Tarja Halosen kausi presidenttinä päättyi ja on aika tehdä presidentti Halosen ajan testamentti. Mitä hän sai kahdessatoista vuodessa aikaan?
Epäilemättä merkittävin asia Halosen toiminnassa oli hänen lanseeraamansa miinakielto. Puhutaan uudesta puolustusdoktriinista ja strategisista iskuista mitä tahansa, ei maailmanhistoriassa yhtään maata ole valloitettu ilman maajoukkoja. Lisäksi merkittävää on, ettei Suomen ainoa potentiaalinen sotilaallinen vihollinen Venäjä ole liittynyt eikä koskaan liity miinakieltosopimukseen. Miinakielto aloitti Suomen puolustuskyvyn alasajon, jota parhaillaan todistamme. Maamiinat korvattiin uudella asejärjestelmällä, jonka hinta on osapuilleen sama, jota puolustusvoimat parhaillaan säästää. Historian pohjatonta ironiaa osoittaa se, että Halosen punaviherideologiasta kummunnut miinakielto johtaa aikanaan Suomen Nato-jäsenyyteen. Olikohan se todellakin Halosen tavoite?
Toinen merkittävä ja Suomea rampauttava Halosen aikaansaannos olivat tuhotut USA-suhteet. Suomessa lähes vaiettu asia sai jo tragikoomisia piirteitä. Suomen ulkoministeriö teki yli kymmenen vuoden ajan kaikkensa saadakseen Haloselle kutsun Valkoiseen taloon. Viesti oli kuitenkin selvä. USA ei hyväksy DDR:n ja Stasin henkisiä perillisiä. Onkin mielenkiintoista seurata, miten kauan kestää Niinistön kutsu USA:han? Ennen jenkkien presidentinvaaleja tuleva kutsu olisi jo pöyristyttävä ja jopa mauton diplomaattinen loukkaus Halosta ja hänen suomalaista vallassa istuvaa eliittiään kohtaan – Erkki Tuomiojan blogi sulaisi ruudulle.
Kolmas merkittävä Halosen aikaansaannos oli hänen maailman pisin ja omassa lajissaan kallein vaalitaistelunsa saada merkittävä YK-virka virkakautensa jälkeen. Suomi todellakin on tehnyt asian eteen kaikkensa. Lista on loputon. Afrikkalaisia gepardihattuja on lennätetty Suomeen haaremeineen (sic!), rahaa on pumpattu mitä kummallisimpiin solidaarisuusoperaatioihin ja aloittipa Suomi jopa kaksi sotaa – Somaliassa ja Afganistanissa. Kaikki ponnistelut valuvat tyhjiin yksinkertaisesta syystä. USA on YK:n merkittävin rahoittaja ja käytännössä päättää sopivat ihmiset virkoihin. Halosen tuleva suunnitelma muuttuu korkeintaan joksikin leimallisen mitättömäksi puuhastelija-apulaisjohtajan paikaksi.
Neljäs Halosen saavutus on ehkä se kaikkein tärkein. Hän osoitti kaksi asiaa todeksi: kuka tahansa voi toimia presidenttinä ja kaksitoista vuottakin kuluu, vaikka se pitkältä voi aluksi tuntua.
Ehkä Halosen aikakauden päätyttyä voimme karistaa myös viimeiset DDR-tunkion henkiset jäänteet Suomen päältä? Ehkä raikas tuuli puhaltaa sisään – vihdoinkin?