Ylen vaaliväittely 17.3 – tyhjentävä analyysi

Katselin erittäin tylsän ja väsyneen Ylen ensimmäisen vaalikeskustelun. Todella tuhlattua aikaa, jonka vaihtoehtona olisi ollut tehdä aivan mitä tahansa muuta ja valinta olisi ollut parempi. Tommi Läntisen musiikin kuuntelemista ei lasketa.

Jos tuon keskustelun perusteella pitäisi puolue valita, olisi tehtävä lähes mahdoton. Suurena syynä tähän äärimmäiseen latteuteen oli tietysti Jan Andersson, jonka elämäntehtävänä on puolustaa nykypolitbyroon valtaa. Tämä johti koko keskustelun rakenteen ja sisällön onttouteen. Vaaliväittelynä ohjelma oli ala-arvoisen huono.

Keskustelijoista Stefan Wallin ja Jyrki Katainen ovat hyviä esiintyjiä, mutta liian hyvin mediakoulutettuja. Teennäisyys paistaa heistä vaikka betoniseinän läpi.

Päivi Räsänen taas on terävä ja puhuu asiaa, hänen ongelmansa on taas karisman puute, hän on yksinkertaisesti näkymätön.

Anni Sinnemäki tuo taas mieleen sen mikä hän onkin: fanaattinen stalinistinuori, jonka habitus huutaa jo historiaan haudattua krapulantuoksuista vallankumousta.

Paavo Arhinmäki hakkasi taas sekä Annin että Jutan tässä keskustelussa 6-0 ja alan ymmärtää paremmin hänen nousunsa puoluejohtoon. Ikävä kyllä hänenkin aatteensa parasta ennen päivämäärä oli jo 1800-luvulla.

Mari Kiviniemi on jäänyt roolinsa vangiksi. Ei maatalouslomittajan olemusta voi vaihtaa valtiomieheksi, vaikka käyttäisi sataa personal stylistiä. Marin kannattaisi olla se lehmäntuoksuinen ja aito maalaistyttö, niin menisi paljon paremmin.

Jutta on taas Jutta. Puhetta tulee, mutta sisältö puuttuu. Pahinta on kuitenkin vääjäämätön myötähäpeän tunne silkan tyhmyyden vuoksi.

Timo Soini oli taas tylsyttänyt teränsä. Hallituspaikka siintää silmissä eikä siltoja haluta polttaa mihinkään suuntaan. Fyysisen olemuskin alkaa olla jo rasitteen rajoilla. Pointsit rehellisistä vastauksista sekä aborttiin että ydinvoimaan. Rehellisyyttä ei – outoa kyllä – voita mikään.

Mikä vaalit sitten ratkaisee? Se ei ole tämä väittely, ei todellakaan.

Se on seuraava kysymys, jota vaalikeskustelussa ei esitetty: haluatko moniongelmaisia ja sopeutumattomia erityisosaajia asumaan naapuriisi ja täyttämään asuinpaikkasi kadut, koulut, päiväkodit, uimahallit, jne niin, että oma ja lastesi elämänlaatu kärsii jokaisella tasolla jokainen päivä tästä ikuisuuteen?

Jos et halua, äänestä Persuja. Jos haluat, äänestä jotain muuta puoluetta.

Ei se sen vaikeampaa ole.

Advertisements
Published in: on maaliskuu 17, 2011 at 11:45 pm  Comments (1)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2011/03/17/ylen-vaalivaittely-17-3-tyhjentava-analyysi/trackback/

RSS feed for comments on this post.

One CommentJätä kommentti

  1. ”haluatko moniongelmaisia ja sopeutumattomia erityisosaajia asumaan naapuriisi ja täyttämään asuinpaikkasi kadut, koulut, päiväkodit, uimahallit, jne niin, että oma ja lastesi elämänlaatu kärsii jokaisella tasolla jokainen päivä tästä ikuisuuteen?”

    Aivan. Syrjäytymiselle ja tuloerojen kasvulle stoppi, äänestäkää vasemmistoliittoa tai vihreiden, persujen, demareiden ja piraattien vasemmistosiipeä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: