Klubi tuotti tänään stadionillaan huikean elämyksen. Vaikka HJK:n dominointi ja ajoittain pelikin on hivellyt silmää pitkin kesää, oli Schalke-ottelu jotain suurta. Suuruus on siinä, että Klubi antoi toivoa ja uskoa suomalaiselle futikselle.
- Ensinnäkin näimme kaikki suomalaisessa futiksessa piilevän valtavan potentiaalin. Järkyttävät kalliit liput myytiin loppuun parissa tunnissa ja stadionilla oli mieleen jäävä ja jopa liikutusta herättänyt tunnelma. Potentiaali on nähty ennenkin. Se on pulpahdellut esiin silloin tällöin, tuoreimpina esimerkkeinä Klubin CL-vuosi ja maajoukkueen tähtihetket Muurisen ja Hodgsonin alaisuudessa.
- Toiseksi näin jälleen kerran palat suomalaisen futiksen uutta nousua. Ne palat ovat nuoret miehet nimeltä Ring ja Pukki, jotka molemmat pelasivat luultavasti uransa parhaimmat hetket tähän saakka.
- Kolmanneksi dynastian tuntu alkaa olla vahva. Klubilla on nyt mahdollisuus vakiinnuttaa myös taloudellisesti turvallisella tavalla asema Euroopan seurajoukkueiden ylemmässä keskikastissa.
Dynastia vaatii Suomen lahjakkaampien nuorten futaajien hankkimista, sopimusten tekemistä niin eri oppilaitosten kuin sponsoreiden kanssa. Se vaatii kakkosjoukkueen nousemista toiselle sarjatasolle ja se vaatii miljoona muuta käytännön asiaa. Mutta nyt on tilaisuus tehdä se. Dynastia tarkoittaa tietysti muiden pääsarjaseurojen tiettyä syrjimistä, mutta pienessä maassa keskittämisen tie ja nurkkakuntaisten riitojen unohtaminen on ainoa vaihtoehto nousta uudelle tasolle.
Voittavan joukkueen rakentaminen ei ole helppoa ja se vaatii valmentajan, jolla on näkemys. Omia suosikkejani futishistorian eri valmentajista ovat mm. Marcelo Bielsa, Rinus Michels, Otto Rehhagel ja Egil Olsen.
- Bielsan pelitapa on katsojia viehättävä. Aggressiivinen, hurja karvaus, tietoisten riskien ottaminen ja laitapelin painottaminen.
- Michels on taas totaalisen futiksen lopullinen kehittäjä. Sama pelitapa, jota Hollanti Cruyffin johdolla käytti 1970-luvulla on kantanut hedelmää aina tähän päivään saakka. Futista hallitsee maajoukkuetasolla Espanja ja seurajoukkuetasolla Barcelona. Cruyff ja Neeskens ovat vain vaihtuneet Messiin ja Xaviin.
- Rehhagel on taas omia polkujaan kulkeva taktinen nero. Kreikan saavuttama ällistyttävä Euroopan mestaruus 2004 tuli Rehhagelin esiin kaivaman ja jo 40 vuotta aiemmin haudatun pelitavan ansiosta. Pelitapa oli nihilistinen ja katsojia halveksiva miesvartiointi sumppupuolustuksella sekä joukkueeseen iskostettu syvä luottamus siihen, että sattumalta aukeavista 1-3 maalipaikasta joukkue onnistuu edes joskus.
- Olsen kehitti taas prosenttifutiksen äärimmilleen. Hän tutki omana aikanaan uutena metodina eri tilastoja, pilkkoi futispelit pieniin osasiin, teki niistä syvällisiä analyysejä ja totesi päähavaintonaan suurimman osan maaleista syntyvän alle viiden kosketuksen jälkeen pallonriiston jälkeen. Olsenin valmentaman Norjan pelitapa oli varsin yksinkertainen. Keskikenttää tai pelinrakentelua ei ollut, vaan pallo vedettiin sumeilematta aina kaaripallona hyökkäykseen, jossa tornimainen hyökkääjä Tore Andre Flo yritti voittaa pääpallon toisen hyökkääjän pelattavaksi. Tylsä, puuduttava ja menestyksekäs taktiikka. Norjan maajoukkueen menestys loppui välittömästi Olsenin lopettaessa päävalmentajauransa.
Johdannon tarkoituksena oli kertoa, että dynastian rakentaminen vaatii myös valmentajan, jolla on idea, usko ja näkemys pelitavasta. Haen tällä jotain samaa, kuin edellä kuvatut valmentajat tekivät omana aikanaan. Pelitavan tulisi mielellään olla uusi, poikkeva, hullu, erikoinen ja jotain, jonka päälle voisi rakentaa yhden joukkueen elinkaaren sijaan jotain pysyvämpää – dynastian.
Ehdotan vielä rajoja rikkomalla sitäkin, että Suomen maajoukkueen päävalmentajan tulisi olla joko myös Klubin vastuuvalmentaja tai ainakin mentori – ts. HJK:n ja maajoukkueen pelitavat olisivat lähtökohdiltaan samat. Perusfilosofia olisi sama kuin aina kilpailijoihin verrattuna rajallisten resurssien omistaja tekee: valmentajien osaamisen, pelaajien kehittämisen ja kaiken parhaimman saatavissa olevan tietotaidon keskittäminen. Sama logiikka koskisi myös niin nuorisomaajoukkueita kuin junioriorganisaatioita.
Keskitetyn organisaation ja ohjauksen tavoitteena olisi valmentaa Suomen lahjakkaimmat futaajat parhaassa kehitysiässään maajoukkueen pelitapaan ja sen vaatimuksiin. Kaiken toiminnan perustana tulisi olla laatu, korkea vaatimustaso, yksilön kehittäminen ja usko omaan tekemiseen. Myönnän idean sisältävän syvästi inhoamani DDR:n piirteitä, mutta voin kestää sen, jos Suomi saavuttaa elinaikanani arvokisapaikan miesten arvoturnauksessa.
Horinat lopettaen: kiitos vielä kerran Klubi. Kiitos.
Octaviuksen ajatuksia 