Pankinjohtaja luki epäuskoisen näköisenä edessään olevia lainahakemuspapereita. Lainaa haettiin vain 15 tuhatta euroa, mutta siten, että lainaa annettaisiin vuosittain lisää kyseinen summa. Kyseessä oli vähintäänkin eriskummallinen järjestely. Perusteluiksi lainahakija oli maininnut suuret elinkustannuksensa, jotka olivat 50 tuhatta euroa vuodessa. Lainan vakuudeksi hakija esitti palkkatulojaan, joiden määrä oli liitteenä olevien palkkatodistusten todistama 35 tuhatta euroa nettona.
Pankinjohtaja painoi summeria ja pyysi hakijan sisään.
Huoneeseen astui nuhjautuneeseen Dressman-pukuun pukeutunut nuorehko mieshenkilö, jonka kengät olivat nähneet parempiakin päiviä. Olemukseltaan hän vaikutti itsevarmalta, mutta jollain tavalla hänestä huokui silkka tyhmyys. Siis sellainen jälkeenjäänyt henkinen kehitys, jota ei voi oikein sanoin edes selittää.
- Päivää.
- Päivää, päivää. Istukaa olkaa hyvä ja kaatakaa kahvia, sen pitäisi olla aivan tuoretta. Olette siis hakenut lainaa elinkustannustenne maksamista varten?
- Kyllä joo, kun rahaa menee enemmän kuin tulee.
- Tuota – olette varsin hyvätuloinen. Tienaatte reilusti enemmän kuin keskituloinen, niin mihin ihmeessä Te oikein rahanne tuhlaatte?
- No minä vippaan kavereille ja tuen heitä kaikin tavoin. Lisäksi kaikkeen kivaan menee rahaa ja muuhun. Viinaan naukkailen sen kuin ehdin. Joo ja elätän asunnossani afrikkalaista suurperhettä. Olen siirtymässä osaksi monikulttuurista tietoyhteiskuntaa. Lisäksi takapihalla on romanien perustama metallien kierrätyskeskus, jolle annan pientä tukea. Kyllä tuohon kaikkeen rahaa menee.
- Siis tuhlaatte rahanne kavereille? Miksi ihmeessä?
- No kato kun pitää kantaa vastuuta. Ei kai ne muuten minun kavereita olisi? Eki, Jusu, Mikke, Törö ja Örtzi. On niitä muitakin. Ja olen minä aina ennenkin lainaa saanut.
- Onko Teillä siis muutakin lainaa?
- No onhan minulla jokin 80 tuhatta euroa ja lisäksi olen taannut kavereiden lainoja saman verran. Niin ja joo annoin myös valtakirjan, jolla kaverit saavat nimivakuudellani taata vielä toistensa lainoja. Noista takuuksista kun nyt ei Erkkikään ota selvää enää, mutta sain niiden vakuudeksi toissa viikolla Hagiksen torilta ostetun savusiian. Se on vielä voipaperissa. Haluaako pankinjohtaja nähdä?
- Olette siis taannut kavereiden lainoja, miksi?
- No kato kun ne ei muuten lainaa saa. Minä olen ainoa, jonka nimi kelpaa vielä papereihin. En halua käpertyä impivaaralaiseen nurkkaan. Minä poika kato kannan vastuuta.
__________________
Disclaimer: niille, joille asia ei avaudu: lainahakija on Suomi ja tilanne kuvaa Suomen valtion tulevia lainahuutokauppoja. Pankinjohtaja edustaa sijoittajaa ja summissa tuhat euroa tarkoittaa miljardia. Suomi kerää veroja vuodessa 35 miljardia, tuhlaa 50 miljardia ja ottaa lisää velkaa vuodessa 12-15 miljardia euroa. Suomen hallitus tuulettaa vieläkin Suomen parasta mahdollista AAA-luottoluokitusta, jota pitää omana saavutuksenaan, vaikka sen on luoneet aiemmat 3-4 sukupolvea ja sen rakentamisessa on kulunut noin sata vuotta. Katainen, Hetemäki, Urpilainen & Co tuhoavat sen muutamassa vuodessa. Kaikki luvut pitävät paikkansa.
> Suomi kerää veroja vuodessa 35 miljardia, tuhlaa 50 miljardia ja
> ottaa lisää velkaa vuodessa 12-15 miljardia euroa.
Menot on tosiaan kaikkien lähteiden mukaan tuo 50 mrd, mutta mistä tuon 35 ja 12-15 mrd löysit, budjetin valmistumisen aikoihin puhuttiin 8,7 mrd velasta mikä tänä päivänä voi olla 10 mrd, tulot siis ehkä 40 mrd?
Parhautta.
Ja jos ei ilman selityksiä avaudu, lukijalla lienee kauhtunut Dressman-puku.
(Täytyskin käydä ostaan. Vain 99. Työnhakijan on oltava edustava. Liituraitaa.)
Tää on hyvä.
Aivan asian ytimeen. Loistava kirjoitus!
Jos ei olisi niin karvaiset kädet kuuluisi melkoinen läpsytys kun hakkaan niitä yhteen ylistäen erittäin hyvää tekstiä 🙂
Tälläisen saattaa tavallinenkin ihminen ymmärtää vertauksena menossa olevaan hullutukseen.
Homma menee juuri noin, Suomen kannalta järjestely on erittäin huono, Katainen & Urpilainen vastustavat eurobondeja nyt, se kuuluu teatterin juoneen, muutama viikko ja takki on kääntynyt pikkuhousuja myöten myönteiseksi eurobondeille, ja taas me tienataan, pelastetaan Suomalaiset vientiyritykset, työpaikat ynm. sekä taataan hyvinvointi yhteiskunnan tulevaisuus, näillä argumenteilla päätökset jälleen perustellaan, ja taas ollaan syvemmällä ”suossa” kaikki taputtavat käsiään kuin entisen Neuvostoliiton bolitbyroon kokouksessa, toisinjattelijat leimataan sekä teilataan lehdistön sekä muun median toimesta, on yhden totuuden demokratia, ns. vastuun kantajat niitä ei todellisuudessa ole, kaikki tapahtuu jollain tapaa ”yliluonnollisella” tavalla, ollaan kuin ajopuu mitä virta vie, virta tuo, lopputulosta ei voi kuin arvailla minne lopulta joudutaan, se on kuitenkin sata varmaa, Suomalaisten elintason lasku jatkuu, työttömyys kasvaa, hinnat nousevat, syrjäytyminen, rikollisuus, yleinen pahoinvointi, toivottomuus lisääntyy, palvelut, terveyden huolto, ynm. infra rapautuu, niin tiet, kuin kiskoliikenne, Suomi on pysähtyneisyyden tilassa, tämä kaikki on suoranaista/välillistä seurausta EU. politiikasta sekä sen aiheuttamista seurauksista.
PS. Euro on ollut menestystarina Suomelle! lainaus Jyrki Kataisen
monista suurista viisauksista.
Voisiko tarina jatkua niin,että pankinjohtaja myöntää lainan. Rahat tulevat lainan saajan tilille bitteinä liikepankin pääkontorin antolainaustililtä, jonne rahat ovat yksinkertaisesti tulleet pankin toimihenkilön näpytteleminä. Edellä kuvaamani on tietysti laiton menettely, mutta liikepankkihan voi lainata rahaa Euroopan keskuspankilta, joka näpyttelee antolainaustililleen silloin tällöin kymmenien miljardien edestä katetta, josta voi näpytellä tarpeen mukaan rahaa liikepankkien tileille.
Sitä lainaahan maksettiin 2007-2008 takas 2,5 miljardia/vuosi.
Ei poijat ruikuttaminen mitaan auta, tehkaa asialle parannus! On niin helppo valittaa, kun ”toiset” ei laita asioita kuntoon ja samaan aikaan syoda sita $£+#*- velkarahalla ostettua hampurilaista! Paskan laiskajaakkoja olette!
Kiitos kommenteista.
Cynthia hyvä:
teemme, perkele, parhaamme, että tämä maa saadaan selväjärkisten haltuun. Jos et ole sitä huomannut, niin voin luvata, että tulet sen huomaamaan.
Menot on tosiaan kaikkien lähteiden mukaan tuo 50 mrd, mutta mistä tuon 35 ja 12-15 mrd löysit, budjetin valmistumisen aikoihin puhuttiin 8,7 mrd velasta mikä tänä päivänä voi olla 10 mrd, tulot siis ehkä 40 mrd?
Suomi kerää verotuloja siis suuruusluokkaa 35 mrd vuodessa.
Click to access Budjettikatsaus_2011_suomi_netti.pdf
Summa 8,7 miljardia vuodessa lisää velkaa on suuri valhe. Lisäksi pitää laskea kuntasektorin noin viiden miljardin vuosittainen velanotto. Soliaalirahastojen eli käytännössä eläkerahastojen velan määrä kasvaa noin miljardilla.
Se laskelmissa esittämäni haarukka on alakanttiin, vaikka miten sitä jauhaisi…
Blogin säännöllisenä lukijana täytyy nostaa hattua. Vaikka muutkin kirjoitukset ovat keskimäärin erinomaisia, tämä oli omaa luokkaansa. Se, että jo vanhaa kommunistiakin kylmää Euvostoliiton meno, kertoo karua kieltään siitä, missä mennään: http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89522-komissaarijuntan-vallankaappaus
Sinänsähän euro on lopullisessa umpikujassa talousalueen rakenteellisen epäsuhdan vuoksi, mutta itse veikkaisin, että EKP tulee painamaan rahaa ”lender of last resort” -roolissa, mikä voinee olla hyvä asia tämän kriisin luomien vastuiden dilutoinnissa. Mutta saas nähdä, missä vaiheessa euro-alue palastellaan, ja mikä Suomen valuutta on vuoden ta parin päästä.
Tämä menee helposti kirjoitustesi kärkikymppiin. Kiitos tästä.
ave,
kiitos tästä oivasta vertauksesta, tämän pitäisi mennä jakeluun nyt jokaiselle puusilmällekin!
Bravo, tässä jutussa tämän drerssman miehen ääliömäisyys tulee esiin oikealla tavalla.
vittu mikä munari ja valehtelija!
> Suomi kerää verotuloja siis suuruusluokkaa 35 mrd vuodessa.
> http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/01_budjetit/20100910Budjet/Budjettikatsaus_2011_suomi_netti.pdf
Sivun 17 pylväikön mukaan tulot ovat suuruusluokkaa 40 mrd vuodessa ja tekstissä kerrotaan:
”Valtion budjettitalouden tulot ilman nettolainanottoa ovat vuonna 2011 yhteensä noin 41,9 mrd. euroa, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin vuodelle 2010 on budjetoitu.”
Kirjoituksen teho ei olisi vähentynyt lainkaan vaikka olisi käytetty VM:n summia, joten vaikea ymmärtää miksi käyttää lukuja jotka nakertavat muuten hyvän kirjoituksen uskottavuutta.
Velanotossa on hyvä tosiaan huomioida kuntien ja muiden julkisten toimijoiden velkaantuminen, joten siitä ei huomauttamista.