Vuoden 2009 idiootein perustelu

´Olen suomalainen´ – Kari Tapion hitti on alunperin italialainen käännösiskelmä.

Tohtori Salla Tuori & al.

Published in: on 14 joulukuun, 2009 at 12:16 am  Comments (2)  

Moraalia pienimuotoisesti

Kansanedustaja Antti Kaikkonen kertoi Alma Median Helsingin toimitukselle lauantaina, että hän on saanut vaalitukia säätiöltä, jonka puheenjohtajana hän on ollut vuodesta 2003. Kansanedustaja sanoo, että tuen antamisesta on sovittu ”hallituksen piirissä”.

Hän on siis ollut itse päättämässä siitä, että saa vaalitukea säätiötä, jota rahoittaa mm. RAY.

Aiemmin lauantaina on kerrottu Kaikkosen johtaman säätiön rahoittaneen pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjaa.

– Linja on ollut se, että säätiön hallinnossa olevia on tuettu vaaleissa. Tuki on ollut pienimuotoista, kyse on ollut muutamista sadoista euroista muutamiin tuhansiin, Kaikkonen sanoi.

Lausunto on herättänyt esitetyn täysin uuden eettisen ja moraalisen näkökannan ansiosta jo kansainvälistäkin huomiota.

Andrei Tshikatilo, historiaan jäävä sarjamurhaaja (52 murhaa) vetoaa uusien tietojen mukaan siihen, että hänen sarjamurhaamisensa on ollut pienimuotoista. Lisäksi Tshikatino haluaa AFP:n mukaan korostaa, että hänen harrastamansa kannibalismi ja sarjamurhattujen hakkaaminen vasaralla tohjoksi oli todella pienimuotoista. Siis todella pienimuotoista.

Kaikkonen on tullut politiikassa tunnetuksi siitä, että hän esiintyi joskus TV-ohjelmassa Tanssii Korruptoituneiden Mulkkujen kanssa.

Matti Vanhanen taas tunnetaan parhaiten Suomen kansantalouden täydellisestä tuhoamisesta muutamassa vuodessa.

Vanhanen jää myös maailmanhistoriaan pääministerinä, joka ilmoitti ettei äänestäjillä saa olla illuusioita siitä, että äänestämällä voisi muuttaa politiikan suuntaa.

Hmm – moraali on kyllä aika pienimuotoista. Elämme hulluja aikoja.

Advertisement
Published in: on 19 syyskuun, 2009 at 8:51 pm  Comments (4)  

Helsingin Sanomat sieniretkellä

Maamme valtalehti ja suomalaisen journalismin sädehtivä airut Helsingin Sanomat uutisoi, että valkoinen kärpässieni on parhaimmillaan nuorena.

Vain neljä päivää myöhemmin neljä ihmistä oli joutunut sairaalahoitoon syötyään tuota maamme vaarallisinta myrkkysientä. Tällä hetkellä yksi uhreista on kuollut.

Valkoisen kärpässienen aiheuttamia myrkytyksiä on Suomessa noin kerran vuosikymmenessä, joten Pravdan suora ja kiistaton vastuu asiasta on helposti osoitettava millä tahansa tilastollisella menetelmällä.

On tietysti surullista, että suurin osa ihmisistä ei kyseenalaista millään tavalla lukemiaan uutisia, mutta erityisen kuvottavaksi asian tekevät lehden lapselliset ja paniikissa tehdyt selittely-yritykset.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Kaius Niemi kommentoi asiaa keskiviikkona lehden keskustelupalstalla. Niemen mukaan toimituksella ei ole tietoa siitä, että myrkytystapauksilla ja kuvatekstien kanssa sattuneella virheellä olisi yhteyttä keskenään.

Tragedia antaa erinomaisen kuvan ko. lehden journalistisesta tasosta, lehden laatujärjestelmästä, toimittajien ammattitaidosta, yleissivistyksestä ja ylimielisyydestä sekä antaa erinomaisen vertailupohjan lehden kaiken sisällön arvioimiseen.

Mäntsälästä löytyi Lasse Virenin kalmo.

Maahanmuuttajista Suomelle selvät säästöt.

Published in: on 1 syyskuun, 2009 at 2:20 pm  Comments (11)  

Bileet ohi

Suomen kansantalous tekee parhaillaan ikävää ennätystä. Bkt putoaa nopeammin kuin missään länsimaassa koskaan kirjoitetun taloushistorian aikana.

Viimeisin virallinen tilasto näyttää 12 %:n sukellusta, totuus on vain hirvittävän paljon karumpi, koska syömävelkaa otetaan jokainen kuukausi 1,5 miljardia euroa.

Hallitus pääministeri Vanhasen johdolla on tehnyt sen, minkä parhaiten osaa – nimittäin työntänyt päänsä syvälle takapuoleensa, mikä näyttääkin olevan hallituksen avaiministereille paras paikka.

Kun miettii realistisesti mistä valtiovarainministeri Kataisen (ent. kansakoulunopettaja ) lupaama talouskasvu ja työvoimapula 1.1.2010 tulee, se ei oikein naurata enää edes maailman huonoimpana vitsinä.

Tuotanto kasvaa vain työn tekemisellä, tuottavuuden lisäämisellä tai jollakin teknologisella innovaatiolla. Mitään noista kolmesta edellytyksestä ei ole näkyvissä. Ei edes merkkejä niistä, ei mitään.

Katsokaa PM Vanhasen olemusta Aamulehden (tekijänoikeus heidän) kuvasta. Hän nauraa, missio on onnistunut – Suomi tuhotaan nyt. Naurakaa mukana nyt, koska bileet ovat todellakin ohi. Suomen tuhoisin hallitus on työnsä tehnyt.

kusipää

Published in: on 8 elokuun, 2009 at 8:52 pm  Comments (13)  

Olli Vesivalo – Juhannuksen 2009 idiootti

Suomi Afrikaksi –hankkeen veteraani Olli Vesivalo paljastaa ihmisen luonteesta jotain, jonka moni tietää, mutta harva sanoo ääneen. Ihmisen tyhmyys on nimittäin rajaton luonnonvara. Olli Vesivalo on siitä kävelevä esimerkki.

Nyt jo viikottaisiksi ja rutiininomaisiksi muuttuneet joukkotappelut vastaanottokeskuksissa ulottuivat tällä viikolla Joutsenoon. Vesivalo yrittää lieventää tapahtunutta epätoivon vimmalla:

’He eivät käsittääkseni saaneet pahoja vammoja. Jos joku lyö, siinä saattaa tulla mustelmia tai, jos lyö nenään, voi tulla verta.’

Niinpä. Jos joku lyö Sinua nyrkillä päähän, Sinä voit kuolla. Suuressa osassa päähän kohdistuneita pahoinpitelyitä murtuu kasvojen luita ja vammat jäävät pysyviksi.

Minun täytyy aivan rehellisesti myöntää, että mieleen tulee ajatus, että mitä tapahtuisi, jos haluaisin lyödä Olli Vesivaloa päähän. Minulla massaa öpaut sata kiloa, treenaan viikottain ja olen teini-iässä harrastanut sen verran nyrkkeilyä, että iskusarjat ovat selkäytimessä.

Siinähän ei kävisi juuri mitenkään, korkeintaan hieman verta tulisi, mutta otan kyllä etukäteen Ollilta allekirjoituksen vastuuvapautta koskevaan paperiin. Voin varata paketin paperinenäliinoja mukaan.

Hyvää Juhannusta.

Published in: on 18 kesäkuun, 2009 at 2:47 pm  Comments (16)