Liikenneneuvos Tuomo Suvanto, ylitarkastaja Suvi Anttila ja kansliapäällikkö Harri Pursiainen kommunistisen liikenneministeri Merja Kyllösen ohjauksessa valmistelevat uutta GPS-pohjaista autojen seuranta- ja verotusjärjestelmää.
Asia on herättänyt laajaa keskustelua ja järjestelmän pohjana oleva verotuksen kustannusvastaavuus onkin seuraavassa vaiheessa tarkoitus ulottaa myös muuhun liikkumiseen. Katujen kunnossapito, katujen rakentaminen, julkisen liikenteen käyttö jne. katetaan nykyisin kunnallis- eli tasaverolla. Tämähän ei voi olla oikein, vaan periaatteena tulee tässäkin olla, että käyttäjä maksaa.
Asia ratkaistaan jokaiselle Suomessa asuvalle kiinnitettävällä jalkapannalla, jonka avulla voidaan taltioida kunkin yksilön liikkuminen ja sen aiheuttama katujen, ulkoilureittien yms. kuluminen. Ensi vaiheessa normaalista liikkumisesta verotetaan ruuhka-aikoina arviolta 50 senttiä kilometriä kohti. Harkittavana on myös käänteisen progression malli, jossa tarkoituksena olisi palkita paljon liikkuvia ja edistää näin kansanterveyttä.
Henkilökohtaiseen jalkapantaan perustuvalla seurannalla on myös runsaasti potentiaalisia hyötyjä itse kansalaisille:
- Henkilö X joutuu onnettomuuteen, jolloin järjestelmä havaitsee tämän (esim. liikkumisen loppuminen ulkotiloissa) ja lähettää välittömästi signaalin hälytyskeskukselle. Hätäkeskus tiedustelee liikkujalta tarvetta apuun tai jopa lähettää sitä automaattisesti.
- Tämän lisäksi järjestelmä voi automaattisesti varoittaa muistakin vaaroista liikkujia. Esim. pahoinpitelyista voidaan varoittaa ennakoivasti ja niitä selvitettäessä on oikeudella käytettävissä tarkat tiedot kunkin juoksunopeuksista, liikkumisalueista ja muista asiaan vaikuttavista seikoista.
- Jalkapannan avulla saatavalla informaatiolla liikkuja voi myös pienentää vittumaisiin ihmisiin (esim. sosiaalidemokraatit tai vihreät) kohtaamisen todennäköisyyttä hälyttämällä lähestyvästä demarista tai muista varttihulluista.
- Liikkujia voidaan informoida reaaliajassa siitä, mikä reitti vie heidät nopeimmin perille. Järjestelmä ennustaa tulevat ruuhkaiset jalkakäytävät ja lenkkipolut, kun liikkuja syöttää liikkeelle lähtiessään kohteensa, jolloin järjestelmä voi ennakoida tukkoiset reitit.
- Järjestelmän kansantaloudellisena hyötynä on myös liikkumisen ohjaaminen hinnoittelun avulla vähemmän ruuhkaisille ajankohdille. Esimerkiksi pururadalla juokseminen olisi yöllä kello 03.00-04.00 monta maksuluokkaa halvempaa kuin valoisana aikana.
Ulkonaliikkumiskielto voisi olla myös hyvä vaihtoehto; ei turhia päästöjä eikä muitakaan ongelmia. Kaikki olisivat kotonaan. Tätä aion ehdotaa Ödelle kun näen seuraavan kerran.