys 3: onko suunniteltu niin, että tämä ihmismäärä jaetaan tasan Espoolle ja Vantaalle?
Kysymys 4: onko tulevaan hallitusohjelmaan suunniteltu jo miten pitkälle menevät pakotteet muille kaupungeille vuokrakasarmien rakentamiseksi ja jos niin missä muodossa? Valtionosuusjärjestelmän muutoksella, jota Vihreät ajavat?
Kysymys 5: miten kauan Kokoomus pysyy puolueena koossa, koska jo nyt puolueen sisällä on voimakas ristiveto näiden linjausten osalta?
Kysymys 6: miten kauan hankkeen ideologit ja varsinaiset käytännön vaikuttajat Vapaavuori, Pajunen, Räty ja Katainen saavat jatkaa ylimielistä ja äänestäjiä halveksivaa politiikkaansa ilman, että Kokoomuksen peruskannattajat ymmärtävät mistä on kysymys?
Ave,
Siis, mikään ei ole väärin kysymysten logiikassa. Täysi saatanan hulluus rehottaa aina vaan valtion ja pk-seudun kunnalispolitiikassa, suorastaan se on perseestä.
Kohta käydään vaalit, ja toivon, että pääsemme eroon näistä saatanan kusipäistä, vedäkätisestä, rosvo-vapaahuorasta, ÄSStrid horsasta jne. muista neekeri-imureista.
Mitä ajattelette arvoisat plokinlukijat ja pitäjä, että mikä on se todellinen syy tai syyt, miksi tätä vitun monikulttuuripaskaa täällä tehdään? Siis ihan oikeasti, mistä tässä on kyse? Nyt kaikki vainoharhaiset salaliittoteoriat kehiin, jotain outoa tässä kaikessa paskassa on? Ei ole normaalia ajattelua vetään maahan watusseja, somppuja ja muita paskaturpia islamin palvojia satoja tuhansia, siis tämähän on silkkaa itsetuhoa, sen näkee jokainen…
Mutta, siis miksi, mistä on kyse? Jokin uusi maailman järjestys, onko islam ostanut valtansa, mitä vittua täällä tapahtuu….
Niin, ja todella suuret pelurit, Merkel, Sarkozy, Cameron ovat todenneet, että maahanmuuttopolitiikka meni vituksi. Mutta täällä mennään muna suorana eteenpäin, ei mitään kommenttia näistä ISOISTA lauseista manner-euroopasta. Saatana.
Juuri siksi, Parabellum.
Jos tämä Pohjois-Afrikan tilanne menee pahimman mukaan, niin Helsingistä tulee afrikkalainen metropoli, joten sen jälkeen suunnittelu on entistä seremoniallisempaa, kun Brax, Vapaavuori ja kumppanit miettivät miten he kotouttavat jonkun satatuhatta nuorta miestä tehokkaasti peruskoulun penkille.
100–150 tuhatta? Mistä tämä luku on peräisin? Tilastojen mukaan maahan muuttaa vajaa 20 000 ihmistä ulkomailta, ja tästä luvusta alle 10 prosenttia on afrikkalaisia. Miten nämä ihmiset tänne saapuvat ja mistä kautta?
Helsingin satamat, Kalasatama ja Jätkäsaari, ovat myös rakennusmaata.
Jan Vapaavuori pisti kyllä tänään pahan Hesarissa, esitteli unelma-aluetta Itä-Pasilaa. Tarvitaan pakkoliitoksia ja metropoliohjelmaa, jotta rakentaminen ympäryskunnissa voidaan lopettaa ja myydä kestävän kehityksen mukaisen elämäntavan betonikopeista iso osa kovalla rahalla, näillä kustantaa sosiaalisen asuntotuotannon.
Ratkaisu on white flight. Kannattaa muuttaa ajoissa pois Helsingistä. Jääkööt viherpellet ja afrikkalaiset sinne paratiisiin keskenään.
Octavius vetää aina pikkuisen överiksi.
Helsingin Yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on puhunut Helsingin väkiluvun kasvusta jopa 130 000 ihmisellä.
http://tietystitemp.aka.fi/fi/A/Suomen-Akatemia/Tama-on-Akatemia/Ajankohtaista/Asumisvalinnoilla-rakennetaan-identiteettia/
”Lähitulevaisuuden yhteiskunnalliset muutokset aiheuttavat oman haasteensa erityisesti yhdyskuntien kehittämiseen. Ikääntymisen lisäksi Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara nimeää sellaiseksi maahanmuuttajat: vuoteen 2025 mennessä Helsinkiin ennustetaan muuttavan 130 000 uutta asukasta, joista jopa 100 000 olisi ulkomaalaisia. ”
Itse kommentoin aikanaan Vaattovaaran lausumia:
http://vasarahammer.blogspot.com/2009/12/gettoutuminen-tauti-vai-oire.html
Kysehän on siitä, että äänestäjien katoa pelkäävät Vihreät ja RKP tuottavat maahan näitä puolueita äänestäviä uusia kansalaisia. Maahantuodut tietysti äänestävät niitä jotka heidät tänne saivat pelastettua, ja tukevat sitten taas edelleen uusia maahantuotavia. Kiva kun on samanlaisia naamoja lähiöissä. Joukkovoimaa.
Jälleen kerran erinomainen kirjoitus Octaviukselta.
Pomppeiuksen kysyy: ”mikä on se todellinen syy tai syyt, miksi tätä vitun monikulttuuripaskaa täällä tehdään? Siis ihan oikeasti, mistä tässä on kyse?”
Vastaan roomalaisittain ”Avaritia est radix omnium malorum” eli ahneudestahan tässäkin hullutuksessa on pohjimmiltaan kyse.
Helppo raha tyyliin ”valde maksaa” houkuttelee puoleensa kaikenlaisia onnenonkijoita. Rahastahan se oli kyse n. 20 vuotta sitten, kun ensimmäiset ”kultamunat” viekkaudella ja vääryydellä tänne Suomeen asutettiin.
Heitänpä vastakysymyksen: kuinka monta tuhatta toinen toistaan kallispalkkaisempaa ja osin myös vaikutusvaltaisempaa henkilöä hankkii tästä hullutuksesta elantonsa lisäksi kaviaari- ja hanhenmaksarahat?
On heidän ja vain heidän intresseissään ylläpitää kulisseja ja päivästä toiseen jankata samoja, jo 20 vuotta sitten kuultuja iskulauseita.
Puuttuu poliittinen tahto ratkaista nämä ongelmat, koska aikamoinen osa poliittisesta eliitistä ja heidän taustajoukoistaan on tässä paskassa korviaan myöten.
Vaientaakseen keskustelun pyritään säätämään lakeja, jotka ovat paitsi perustuslain myös esim. EIT:n sananvapauspykälien tulkinnan vastaisia.
Mikään muu maa Euroopassa ei ole saanut EIT:ltä sananvapauteen liittyvissä asioissa niin paljon pataan kuin demlakratia nimeltä Suomi. Tästä huolimatta linjaa pyritään entisestään tiukentamaan. Unkarissahan vastaavaa yritettiin, mutta mites siellä kävikään?
Suomalaiseen ”maan tapaan” ikävä kyllä ei kuulu poliittisen vastuun kantaminen semmoisena kuin minä sen ymmärrän: kun ryssitään, jätetään eroilmoitus ja vaihdetaan hommia.
Nykyisen hallituksen ministereistä suurimmalle osalle sopivia tulevia hommia olisivat esim. leskenlehtien syyskasvuston arviointi empiirisiä tutkimusmenetelmiä hyväksikäyttäen eliittiravintolan kabinetista (lasku omaan piikkiin, hitto soikoon).
Kansantaloudellista tappiota ei varmaan tulisi siitäkään, jos joku ex-ministerimme ottaisi kunnia-asiakseen laskea Helsingin keskuspuiston yli 35-vuotiaiden mäntyjen terveiden neulasten määrän. Tämä tieto on vähintään yhtä hyödyllinen kuin ko. ex-ministerin medialausuntojen substanssi, noin keskimääräisesti arvioituna.
TM, 100-150 tuhatta on peräisin Pajusen visiosta, jonka mukaan 2025 Helsingin asukkaista 25% puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia.
Nyt ulkomaalaisia on kymmenisen prosenttia. 15 prosenttiyksikköä lisää tekee tuon 100-150 tuhatta mamua.
Osa noista on tietysi venäläisiä, mutta veli Octaviuksen tarinan pointti ei muutu mihinkään sillä sofisterialla, että toteamme kurdien ja muiden orientaalien olevan ei-afrikkalaisia.
””Siis ihan oikeasti, mistä tässä on kyse? Nyt kaikki vainoharhaiset salaliittoteoriat kehiin, jotain outoa tässä kaikessa paskassa on?””
Divide et impera..
Tuure Junnilaa tulee oikein ikävä.
Mutta maahanmuuttajia tulee lähi-idästä ja afrikasta yhteensäkin isoimpina muuttovuosina muutama tuhat. Arabian-, kurdin- ja somalinkielisiä on Suomessa karvan verran alle 30 000. En ota kantaa mitään siihen, onko liikaa vai mitä, mutta määrän pitää kasvaa aivan älyttömyyksiin asti, että päästään tuollaisiin lukuihin.
Venäläisiä on toki ”osa” eli melkein tuplasti näihin ryhmittymiin verrattuna, ja virolaisia on suunnilleen saman verran kuin noita pahimpia inhokkiryhmiä.
Saahan tuollaisista projekteista rutista, ei siinä mitään, mutta ei sinne kyllä mitään afrikkalaisia asuteta. Venäläisiä ja virolaisia ennemminkin.
Anteeksi maalaisuuteni,,, mutta paljonko vaaditaan että Helsingistä saataisiin metropolieliitin märkä uni, eli miljoonakaupunki?
Pari pakkokuntaliitosta+ nopeutettua väestönhaalintaa ympäri maailmaa.
Toteutettavissa kyllä, mutta,,, onko sitten hyvä olla?
Erittäin hyviä kysymyksiä. Siitä huolimatta ainakin toistaiseksi näyttää löytyvän niitä hölmöjä, jotka eivät ota etukäteen selvää siitä, millaiselta alueelta ovat asuntoaan ostamassa.
Miltähän mahtaa tuntua esim. Herttoniemenrannasta kalliin omistusasunnon ostaneesta kantasuomalaisesta, jonka asunnon vieressä on samanlainen uusi kerrostalo, johon on asutettu somaleita ym. jengiä, joka asuu kämpässään ilmaiseksi, ja saa elämiseensä rahat Kelasta…
Toinn samanlainen ihmetyksen aihe on Aurinkolahden alue Vuosaaressa. Itse en välittäisi edes vierailla (saati asua) Itä-Helsingissä, jossa joka toinen vastaantulija näyttää olevan kotoisin Afrikasta tai jostain muualta kehitysmaasta.
Tiedemies,
Oletko kuullut vedä-käteisen märästä visiosta jo vuodelta 2008? Mulla on edelleen se tallessa copyna, siinä hän kirjottelee, että v. 2020 mennessä härmään pitää saada 1,8 MILJOONAA maahanmuuttajaa!
Siis mieti, 1,8 MILJOONAA! Mistä saatanan ulkoavaruudesta tämä kaikki paska on kotoisin?
Jees, hajoita ja hallitse….? Niin, varmaankin se on kanssa tässä puuhastelussa mukana, mutta luulisi helpommin saavan saman efektin.
Kyllä tässä on jotain muuta nyt.
Epäilen pahasti islmistien kiristystä, rahanvaltaa tai vastaavaa tässä, joku tässä saatana mättää ja pahasti?
1.8 miljoonaa kuulostaa täysin ufolta, kieltämättä. Sellainen määrä kymmenessä vuodessa tarkoittaisi Suomen kokoisen maan infran investointitarpeille ja palvelurakenteelle sellaista rasitusta, että vaikka nämä kaikki olisivat superahkeria kiinalaisia, jotka tulisivat toimeen riisikupilla ja asuisivat tuikkukynttilällä lämpiävässä pahvilaatikossa, olisi järjestelmä kovilla.
Mutta samalla se tarkoittaisi tällaisella aikajanalla 180 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Nykyisellään netto on parikymmentä tuhatta, joista tätä teidän ”afrikkalaista” (johon nyt sitten teidän mieliksenne lasken kaiken gibraltar-bosborin-kaukasus-bengalinlahti-linjan eteläpuolelle jäävän) on noin neljännes. Määrän pitäisi melkein neljäkymmenkertaistua, jotta noihin lukuihin päästäisiin.
En yritä heittää mitään typerää läppää tai vääristellä, vaan ihmettelen sitä, että näihin lukuihin tunnutaan pistävän nollia yksi tai kaksi lisää todellisiin lukuihin verrattuna. En yhtään kiistä, etteikö ongelmaa olisi, takuulla on. Jos jotain, ongelma on pahempi mitä luullaan, koska jo nykyisillä pienillä määrillä tulee näitä häiriöitä.
Minusta tällainen höpsöily lähinnä toimii todisteena siitä, että kritisoijat ovat pihalla kuin lumiukot, jolloin heitä kuunnellaan entistä vähemmän. Poika joka huusi susi, tiedättehän.
Siksi kannattaa rutista asioista, jotka perustuvat tosiasioihin. Rehellisyydellä voittaa aina enemmän kuin häviää. Jos Thorssit ja kataiset valehtelevat tai huijaavat, niin siihen parempi lääke on lyödä faktoja tiskiin. Ei kannata vetää överiksi toiseen suuntaan.
Pomppeius ja tiedemies, älkää te nyt menkö siihen höplään, mitä tyhmemmät jauhavat – Katainen nimenomaan sanoi, että 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa ei ole vaihtoehto.
Jokainen voi itse tämän asian tarkistaa, 1:25 alkaen:
Oikeasti, tätä ”Käteinen haluaa 2 miljoonaa mamua” valhetta toistamalla ihmiset tekevät itsestään hölmön ja eivät todellakaan lisää normivirtasen luottamusta ”kriitikoihin”.
Ei ole salaliittoja. Kysymys on yksinomaan bisneksestä.
Maahanmuuton ympärillä liikkuu iso raha. Se on ainoa kasvava liiketoiminta Suomessa.
Lukuisat ja taas lukuisat henkilöt saavat siitä kuukausipalkkansa. Jokainen joka tienaa maahanmuutolla, puolustaa maahanmuuttoa, koska se
tietää isompaa palkkaa.
Se on iso piiri, siitä rahallisesti hyötyviä työntekijötä löytyy valtion johdosta aina kunnan alimman keittiön siivoojaa myöten. Ja heidän tutut ja sukulaiset.
Ne jotka ovat pääseet piiriin sisään, saavat siitä tienestin jolla asuntolainat voi lyhentää. Tottakait he puolustavat ja haluavat lisää maahanmuuttoa ja hyyssäystä, koska kaikki sellainen lisää heidän tulojaan.
So it goes. Simple as that.
”Siksi kannattaa rutista asioista, jotka perustuvat tosiasioihin. Rehellisyydellä voittaa aina enemmän kuin häviää. Jos Thorssit ja kataiset valehtelevat tai huijaavat, niin siihen parempi lääke on lyödä faktoja tiskiin. Ei kannata vetää överiksi toiseen suuntaan”
Ihan oikein. Kenenkään sanomisia tai sanomattajättämisiä ei myöskään pidä mennä vääristelemään.
TM, älä unohda jugoja, kun meitä mielistelet! P*skaa porukkaa hekin… 🙂
Tämä oli rautaa ja lainaan sen tähän ihan siksi: ”Jos jotain, ongelma on pahempi mitä luullaan, koska jo nykyisillä pienillä määrillä tulee näitä häiriöitä.”
Tismalleen.
Itse olen miettinyt missä menee ajatukset ja laskelmat ristiin kun toitotetaan Suomen olevan kusessa vanhenevan väestön kanssa koska lähi-idässä ja afrikassa on enempi nuorempaa väestöä eikä sekään seutu nyt niin paratiisilta vaikuta ilmastosta huolimatta.
Jos meillä on kohta eläkepommi päällä niin eikö sen pitäisi olla 20 vuoden päästä paha uni? Myönnän että saatamme olla sen ajan lujilla mutta entä sen jälkeen? Asuntoja&elintilaa riittää ja ikäjakauma on balanssissa.
Tämä kansan nuorentaminen huippuosaajilla ei tee muuta kuin pyörittää oravanpyörää ja aiheuttaa Suomalaisille työikäisille omien vanhusten lisäksi mittavan moniosaajien joukon jota he lisäksi joutuu elättämään ja kaiken lisäksi asumaan helvatan kaukana asuen sielläkin kalliisti.
Ei näissä jutuissa mitään erityisiä salaliittoja ja vallankumousaikeita ole, ahneutta ja henkilökohtaisen / lähipiirin edun tavoittelua vain pääasiassa. FOLLOW THE MONEY -periaatteen mukaan kun tarkastelee asioita ja kaivelee ja tonkii ketkä tai kenen sukulaiset pyörii pro-mamu -piireissä, yhdistyksissä, yrityksissä yms jotka hyötyvät tästä suuresta kusetuksesta niin aika moni asia alkaa aueta. Kyllä minullekin kelpaisi tämmöiset liikevoitot mistä ao. keskustelussa puhutaan…
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=179625&start=0&tstart=0
P.S. Ai niin, kämppä meni pyyntihintaan kaupaksi. Kiinteät siteet ovat siis häviämässä hyvää tahtia.
Komppaan Buuria ja Korruptiota.
Yhtäältä, lyhyellä tähtäimellä, kysymys on suorasta busineksesta (maahanmuutto- ja kototuttamisteollisuudesta), jonka raaka-aineeksi tarvitaan maahanmuuttajia.
Toisaalta taas pitkän tähtäimen suunnitelmana lienee madaltaa tai ainakin pitää aisoissa yleistä palkka- ja hintatasoa kehittyneessä maailmassa siirtämällä vastuu matalapalkka-alojen työntekijöitten toimeentulosta enenevissä määrin veronmaksajille.
Tänne rahdattava maahanmuuttajaväestöhän (nyt puhun siis Varsinaisista Lähtömaista kotoisin olevasta Varsinaisesta Aineksesta) työllistyy lähinnä ”metropolin” matalapalkka-aloille: bussikuskeiksi, siivoojiksi, ravintola-apulaisiksi jne. Siis töihin, joista maksettavalla palkalla ei Helsingissä elä.
Tämä on mahdollista vain ja ainoastaan siten, että matalapalkka-alalla työskentelevän Varsinaisen MaMun saaman nettopalkan ja tämän todellisten elinkustannusten välinen ero katetaan keskiluokkaisen työväestön maksamista, suorista ja epäsuorista, verovaroista.
Tuotettujen palveluitten kuluttajahinnat tosin nousevat niin kuin ennenkin, joten erotus on suoraa tukea yrityksille ja niitten toimitilat omistaville kiinteistöyhtiöille.
Mistä löytyisi sellainen tutkiva journalisti, joka oikeasti perkaisi tähän aiheeseen liittyvät rahan liikkeet ja taloudelliset kytkökset, muutaman tonnin taulukauppojen ja lautakasojen ihmettelyn sijaan?
Tiedemies ja muut myötävinkujat….
Tässä tämä selvällä suomenkielellä oleva vedäkäteisen teksti, ja se sama 2 milj luku toistetaan siinä monta kertaa, on oikein saatana sormilla ja kullilla laskettu, että näin paljon neekereitä tarvitaan tänne, kun tulee se saatanan kauhea työvoimapula ja kaikki suamalaiset lähtee vittu eläkkeelle ja vittuun… hah.
Siis älkää jauhako paskaa tästä asiasta, se on selvästi TÄSSÄ:
KÄTEINEN:
”Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa (otsikko)
Mikko Stig/Lehtikuva
Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa
Suomi tarvitsee maahanmuuttajien aallon paikkaamaan työikäisten aukkoa.
Seniori-ikäisten määrä ylittää nyt ensimmäistä kertaa historiassa nuorten määrän. Työikäisten määrä puolestaan kääntyy nopeaan pudotukseen kahden vuoden päästä. Ikäjakauman vääristymän paikkaaminen vaatisi Suomeen peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä.
Suomessa tapahtuu kahden vuoden päästä historiallinen käänne, kun työikäisten määrä alkaa vähentyä vauhdilla. Samalla katoaa talouskasvun kahdesta tekijästä toinen. Tähän asti kansatalous on kasvanut työntuntien lisäyksen ja tuottavuuden kasvun avulla.
– Kasvu tulee olemaan kymmeniä vuosia vain tuottavuuden paranemisen varassa. Kukaan ei ole kokeillut tätä aikaisemmin, sanoi valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) esitellessään maanantaina taloustoimittajille talouspoliittista strategiaa.
Kataisen mukaan muutos tapahtuu Suomessa ensimmäisenä läntisen Euroopan maista.
Aikaisemmin työikäisten määrä on vähentynyt Suomessa 1860-luvun nälkävuosien jälkeen vain lyhytkestoisesti sotavuosina ja vilkkaimman Ruotsiin muuttamisen aikana. Viime vuosina sama kehitys on ollut Venäjällä, mutta kymmeniä vuosia jatkunutta kehitystä ei ole nähty missään….
plä plä plä plääää ja sama paskan jannkkaus vaan jatkuu….!
______
Jees, kannattaa ihmiset todella miettiä, mitä näiden kusipää-tuholaisten päissä liikkuu….! Ovat todella vaarallista porukkaa, myyvät meidät saatana kelle vaan ja meidän isien teot häpäistään saatana muutamalla lausella.
Jumalauta mitä touhua! Ja vittu mitä vesittäjiä täällä vinkuu….
Siispä edelleen Amen ja Parabellum!
Kiitos kommenteista. Olen itse asiassa ylpeä niiden tasosta.
(Kaikki lukijat varmaan tietävät jo kenen kommentit ovat false flag ip-osoitteena Vihreät..:)).
Hammer: Sinulle vastattiin jo Helsinkiläisen perheenisän sanoin. Kaikki esittämäni luvut löytyvät tarkalleen Pajusen ja Vapaavuoren etc puheista ja ennen kaikkea pk-seudun kaupunkien omista papereista. Luvut on kerrottu tarkalleen mille hallinnonalalle kukin monikulttuurinen tavoite asetetaan. Lue kaupunkien talousarviot, itse olen sen tehnyt ja jos Sinulla on jokin muu johtopäätös niiden perusteella, kuulen sen mielelläni. Korjaan kyllä johtopäätöksiäni, faktoja ja kaikkea paremman tiedon mukaan.
Tiedemies: kerro missä laskelmani 150 tuhannesta pk-seudulle saapuvasta ihmisestä kymmenessä vuodessa ja sen aiheuttamista seurauksista on väärin?
”Minusta tällainen höpsöily lähinnä toimii todisteena siitä, että kritisoijat ovat pihalla kuin lumiukot, jolloin heitä kuunnellaan entistä vähemmän. Poika joka huusi susi, tiedättehän.”
Älä nolaa itseäsi – oikeasti.
Anonyymi: onko Kataisen esittämällä määrällä mitään merkitystä – olisiko merkitys sen taustalla olevassa ajatusmaailmassa? Mikä merkitys on Jykän esittämän jonkun sivulauseen tulkinnalla? Katso ympärillesi ja laske miten tämä hulluus maksetaan. Tee kiitos paremmat laskelmat, kun osaat jotain sellaista, mitä minä en osaa. Montaako kieltä opetettiin Helsingin kouluissa viisi vuotta sitten / miten montaa opetetaan nyt? Mikä on kustannus- ja oppimisero? Kuulitko 10 vuotta sitten kavereittesi suunnittelevan WF:ia via et? Entä tänään? Etkö tunne ketään, joka haluaa pelastaa lapsensa?
Korjaan kyllä omat laskelmani heti, jos joku niissä loogisen virheen löytää. Yhtään itse asiaa korjaavaa kommenttia ei ole vielä tullut, jota ihmettelen kovasti.
Jos näin on, ei muuten hyvältä näytä.
Toteanpa ainoastaan Kataisen sanomisista sen verran vielä, että linkkini videoon, jossa kuullaan mitä mies itse sanoi, eikä toimittajien tai blogittajien tulkintoja, taisi osua ja upota, ainakin Pomppeius ja blogin isäntä sen varran kipakat kommentit kirjoittivat.
Ei minulla muuta, jokainen katsokoon yo. videon ja sen jälkeen tehköön omat päätöksensä ketä ja mihin uskoa.
Jäi väliin vähäksi aikaa tämä, mutta siis:
En minä kyseenalaista laskelmiasi muilta osin kuin niiltä osin, että tässä joku olisi roudaamaassa Suomeen tai Helsinkiin tuollaista määrää jotain afrikkalaisia tai porukkaa lähi-idästä, siinä on pilkkuvirhe niiltä osin.
Minun viestini on ihan yksinkertainen: Liioittelemalla lukuja, et saa ketään kuuntelemaan itse asiaa. Itse asiasta voi olla toki montaa mieltä, enkä käy tässä nyt sitä mitenkään erittelemään. Minusta on ilmeistä, että maassa on tiettyjä ongelmia, jotka liittyvät suhteettoman paljon juuri näihin tiettyihin väestöryhmiin.
Mutta pelottelu sillä, että tänne tulee ihan kohta miljoona muriaania ja rättipäätä, on täysin hölmöä. Nykyvauhdilla niitä tulee Suomeen muutamia kymmeniä tuhansia seuraavan kymmenen vuoden aikana. On sekin varmaan liikaa monen mielestä, siitä en nyt puhu mitään, mutta nollan laittaminen perään ei tee viestistä purevampaa, vaan naurettavan.
Lisäksi tuossa yllä väitetään, että Kataisen väite olisi jotenkin väärä, että Suomessa ei olisi suhteettoman paljoa eläkeläisiä suhteessa työikäisiin. Onhan se nyt jumankauta kumma: Eläkeikäisiä on reilu miljoona, ja lisää tulee, kymmenen vuoden päästä on jo melkein puolitoista miljoonaa. Huoltosuhde heikkenee, se on totta.
Voi sitä tietty kritisoida, onko tätä mielekästä yrittää korjata maahanmuutolla. Varmaan on hyviä perusteluita sille, että ei ole. Mutta ei se huoltosuhde parane sillä, että haukutte Kataista siitä että se sanoo sen olevan huono. Kyllä se on huono, eikä se ole poliitikkojen, ainakaan nykyisten, vika.
Lisään vielä sen, että Kataisen haukkumiseksi löytyy ihan riittävästi muitakin juttuja, itse en miehestä pidä, enkä halua häntä mistään puolustella. Faktoilla mennään, pyydän.
Sori kun juttu tuli katkonaisena: mutta vielä vastaus suoraan kysymykseen: Noissa luvuissa oli väärin siis väite, jonka mukaan 30 000 Östersundomin asukkaista olisi afrikkalaisia tai jostain hedelmällisen puolikuun alueelta. Realistisempi skenaario on, että näitä mainittujen ryhmien edustajia on ehkä 5-10 tuhatta, maksimissaan, ja tämäkin siinä tapauksessa, että maahanmuuton määrä lisääntyy ja siitä lisäyksestä iso osa kohdistuu tuolle alueelle. Venäläisiä tulee olemaan siinäkin tapauksessa paljon enemmän.