Kaupunkien maahanmuuttajakiintiöt, rotuerottelu ja todellisuus

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat yhteistuumin tehneet päätöksen, jonka mukaan kaupunkien työntekijöistä maahanmuuttajien osuus tulee nostaa vastamaan heidän osuuttaan asukkaista. Keinoina tämän päämäärän saavuttamiseen käytetään positiivista diskriminaatiota, eli maahanmuuttaja ohittaa kantaväestöön kuuluvan aina rekrytointitilanteessa, vaikka osaaminen, koulutus ja muut edellytykset eivät vastaisikaan työn vaatimuksia tai muita tehtäviin halukkaiden osaamista.

Maahanmuuttajuutta lisää jonkin sanattoman sopimuksen mukaan tumma ihonväri ja islamin usko. Tästä syystä esimerkiksi Venäjältä muuttaneet ovat rekrytointitilanteessa afrikkalaisten alapuolella tässä uudessa epävirallisessa rotuluokittelussa. Ilmiö on todella hämmentävä, mutta se on täyttä totta Suomessa vuonna 2011. Joku voisi väittää Suomen olevan rotuerottelun uusi suurvalta.

Minulla oli yhdessä projektissa etuoikeus seurata tämän ohjelman toteutumista käytännössä parin viikon ajan hyvin läheltä. Sille bordellille ei voi kuin nauraa.

Vaativiin asiantuntijatehtäviin oli saatu rekrytoitua suomalaisen AMK:n käynyt ihminen, joka täyttää hienosti oikean maahanmuuttajan määritelmän. Asiantuntijan tehtäväkuva on oikeasti vaativa ja edellyttää laajaa osaamista sekä kunnallishallinnon omituisten kiemuroiden tuntemista. Sen kahden viikon aikana, jota hommaa sivusilmällä seurasin, voin vakuuttaa, ettei työskentely kaupungin organisaatiossa huippuasiantuntijalta kauheasti vaadi. Arvoisan maahanmuuttajan aamupäivä kului leppoisasti Skypessä, missä hän seurusteli ilmeisesti sukulaistensa kanssa. Huippuasiantuntijalla oli mukanaan oma miniläppäri, jolla kontakteja pidettiin yllä – ilmeisesti kaupungin tietoturvasäännökset kieltävät skypettämisen – tätä asiaa en tarkemmin tiedä.

Iltapäivällä moniosaajaa perehdytettiin työtehtäviin, joita hänen oletettiin osaavan hoitaa. Perehdytys tuntui jo lähtökohtaisesti toivottomalta, koska lähes kielitaidoton (kahdeksan vuotta Suomessa asunut) maahanmuuttaja tuskin ymmärsi perehdytyksestä yhtään mitään, ei osannut alansa substanssia eikä hänellä luonnollisesti ollut pienintäkään käsitystä kunnallishallinnon vaativasta ja haastavasta byrokratiasta.

Hänen piti tuottaa materiaalia omaan duuniini ja lopputulos oli ystävällisesti ilmaistuna täysin hyödytön. ”Työ” jouduttiin paikkaamaan muun organisaation toimesta ylitöinä. Koomisinta oli ohimennen seurata kyseisen asiantuntijan ja yksikön päällikön lounastuntia. Yksikönpäällikölle oli nimittäin annettu tulostavoitteeksi palkata maahanmuuttaja ja maahanmuuttaja olikin monikulttuuriuskoa puhisevan kunnallisvirkamiehen suuri ylpeydenaihe. Hänellä oli aito maahanmuuttaja organisaatiossa eikä kaikilla muilla päälliköillä vastaavaa ollut. Lounastunnilla molemmat söivät taukohuoneessa lounaaksi eväitään. Lounastunti on tietysti vaatimaton ilmaisu, sen päivittäisen kahden tunnin aikana he mm. opettelivat huolellisesti sanan B-I-O-J-Ä-T-E-A-S-T-I-A ja jätteiden lajittelun merkityksen ilmastonmuutoksen torjumisessa. VMP.

Asialle ei voi tietysti kuin nauraa hyväntahtoisesti ja paskaisesti.

  • Voisi tietysti ihmetellä, että miksi kukaan organisaatiossa ei nostanut asiaa esiin? Jokainen kyseisen viraston henkilöistä ihmetteli ja naureskeli touhulle – mutta vain epävirallisesti.
  • Voisi myös kysellä kyseisen kaupungin veronmaksajien puolesta, että mitä vittua? Kyseinen maahanmuuttaja oli käsittääkseni palkattu jollain TE-keskuksen projektirahoituksella sellaisilla ehdoilla, että vain maahanmuuttaja voi paikan saada. Lisäksi palkka oli ällistyttävän hyvä, reilusti yli suomalaisten keskipalkan. En tiedä meneekö tämä aivan lakien mukaan oikein, enkä viitsi asiaa edes tarkistaa, mutta normaalin oikeustajun mukainen se ei ainakaan ole.

Itselleni heräsi casestä pari aika oleellista kysymystä.

  • Miten AMK:n loppututkinnon voi saada täysin ammattitaidoton ihminen?
  • Miten tutkinnon voi saada läpi ilman kielitaitoa ja vielä kielitaitotason läpäisseenä?
  • Miten ammattikoulun voi käydä ilman edes alkeellista MS:n toimistotuotteiden osaamista?

Johtopäätökset ovat sen sijaan aika helppoja.

  • Koko nykyinen AMK-laitos rahoituksineen oppilasvalintoineen jne. on laitettava maan tasalle ja rakennettava uudelleen.
  • Koko kunnallishallinto päättäjineen ja virkamiehineen on puhdistettava painepesurin kanssa. Muuten tämä maa on tuhon oma.
  • Kunnallisvaalit ovat parin vuoden kuluttua. Niilläkin uurnilla tavataan.
Advertisements
Published in: on huhtikuu 10, 2011 at 10:55 pm  Comments (17)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2011/04/10/kaupunkien-maahanmuuttajakiintiot-rotuerottelu-ja-todellisuus/trackback/

RSS feed for comments on this post.

17 kommenttiaJätä kommentti

  1. Itsekin aikanaan AMK:n käyneenä (laitosmallin alkutaipaleella) voin todeta ettei ko. koulutuksella tee oikeassa työelämässä yhtään mitään. Poislukien ehkä tietotekniikka… Muutenkin amk:t ja muut oppilaitokset saavat rahaa valmistumismäärien mukaan ja mamuthan ovat jo järjestään nykyisen hallinnon lempilapsia. En todellakaan käsitä mitä helkkarin hyötyä Suomelle on vastaanottaa luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajia?

  2. ave,
    totta taas päriset tässä kirjoituksessa.
    olen itse katsellut tätä samaa ilmiötä eräässä amk.ssa, samaa saatanan neekerinpaapomista ja tukemista, se on vitun ihkua. lähinnä oksettaa ja vituttaa….
    sinne amk.hon vaan yksinkertaisesti jostain ”tulee” tätä paskaturpa-sakkia ja he vaan lusivat sen koulun jotenkin läpi, käsittämätöntä.

    onpa tällainenkin tilanne nähty, että yksi ihku mamu tuli amk-tenttiin, kuunteli jotain vitun hip-hop-paskaansa koko ajan, piirteli jotain merkkejä koepaperiin (vitun kuvia?), ja lähti ekana vittuun kokeestä.
    no, reput siitä tuli, mutta jälkipeli oli kova.
    hän vaati ja uhkaili kokeenpitäjää, että hänet on päästettävä läpi, erikoiskohtelu kultamunalle. alkoi myös uhkailla rastistikortilla…. hah, ei auttanut, ainakaan sillä kertaa.

    tässä siis näemme, millä keinoilla nämä kultamunat menevät läpi amk.ssa, uhkaamalla ja kiristämällä. vähän saatanan ihkua.

    oikein, koko am-järjestelmä kokonaan pois ja vittuun. se on itseasiassa häpeäksi koko oikealle Korkeakoulu-järjestelmälle. siis TKK ym. Korkeakoulut.

    mikä vika siinä opisto-sanassa oli, tä?

    ihnmiset, miettikää ketä äänestelette vaaleissa!
    tämä helvetin mutavyöry pitää estää! vai haluatteko elää gettojen vieressä? kannattaa miettiä mitä on tulossa….

  3. Onhan sisäministeriön hankkeisiin kuuluva ohjeistaminen mamujen ohjaamisen ja sijoittamisen työnjohtotehtäviin menossa. Kuulemma siinä ”työtä johtaessaan” oppivat sitten myös käytännön suomen kieltäkin paremmin. Tää hanke on kaksivuotien.

  4. Missä tästä työnjohtohankkeesta saisi lukea lisää?

  5. Ilmeisesti seuraamme Ruotsin tietä, en tiennytkään Ruotsista tätä. Tiesin tulipalot maahanmuuttja lähiöissä.

    http://yakov.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57041-haluammeko-mekin-islamistien-valtaannousua-suomeen

  6. Kas, olet saanut Google-mainokset tänne. Arvaapas kenen blogista Google tuumasi, että ei käy, koska arkaluontoinen aihe…

  7. WTF? Ja sitten se katosi näkyvistä 😮

  8. En ota tarinaan mitään kantaa, vain tähän kysymykseen:
    Miten ammattikoulun voi käydä ilman edes alkeellista MS:n toimistotuotteiden osaamista?

    Itse en ymmärrä, miten voi olla laillista, että MS:n toimistotuotteita saa edes näyttää julkisissa virastoissa tai oppilaitoksissa. Yksityiltäkin kouluilta pitäisi ottaa kaikki veronmaksajien rahat pois, jos ne käyttävät MS:n tuotteita. Ja julkisen sektorin hankinnoissa pitäisi pitää huoli, että asiakkuuden ehtona on ettei MS:n tuotteita käytetä.

  9. Minun on hyvin, hyvin vaikea uskoa että tämä tarina olisi tosi. Samaan aikaan pelkään, että se on totta.
    Näinkö hulluksi se on jo mennyt?

  10. Yliopistoissakin mamuja.
    Vai mitä kielikursseja ovat siellä suorittamassa? Vai ovatko siellä vain luvan kanssa ahditelemassa suomalaisia opiskelijoita? Onko suomalaise velvollisuus sanoa tummaihoiselle: – Alapäähän ei työnnellä sormia!

  11. Kyllä vaan tämä on tie ja karu totuus kultamunista opiskelemassa täällä, pitävät meitä saatana pelleinä.
    AMKssa ja yliopistoissa taso vaan laskee koko ajan. Jotta nämä vitun paskanaamat pääsevät kursseistaan läpi.
    Ja aivan varmaa on, että uhkailevat rasismi-kortilla ja natsi-kortilla.

    Nyt tulee vähän lauseita näin ennen vaaleja:

    rkp tulee häviämään puoluekartalta. Pitäkää ihmiset nyt huoli, että nämä perseennussijat eivät pääse enää koskaan mihinkään asemaan. Viedään niiltä niiden erityisasema, ei ne sitä tarvi. Eli suoraan sanottua, suksikoot saatana kaikki rantaruåtsalaiset neekreineen vittuun.

    iltalehti vääristelee koko ajan persujen tekemisiä ja sanomisia, erityisesti Soinin ja JHAn. Voin todeta nyt tässä, te saatanan kommari-homo-punikki paskat sirolaopiston äpärä-toimittajat, teille on mennyt progandan perusopinnot hyvin kaaliin. Onko oikein stasi-upseerit käynyt opetamassa? Mutta tulee vielä aika, kun te perseenrunkkarit saatte tutustua nakke-nakuttajaan….

    Ja nyt lopuksi tästä kokonaan vaietusta vaaliteemasta, eli saatanan ihanasta monikulttuurista.
    Kaikki monikulttuuri on täyttä saatanan paskaa, aivan kaikki.
    Me ei tarvita täällä omassa maassamme ainoatakaan neekeriä, arabia, islamistia, somppua, ryssää, kaalimaan kakaroita, hinduja-bambuja-banaaneja tai muita vinkuintialaisia.

    Te kaikki maahanmuuttaneet loisivat, raiskaavat, vanhuksia-hakkavat paskaturpat, te voitte painua vittuun! Jokainen erikseen tai yhdessä, aivan sama, kunhan häivytte vittuun täältä meidän kotimaastamme, täm ei ole teidän, tajuatteko.
    Tulee vielä aika, kun teidät kaikki työnnetään mereen täältä, voitte sitten purjehtia takaisin paskamajoihinne…..

    Nyt on 2011-hetki, totuuden hetki, The Moment Of Truth. Ja meitä oikein katellaan pitkin eurostoliittoa, kaikki saataanan killisilmät killittää perseillään, etää miten vaalit menee.
    Katelkaa saatana, muutos alkaa nyt! Suomesta, jos ei muka muualla mitään tapahdu…. hah.

    Alea jacta est. Parabellum.
    Amen.

  12. Kiitos kommenteista.

    Törmäsin mielenkiintoiseen asiaan, kun tsekkasin taustoja.

    AMK-rahoitus ja siihen liittyvät kytkennät.

    Voi olla, että perästä kuuluu. Olisipa enemmän aikaa selvittää ja penkoa…

    Ei ole ihme, että elämme velaksi.

  13. Eläs nyt pompeius, sinulla alkaa kirjotustyyli oleen plazalla blogiaan kirjottavan panu höglundin tasosta aivopierua 🙂

  14. Kiitoksia Pompeijukselle tämän kertaisesta annista, vaalien läheisyys näyttää innoittavan yhtä jos toistakin sanomaan mitä ajattelee. Näppis on varmaan ollut tulessa.

  15. Eihän tämä vähemmistöjen palkkausasia tällä tavalla veronmaksajien kustannuksella mitään uutta auringon alla ole. Amerikassa on tästä pitkät perinteet, siellä on jopa kohtalaisen hyväpalkkaisilla valtion töillä saatu tehtyä keinotekoinen ”ghettokeskiluokka”.

    Tosiasiassa tällainen keskiluokka ei tietenkään pärjää ilman valtion tarjoamaa suojatyötä.

    Melkeinpä luulen että Suomeen samantyyppistä yritetään väkertää, siltä ainakin kovasti vaikuttaa. Tässä enkuntaitajille kiintoisaa luettavaa aiheesta:

    http://stuffblackpeopledontlike.blogspot.com/2010/11/390-backlash-against-transportation.html

    http://stuffblackpeopledontlike.blogspot.com/2010/09/262-onus-on-barbershops.html

    Älkää hämmentykö sivuston nimestä, kyseessä ei ole mikään hurupää-natsi sivusto.

  16. ”Eläs nyt pompeius, sinulla alkaa kirjotustyyli oleen plazalla blogiaan kirjottavan panu höglundin tasosta aivopierua”

    Et kai vain tullut vahingossa paljastaneeksi yhtä tarkoin vaalittua salaisuutta?

  17. Kannattaa muistaa se että AMKt olivat aluksi kaupunkien virastoja. Virastojen huippuvirkojen, tässä tapauksessa esimerkiksi rehtorin, paikan täyttämisessä puoluekirjalla on merkitystä. Suurimmat virkamiespaikat on nimittäin kaupungeissa ja valtiolla jaettu puolueiden kesken.

    Nykyään AMKoilla on myös hallitus, johon tietenkin valitaan puoluekirjojen perusteella sopivia henkilöitä esimerkiksi juuri kaupungin suurimmista virkamiehistä.

    AMKn käyneenä voin sanoa että opiskelijan oma motivaatio määrää täysin sen millainen ammattilainen hän on valmistuessaan. Läpi pystyy luistelemaan jos haluaa osaamatta mitään tai sitten pystyy hakkaamaan päähän hyvät tiedot ja taidot jos viitsii.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: