Olen seurannut suomalaista lätkää jo jonkin aikaa eli koko ikäni. Osittain pelin kiehtovuuden vuoksi, mutta ennen kaikkea pelaajien kautta.
Vaikka olenkin ehkä joillain mittareilla hard-core HIFK-mies, on silkkaa neroutta helppo kehua. Seurasin Olli Jokista, Tuomo Ruutua jne. aina junnusarjoista saakka, ja kaikkien jumalien tuomaan hyvään auraan kuuluu sekin, että olen sattunut olemaan Oulussa silloin, kun lätkämaailma oli saamassa uuden tähden. No – jos on pakko tarkentaa niin aurinkokunnan suurimman tähden, ehkä? Lätkäpiirit kun ovat pienet ja huhut kertovat aina omista intresseistään riisuttuna pohjimmiltaan totuuden taas kerran.
Olin täydellisesti ällistynyt, kun Tom Nybondas sai hankittua Mikael Granlundin veljineen HIKF:hon. On täysin typerää hypettää asialla, mutta en voi sille mitään. Kaveri on ylivoimaisesti paras pelaaja, joka on koskaan omana aikanani HIFK:n tai Suomen maajoukkueen paitaa kantanut. Hän hakkaa Mikko ja Saku Koivut, Teemut ja muut pelkästään lahjoillaan. Toivon, että nuoren kundin pää kestää.
Katselin juuri päättynyttä jotain Eurohockey-välihöntsääkin sivusilmillä pelkästään siksi, että näkisin taas sen nerouden. Vaikka kannustaisitte Kalpaa/Lukkoa/Tapparaa/yms Käppärää, käykää katsomassa tämän kaverin peliä, koska samaa ette tule elämänne aikana koskaan Suomessa näkemään. Nyt on viimeinen mahdollisuus.
Umpiheterona on pakko sanoa, että olen rakastunut tähän kaveriin.
Onneksi tämä poikarakkaus on platonista ja pelkästään estetiikkaan pohjautuvaa. Mutta niinhän ne kreikkalaisetkin aikoinaan väittivät.
Octaviuksen ajatuksia 