Suomen poliittinen tilanne tammikuussa 2012

Suomen poliittinen tilanne on alkuvuodesta 2012 yhtään liioittelematta historiallinen. Epävarmojen ja poliittista kotiaan hakevien äänestäjien määrä on suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja siirtymät eri puolueiden välisissä kannatuksissa ovat olleet viimeisen vuoden aikana kaikkia politiikan tarkkailijoita ja etenkin hallitsevaa eliittiä järkyttäviä.

Tilanteeseen vaikuttaa kolme päätrendiä.

  • Suomi ollaan ajamassa istuvan hallituksen toimesta osaksi liittovaltiota ja sen itsenäisyyttä ollaan murentamassa pala palalta. Samalla on käynyt huvittavalla tavalla selväksi, ettei eliitillä ole mitään omaa tahtoa, vaan kaikki, mitä Saksa tai komissio esittää, käy sellaisenaan ilman reunaehtoja nykyiselle hallitukselle. Tilanne on äänestäjien kannalta kaoottinen, sillä suurin osa suomalaisista haluaisi säilyttää euron, mutta samalla vastustaa Liittovaltiota ja Suomen itsenäisyyden menettämistä. Ikävä kyllä ollaan tultu valinnan eteen. On valittava kahdesta vaihtoehdosta. Joko itsenäinen Suomi tai Liittovaltion syrjäinen kolkka, jonka tarkoitus on toimia maanosaan raahattavien afrikkalaisten sijoituspaikkana ja parhaimmillaankin susien suojelureservaattina. Suomea ollaan EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan myötä  muuttamassa suureksi Lieksaksi – jonkinlaiseksi lumiseksi Nairobia ympäröivän slummin kaltaiseksi kaatopaikaksi.
  • Vanhasen, Kiviniemen ja Kataisen hallitukset ovat järjestelmällisesti tuhonneet Suomen talouselämän rakenteita mm. holtittomalla rahanjakamisella ympäri maapalloa, energia- ja muiden ympäristöverojen korotuksilla ja tekemällä yrittämisestä ja työn tekemisestä kannattamatonta kaikin mahdollisin tavoin. Lopputulokset alkavat näkyä. Hulppeasti kasvavan julkisen velkataakan lisäksi Suomea jo satoja vuosia elättänyt kauppataseen ylijäämä on onnistuttu tuhoamaan. Saavutus on sinänsä historiallinen ja mykistävä – se tehtiin kuudessa vuodessa. Seuraavaksi tapetille nousevat mielenkiintoiset teemat. Viherkokoomuksen onnistuneesti lanseeraama termi työurien pidentäminen eli suomeksi eläkkeiden leikkaaminen nousee esiin maaliskuussa. Toinen poliittista elämää kuohuttava teema tulee olemaan kuntauudistus, joka saattaa olla monella tavalla usean kehityskulun liikkeelle saava voima.
  • Kolmas suuri trendi on valheiden aiheuttama juopa. Eliitin valheet eivät mene enää läpi, vaan se tie alkaa olla käyty loppuun. Pääministeri Katainen on valheisiin perustuvan politiikkansa kansalaisarvostelulle lanseerannut osuvan nimen: ”ilmapiirin kiristyminen”. Niinpä.

Demareita alkaa käydä jo sääliksi, sillä heille ei näytä onnistuvan mikään. Kuka olisi uskonut kaksi vuotta sitten, että demareiden presidenttiehdokkaan kannatus on neljä prosenttia? Äänestäjänsä karkottanut, aatteensa hukannut ja periaatteensa myynyt puolue on vajoamassa pohjamutiin ja historian hämäriin. Kehitystä vauhdittaa vielä PS:n käynnistämä AY-liikkeen vyörytys, jonka jälkeen entisen valtiohoitajapuolueen museo voidaankin perustaa Tampereelle – Lenin-museon yhdessä nurkassa on tilaa.

Keskustan tilanne on puolestaan koominen. Sekin onnistui tuhoamaan itsensä Vanhasen ja Kiviniemen johdolla muutamassa vuodessa. Juuri nyt on meneillään maaseudun harmaantuvien keskustavoimien viimeinen ponnistus ennen hautaa – Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanja on kääntänyt puolueen hienoiseen nousuun. Tilanne on todella absurdi: Väyrynen niittää kannatusta EU-kriittisyydellään samalla kun puoleen johto rypee eurokommunismissa. Syksyn 2012 kuntavaalit tulevat olemaan Keskustan kuolinisku.

Perussuomalaisten tilanne on sekin koominen, koska sillä menee liian hyvin. Sen kannatuksen kasvulle ei näy rajoja, sillä tilaa on kaikkien muiden puolueiden äänestäjäkunnassa. Maalaisjärjelle on aina kysyntää, eikä poliittisen tilanteen epävarmuus voisi enää enempää asiaa auttaa. Pullonkaulan muodostaa tällä hetkellä puoluekoneiston heikkous, mutta sitäkin ollaan hyvää vauhtia korjaamassa.

Kokoomus on tällä hetkellä valtansa aallonharjalla, mutta kuohu on laantumassa. Puoluehan on onnistunut karkottamaan entisen kannattajakuntansa eli yrittäjät, johtavat toimihenkilöt ja Suomen itsenäisyyttä arvostavat yhä laajemmin joukoin. Tilalle on virrannut kuitenkin erilaista eurokommunismiin uskovaa luuseriporukkaa, joka työskentelee lähinnä julkisella sektorilla ja jotka kuvittelevat olevansa suuriakin johtajia. Kokoomuksen ydintä tullee ajettava kuntauudistus samoin kuin Suomen itsenäisyydestä luopuminen repimään mielenkiintoisella tavalla. Lopputulokset jäävät nähtäväksi. Ilmiönä Kokoomus muistuttaa koirien käyttäytymistä. Koiran oksennushan on jollekin toiselle koiralle mitä suurinta herkkua. Tyhmät koirat alkavat ikävä kyllä käydä vähiin ja jäljelle jääneetkin tappelevat jo keskenään.

Jos lähitulevaisuudesta pitäisi joitain ennustuksia tehdä, niin ne ovat seuraavat:

  • Väyrynen menee eliitin suureksi harmiksi presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
  • Suomen EVM-päätös ja Suomen tosiasiallinen itsenäisyydestä luopuminen hoidetaan mitä suurimman mediahiljaisuuden ja mitä kuvottavimman perustuslain vääntelyn sävyttämänä. Tästä tapahtumaketjusta tulevat vielä historioitsijat kirjoittamaan paljon. 
  • Istuva hallitus hajoaa kunnallisvaalien jälkeen.
  • Euroalue joko hajoaa tai jo alkanut setelirahoitus ajaa pankkisektorin vapauttaessa likvidinsä kiertoon euroalueen historialliseen inflaatioon.
  • Eurokommunistien toimien seurauksena euroalueella aiheutuvat laajat levottomuudet ovat kohtuullisen todennäköisiä.
  • Asioita ennakoivien sijoittajien onnenpäivät jatkuvat edelleen.
Published in: on tammikuu 13, 2012 at 4:59 pm  Comments (6)  

Eräs kokous sisäministeriössä

Kirkkokadun neuvotteluhuoneen pöydän ympärille oli kokoontunut kolme ihmistä. Huoneessa oli kiusaantunut ja odottava tunnelma. Ahdistus oli niin sakeaa, että sitä olisi voinut leikata ja myydä korttelin päässä olevalla Kauppatorilla hirventaljoina. Kukin huoneessa olevista puuhaili omiaan, yksi selaili keskittynyttä teeskennellen papereitaan, yksi oli kohdistanut tyhjän katseensa edessä olevan läppärin näytölle ja yksi räpläsi puhelintaan.

Ahdistus tiheni äärimmilleen, kun rouva Kansliapäällikkö saapui huoneeseen ja istui pöydän päähän. Huoneeseen laskeutuneessa hiljaisuudessa ei ollut mitään kunnioitusta muistuttavaa, vaan se oli samanlaista pelonsekaista varovaisuutta jota vesikauhuinen eläin herättää.

Kröhöm. Tervetuloa projektin puolivuotiskokoukseen. Varmaan tiedättekin, että viimeisin suunniteltu operaatio ei onnistunut täysin suunnitelmien mukaan. Se paskiainen PS:stä, se haiseva työmies, nosti asiasta julkisen kohun. Kaiken huipuksi se ministeriksi nostettu luiseva lehmä vaatii asiasta selvitystä minulta ja Tarjalta. Korostan nyt kaikille, että tässä asiassa tulee olla pää kylmänä ja emme kommentoi mitään. Mutta hirtän ne Demoksen pelkurit vielä munista aivan varmasti. Palaamme perussuomalaisten kytkentä väkivaltaan -teemaan myöhemmin heti kohun laannuttua.

Käydään muut projektit läpi. Inari, ole hyvä ja aloita. Järjestin sinulle sen Akatemian kolmevuotisen rahoituksen, mitä on saatu aikaan?

Kalpea leveäsuinen blondi katseli epävarmana ympärilleen.

Projekti etenee suunnitelmien mukaan. Tutkimussuunnitelma ja lomakkeet ovat valmiina ja luotettuja toimittajia on informoitu asiasta.

Blondin alahuuli alkoi väpättää ja hänen silmänsä kostuivat.

Mutta minulle nauretaan tutkijapiireissä. Verkkokirjoittelussa minua kutsutaan rouva Mengeleksi.

Kansliapäällikkö oli hetken hiljaa ja tuijotti tutkijaa kylmin liskonsilmin. Vailla mitään varoitusta hän nousi pystyyn, paiskasi kynän lattiaan ja alkoi huutaa.

Saatana, tutkijatohtorille on järjestetty satojatuhansia rahaa ja mikä on lopputulos? Nyyhkyttäminen jostain nettikirjoittelusta, vittu mitä luusereita. Tarja perkele, tuo kynäni takaisin.

Raivo oli silmitöntä. Elähtäneen oloinen Kansliapäällikön alainen konttasi lattialla kynää etsien. Tutkija nyyhkytti avoimesti. Kansliapäällikkö istui alas aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Matelijan ilmeettömät silmät välähtivät hetken hiljaisuuden jälkeen ja hän jatkoi.

No niin Jan, sinun vuorosi.

Pöydän kulmassa istunut pyylevä ja päästäisen näköinen pieni mies säpsähti kuin unesta heränneenä. Mielikuva pieneen jyrsijään oli niin vahva, ettei  viiksien pelokasta värinää tarvinnut edes kuvitella.

Kansainvälinen operaatio meni aivan suunnitelmien mukaan. Sain vaalien jälkeen läpi mm. BBC:n uutiskynnyksen ylittäneen skuupin, jossa leimasin PS:n natsipuolueeksi. Ulkoministeri Stubb antoi tukea sovitusti ja toimi muutenkin esimerkillisesti mm. Ruotsin lehdistön suuntaan.

Kansliapäällikkö kuunteli tyytyväisenä ja aloitti kokouksen yhteenvedon.

Projektin eri osa-alueet ovat siis menestyneet vaihtelevasti, mutta kokonaisuutena voidaan todeta hankkeen etenevän toivottuun suuntaa. Projekti siirtyy varauksin seuraavalle stepille. Kesken olevia projekteja viedään loppuun ja tässä Inarin on ryhdistäydyttävä. Keskitysleirien leima on saatava paremmin esiin.

Olen päättänyt uusia projekteja olevan kaksi. Toisessa PS:n kansanedustaja Teuvo Hakkarainen leimataan eläimiin sekaantujaksi. Uhrina tulee olemaan lammas. Toisessa ja koko hankkeen kärkiprojektissa Jussi Halla-ahosta tehdään pedofiili. Pedofiilijuttu on varattu sitten STT:n Jannelle, koska olemme hänelle palveluksen velkaa.

Kokous on päättynyt ja seuraava seurantakokous on maaliskuun 16 päivä, kokouspaikka on sama.

Published in: on lokakuu 1, 2011 at 2:16 pm  Comments (5)