Himolukijana rentoudun välillä dekkareiden parissa ja tämän genren yhdeksi valtiasmaaksi on jostain syystä noussut Ruotsi.
Sjöwall & Wahlöö sen aloitti ja Guillou sekä Mankell jatkoivat menestystarinaa. Uusimmat esiin nousseet tähdet ovat Håkan Nesser, Leif GW Persson ja menestyneimpänä kaikista Stieg Larsson, jonka trilogia Miehet jotka vihasivat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti, on ollut suunnaton menestys. Sarjasta piti tulla alunperin kymmenosainen, mutta Larssonin kuoleminen nuorena miehenä sydänkohtaukseen lopetti sarjan kesken.
Kaikki mainitut kirjailijat ovat omassa lajissaan erittäin hyviä. Tarinankerronta on soljuvaa ja lukija osataan pitää otteessa. Kaikkia kirjoittajia yhdistää myös se, että kirjoja kuvataan yleisesti hyvin yhteiskuntakriittisiksi. Täysin käsittämätöntä on taas kirjojen sisältämä valtava, pohjaton ja täysin käsittämätön tekstistä ja kerronnasta tihkuva miesviha.
Minulle se on asettanut melkein ylittämättömän kynnyksen lukea niitä, koska se on niin järjetöntä ja epäuskottavaa ja sen korostaminen naurettavuuteen saakka vie kirjoilta huomattavan osan niiden kiistämättömistä ansioista. Kaikki mainitut kirjailijat omaavat äärivasemmistolaisen taustan, joka tietysti selittää ilmiöstä suuren osan.
Vai mitä pitäisi ajatella, jos tyypillinen alkuperäiskansaan kuuluva heteroseksuaalinen ruotsalainen standardimies koostuu kirjojen mukaan seuraavista aineksista:
- Hakkaa säännöllisesti vaimoaan ja lapsiaan.
- Raiskaa kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku.
- Kuuluu johonkin äärioikeistolaiseen liikkeeseen.
- On kerännyt omaisuutensa jollakin rikollisella tai epämääräisellä tavalla.
- On keskimääräistä huomattavasti tyhmempi.
- On alkoholisti.
- Ammuskelee ei-metsästysaseilla joillain hiekkakuopilla.
- Sukulaisissa tai esivanhemmissa on ällistyttävän suurella todennäköisyydellä henkilöitä, jotka ovat sekaantuneet Natsi-Saksan toimintaan.
Vaikka empimättä suosittelenkin kirjoja viihdyttäviksi ystäviksi kesäiseen riippumattoon, niin en voi olla samalla toteamatta, että noilla kirjailijoilla eivät kyllä kaikki lepakot orrella istu.
Octaviuksen ajatuksia 