Kreikassa eläke on keskimäärin lähes kolminkertainen verrattuna Suomeen

Meneillään oleva maailman taloushistorian toiseksi suurin huijaus, jossa kaikkein tyhmimpien euroalueen veronmaksajien rahat sosialisoidaan keskieurooppalaisille pankeille, vaatii onnistuakseen valtavan massiivisen valheeseen perustuvan propagandan.

Kuvaava esimerkki on Pravdan julkaisema laaja sosiaalipornon ja uskomattomien valheiden täyttämä artikkeli 14.2.2012. Artikkelin on kirjoittanut Virve Kähkönen -niminen älyn jättiläinen. Artikkelissa 59-vuotias erittäin hyväkuntoisen näköinen Salis Vourulitzis kyynelehtii eläkkeensä romahtamista. Se kun on Pravdan mielestä perimmältään suomalaisten itsekkyyden syytä ja syyttävä sormi osoittaa suomalaista lukijaa.

Kerrataan kuitenkin muutama fakta ja vilkaistaan lukujen taakse.

  • Salis on jäänyt eläkkeelle 51-vuotiaana vuonna 2004 ihan tavallisista duunarin töistä.
  • Kreikan valtion ”leikkausten” vuoksi hänen eläkkeensä romahtaa (eli se on ollut aiemmin paljon suurempi!) 1700 euroon kuukaudessa.
  • Suomessa keskimääräinen eläkkeelle jäämisikä on 60,5 vuotta.
  • Suomessa keskimääräinen kokonaiseläke on 1370 euroa kuukaudessa (Ei pidä sotkea keskimääräiseen työeläkkeeseen, joka on pienempi). Tätä voidaan pitää täysin vertailukelpoisena Saliksen duunarieläkkeeseen.
  • Suomalaisen miehen keski-ikä on 77 vuotta eli Salis syljeskelee oliivinkiviä ja raapii muniaan eläkkeellä kaksi kertaa kauemmin kuin suomalainen verrokki.
  • Eläkettä Salis tienaa siis keskiarvoilla laskettuna 530 tuhatta euroa ja suomalainen verrokki 270 tuhatta.
  • Oleellinen asia on huomata myös Kreikan ja Suomen välinen hintaero, joka lienee keskimäärin luokkaa 30 %.
  • Jokainen normaali ihminen tarvitsee auton, joten asia on helppo testata. Kreikassa alemman keskiluokan pikkukotteron (Ford Mondeo Ambienten halvin versio) saa omakseen 19500 eurolla, kun sama kärry maksaa Suomessa 27000 euroa. Hintaeroa kertyy siis arvioitu 30 %.
  • Ihmisen pitää yleensä myös asua jossain. Ateenassa tarjolla olisi kohtuuhintaa esim. tällainen namupala. Vastaavasti Helsingissä samalla hinnalla saisi vastaavalla sijainnilla korkeintaan tämäntasoisen rotankolon. Hintaero on nopeasti vilkaistuna noin 50 %.

Mitä faktat siis kertoivat? Valheista riisuttu todellisuus kertoo, että keskimääräinen eläke on varovaisestikin laskettuna Kreikassa noin 2,7-kertainen Suomeen verrattuna.

Repikää siitä.

Advertisement
Published in: on 14 helmikuun, 2012 at 12:55 pm  Comments (12)  

Olli Kivinen ja sodan julistaminen Yhdysvalloille

Yli suomalaisen median on pyyhkinyt parina viime päivänä aivan mykistävä paskamyrsky. Sanoma on ollut yksinkertainen ja siinä on ollut neljä pääosaa. Suomalaiset ovat rasisteja, maata uhkaa työvoimapula, PS ja Halla-aho ovat impivaaralaisia rasistisia kyitä ja Välimereen täytyy kaataa lisää rahaa.

Kampanjaan on osallistunut pääkirjoituksillaan, muilla kärkijutuillaan ja parhaalla media-ajallaan ainakin Yle, KSML, TS, ESS, KS, Demari, Kaleva, SS, SSS ja Pravda. Näitä menneisyyteen epätoivoisesti takertuvia, eurososialismin rikkoutuneita palasia epätoivoisesti kokoon kyhääviä, tunkkaisia ja kaikuja kadonneesta ajasta toistavia horinoita on julkaistu aivan selvästi koordinoidusti. Onkohan PS:n kannatus noussut jossain julkaisemattomassa mielipidetiedustelussa jo yli 30 %:n rajan? Vai onko tarkoitus vain kääntää huomio faktisesti Suomen itsenäisyyden lakkauttavasta perustuslakiäänestyksestä?

Koska Pravdaa kai nyt voi ainakin nimellisesti pitää painettujen sanomalehtien lipunkantajana, voinee entisen Pravdan päätoimittaja Olli Kivisen kolumnista mainita siitä löytyvät pääargumentit. Suomen tulee siis Ollin mielestä maksaa miljarditolkulla rahaa saksalaisille ja ranskalaisille pankeille, koska:

  • Maksamatta jättäminen olisi sama asia kuin sodan julistaminen Yhdysvalloille.
  • Ilman rahan lahjoittamista Suomi olisi höyhenpursi (lisää tähän kömpelöin mahdollinen kielikuva, minkä keksit) aalloilla.

Vaikka Ollin argumenttipohjaa voisi pilkata mitä herkullisimmin sanakääntein, jätetään se nyt väliin. Säälistä.

_____

Seniiliä dementiaa sairastavien ihmisten aivoista on löytynyt vastaavia muutoksia kuin Alzheimerin tautia sairastavilta eli kyseessä on siis aivokudoksen rappeutumissairaus. Seniilille ihmiselle on tyypillistä lähimuistin ja todellisuuden katoaminen. Sen sijaan menneisyydessä tapahtuneita asioita hän saattaa muistaa hyvinkin tarkasti.

_____

Kyy on huonosta maineestaan huolimatta mitä sympaattisin eläin. Sen puremaa pelätään, mutta terveelle aikuiselle se ei aiheuta juuri ampiaisenpistoa vakavampaa reaktiota. Pihapiirissä kyy on tietysti epämiellyttävä vieras, mutta sen voi häätää kauemmaksi helposti kotikonstein – siihen riittää paikalle siirrettävä kekomuurahaispesä. Harva muuten tietää, että nimensä kyy on ilmeisesti saanut lehmästä. Raidallisesti värittyneitä lehmiä kun aikoinaan kutsuttiin kyytöiksi. Kielen kehittyessä sana merkitys on taas vakiintunut tarkoittamaan suomenkarjaa.

Published in: on 13 syyskuun, 2011 at 4:31 pm  Comments (2)  

Toimittajien ammattitaidottomuudesta, osa II

Myönnän, että on sanojen ja suomen kauniin kielen päälle oksentamista kommentoida millään tavalla toimittajien koomisuuteen yltävää tuskaa vaalituloksen johdosta. Annettakoon se minulle anteeksi.

Toimittajien täydellistä kapseloitumista ulos vallitsevasta todellisuudesta edustaa erittäin hyvin myös Pravdan päätoimitus. Voiko enempää kujalla enää olla?

Juha Akkanen -niminen kaveri analysoi meneillään olevan vallankumouksen johtavan mustavalkotelevisioiden aikaan. Juha on ilmeisesti lukenut veispuukkia ja kuvittelee olevansa ajan hermolla. Tällä menneisyyteen unohtuneella toimittajakunnalla ei ole pienintäkään käsitystä modernista sissimarkkinoinnista, uudesta kansainvälisestä verkostoitumisesta ja tavasta tehdä poliittista vaikuttamista. Juha hei – väritelevisiosta tulevien Ylen uutisia seuraavien ja lasitalossa kyyristelevien kuihtuvaa sanomalehteä väsäävien vasemmistolaisten aika on mennyt ohi jo kauan sitten.

Kuvaava esimerkki tästä täydellisestä ammattitaidottomuudesta on myös vaikkapa tämä artikkeli. Anssi Koskinen ihmettelee suureen ääneen, että kuka on Teuvo Hakkarainen. Anssin mielestä Teuvon olennainen ominaisuus on hänen etunimensä lisäksi se, ettei Teuvo ole käynyt kuin peruskoulun. Jos tämä toimittajan töitä tekevä tyyppi tuntisi maakuntaansa, hän ehkä olisi voinut tietää, että peruskoulun käynyt mies on luonut melkein tyhjästä yhden maailman moderneimmista sahayrityksistä ja työllistää satoja ihmisiä tuotantolaitoksella, puunkorjuussa ja metsänomistajina.

Mutta eihän se Anssia kiinnosta, sehän on oikeaa elämää. Ja sitä paitsi ei Teuvo ole opiskellut tiedotusoppia Tampereella eikä ole haikaillut Neuvostoliiton aikoja tiedotusopiskelijoiden ainejärjestö Vostokin jäsenenä.

Onkohan se Teuvo edes veispuukissa?

Hyvää pääsiäistä ja muistakaa polttaa noidat roviolla. Itse ajattelin hiipiä monen vuoden jälkeen metson soitimelle.

Published in: on 21 huhtikuun, 2011 at 10:48 am  Comments (8)  

Sanoma-konserni / Pravda nurin!

Sanoma-konserni eli Pravda hallitsee nykyistä mediaa. Eiköhän olisi aika laittaa eliitille hieman kiviä rattaisiin? Peru jokainen boldatuista tuotteista – siis jokainen. Jos tilaat mitään Sanoma-konsernin tuotetta tuet samalla nykyhallitusta. Helppoa, yksinkertaista ja kivutonta. Eiköhän kusta Sanomaa silmään hieman samalla tavalla kuin he ovat meitä kusettaneet.

Nyt on takaisinmaksun aika.

”Lehtivalikoimamme tavoittaa lähes neljä viidesosaa suomalaisista naisista. Laajalevikkisistä naistenlehdistä tarkoin kohdennettuihin erikois- ja lifestyle-lehtiin ulottuva lehtipaletti tarjoaa tietoa, hyötyä, elämyksiä ja viihdettä kaikille ikäluokille ja eri elämänvaiheisiin. Tunnetuimpia julkaisuja ovat Suomen suurin yleisaikakauslehti ET-lehti, Suomen suurin naistenlehti Kodin Kuvalehti, Suomen suurin naisten viikkolehti Me Naiset ja Suomen johtava terveyslehti Hyvä Terveys. Kansainvälisen tason Gloriasta on kasvanut kokonainen lehtiperhe, joka on maan tärkeimpiä merkkitavaramainonnan medioita.  Sanoma Magazines Finlandin lehdet tavoittavat myös suomalaiset miehet. Tekniikkalehtiemme valikoima keskittyy tietotekniikkaan, viihde-elektroniikkaan, autoihin ja rakentamiseen tarjoten luettavaa niin harrastajille kuin ammattilaisillekin. Suurimpia julkaisuja ovat maan suurin uuden tekniikan lehti MikroBitti, autolehti GTi-Magazine ja tietotekniikan edelläkävijöille suunnattu Tietokone. Lasten ja nuorten julkaisuissa Sanoma Magazines Finlandilla on vahva markkinajohtajuus. Pääosin Disney-hahmoihin perustuvaan tuotevalikoimaan kuuluu sarjakuvalehtiä ja -albumeja, kirjoja ja kirjakerhoja. Aku Ankka on Suomen suurin viikkolehti, jolla on yli miljoona lukijaa. Aku Ankan Taskukirjoja myydään vuosittain yli miljoona kappaletta ja kolmella kirjakerhollamme on jäseniä yhteensä noin 90 000. Julkaisuohjelma seuraa tarkasti nuorisotrendejä; yksi uusimmista menestystuotteista on Disneyn Hannah Montana. Tunnetut lehtibrändimme ovat entistä näkyvämmin läsnä myös verkossa. Digitaalinen liiketoimintamme perustuu verkkopalveluihin, jotka tarjoavat lukijoille todellista lisäarvoa ja elämyksiä sekä mainostajille tarkasti kohdennettuja ja mitattavia kontakteja. Panostamme myös verkkokauppaan. Suosituimpia sivustojamme ovat vauva.fi, mbnet.fi ja tietokone.fi.Yritysjulkaisuja teemme lukuisille kotimaassa ja kansainvälisesti toimiville eturivin suomalaisyrityksille. Tällä hetkellä tuotamme yli 30 yrityslehteä 16 kielellä. Asiakaslehtien lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat henkilöstölehdet, vuosikertomukset ja muut yritysviestinnän ratkaisut.

Helppoa – tapetaan ne. Jos joku maksaa em. läpysköistä jotain, niin pyydän lopettamaan maksamisen. Kiitos.

Katsotaan sitten uudelleen journalismin taso. Nyt se on nähty.

Published in: on 15 huhtikuun, 2011 at 11:57 pm  Comments (10)  

Pravda: lukuohjeet

Uskoisin, että kaikille maamyyrää älykkäämmille ihmiselle on tullut jo kauan harvinaisen selväksi se, että Helsingin Sanomat tai tuttavallisemmin Pravda ei ole tiedotusväline vaan punavihereliitin propagandakoneiston murtuva osa – nimensä mukaisesti.

Tiedonvälitys on faktojen kertomista ilman poliittista halua vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Journalismi kertoo tosiasiat ja kehystää ne taustajutuillaan ja älykkäiden toimittajien analyyseillä ja jokainen lukija voi sitten tehdä asioista omat johtopäätöksensä. Puolueettomana esiintyvä Suomen valtalehti Pravda on jo kauan aikaa sitten menettänyt journalistisen statuksensa, joka on todellinen sääli ja itse asiassa suora rikos Erkkojen perintöä kohtaan.

Hieno esimerkki asiasta on vaikkapa tämä artikkeli, jossa Jaakko Hautamäki niminen toimittaja kirjoittaa täyttä paskaa. Artikkelissa ei ole totuuden kanssa tekemistä yksikään sana. Tämä 235-kiloinen rytmivoimistelija tunnetaan nimittäin jo hänen aiemmista tuotoksistaan journalismin alttarilla.

Yksittäinen esimerkki on aina yksittäinen, niinpä on aika julkaista viralliset Pravdan lukuohjeet. Tässä ne tulevat – oletko valmis?

  • Älä kiinnitä mitään huomiota pääkirjoitussivuihin, koska ne ovat vain mielipiteitä, joille kyseisen julkaisun uskottavuus antaa selkänojan.
  • Kotimaan uutisissa tarkista aina ensin toimittajan nimi ja tarkista taustat. Noin 98-prosenttisella varmuudella saat selville, että uutista ei kannata lukea.
  • Ohita kaikki ulkomaan uutiset, koska noin miljoona kertaa luotettavamman tiedon saat vaikkapa Al-Jazeeralta, RT-comilta tai oikeastaan milta tahansa kansainväliseltä uutistoimistolta. Koomista sinänsä – itse muistan hyvin sen ajan, jolloin en voinut ajatellakaan luottavani Al-Jazeeran uutistarjontaan.
  • Kulttuuritoimituksen tuottama materiaali on ehkä Pravdan arvokkainta. Jokainen sen häiriintyneen porukan tuomitsema historiaa käsittelevä teos on arvokas ja jokainen sen halveksima elokuva on hyvä tai erinomainen. Tämä sääntö on helppo omaksua. Itse toivon, että nykyinen Pravdan kultuuritoimitus jatkaa nykyisessä miehityksessään. He tarjoavat nimittäin täydellisen kontran – koskaan et voi hävitä. Esimerkkinä – Pravdan C-osan toimittajien mielestä parasta mitä Suomen kulttuurissa on tapahtunut sataan vuoteen on Tom of  Finland.
  • Pravdan tiedeosaan kirjoittaa suurimmaksi osaksi toimituksen ulkopuoliset asiantuntijat. Tästä johtuu se, että lehden linjasta poiketen melkein kaikki lintujen tuntomerkit pitävät paikkansa.Toimituksen tuottamia omia artikkeleita ei mistää luonnontieteeseen vivahtavasta ei kannata edes vilkaista. Kammottavana esimerkkinä tästä jo haudatut ruumiit.
  • En kuitenkaan halua leimata Pravdaa kuitenkaan pelkäksi poliittiseksi lentolehtiseksi. Lisäksi haluan antaa tunnustuksen heille, joille se kuuluu. Hesarin urheiluosa on yleensä ihan luotettava lähde. Melkein aina mm. naisten seiväshyppytulokset on raportoitu Pravdassa oikein.

Nyt kannattaa miettiä tarkasti. Saat siis naisten seivähyppytulokset oikein 400 eurolla vuodessa. Kannattaako tästä journalismista oikeasti maksaa?

Published in: on 13 huhtikuun, 2011 at 11:07 pm  Comments (6)  

Impivaaralainen metsäapina – lajimääritys

Paskamyrsky vääriä mielipiteitä erilaisissa vaaligallupeissa kannattavia ihmisiä vastaan kiihtyy. Meno alkaa olla jo täysin päätöntä. 

Ehkä toistaiseksi hauskin lausunto on ollut Suomen suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien kokoaman älykköraadin lanseeraama titteli impivaaralainen metsäapina vääriä mielipiteitä omaavista suomalaisista. Laatulehti ei petä.

Ehkä oudoimman lausunnon taas antoi Aamulehden entinen Helsingin toimituksen esimies Tapani Heikka, joka kehotti eliitin taakse ryhmittyvien voimien ottamaan oppia Ruotsista ja maan viime syksyn vaaleista – niissähän väärin äänestäviin kohdistettiin järjestelmällistä väkivaltaa. Erikoinen kaveri, jos siis ehdottaa demokratian pelisääntöjen muuttamista omaksi irvikuvakseen.

Koomista on ollut myös seurata sitä, miten haudan partaalla olevat muumiotkin on paniikissa kaivettu esiin ja käärinliinat revitty heidän ympäriltään. Esiin on kömpinyt mm. Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja, Erkki Laatikainen ja vakavasti dementoitunut Jörn Donner, joka hädin tuskin pystyy kävelemään.

Jos koko ilmiötä yrittäisi jollakin käsitteellä kuvata, arvostelukyvyn täydellinen loppuminen voisi olla lähinnä mieleen tuleva. Toinen voisi olla täydellinen paniikki.

Seuraava vaihe lienee hautojen auki kaivaminen. Miten olisi Kalevi Sorsa tai Taisto Sinisalo uusina vaalivetureina ja pimeyden voimien torjujina? Enkä ihmettelisi vaikka O. W. Kuusisen kalmo hakattaisiin irti Kremlin muurista ja raahattaisiin senaatintorille.

Mutta palataan takaisin metsäapinoihin ja tehdään tarkempi lajimääritys. Koska kyse on Suomen vaaleista, kyse täytyy olla nisäkkäiden luokittelussa osalahkon alla olevasta ryhmästä nimeltä kapeanenäapinat.

Koska ihmisapinat ovat aivan liian älykkäitä sopiakseen tähän kontekstiin, kyse täytyy olla häntäapinoista. Tarkempi identifioiminen kohdistaa katseet taas Afrikan itärannikon sademetsiin, metsäapinoistahan tässä puhutaan.

Siellä sopivin laji lienee gueretsa, jonka kanta on lajin uhanalaiseksi ajaneen turkismetsästyksen laannuttua toipunut kasvuun. Gueretsa on apinaksi kohtuullisen suuri ja sillä on upea, jopa 80 cm pitkä häntä, jolla se ohjaa liikkumistaan oksistossa. Gueretsat elävät puissa 5–20 yksilön ryhminä, usein lähellä jokien rantoja, ja ne ilmoittavat alueensa rajoista röhkivällä laulullaan. Gueretsa on moniavoinen eli lauman hallitseva uros parittelee kaikkien naaraiden kanssa – luonnollisesti, koska alfauroksiahan tässä ollaan. Ravinnokseen gueretsat käyttävät hedelmiä ja lehtiä.

Tämän uljaasti röhkivän alfauroksen hallitsemissa laumoissa elävän impivaaralaisen metsäapinan suojelua voit tukea vaikkapa täältä. Lahjoitettavan summan saat taas kasaan helposti noudattamalla näiden sivujen ohjeita.

Published in: on 8 maaliskuun, 2011 at 4:55 pm  Comments (3)  

Unto Hämäläinen – hyvää yötä

Unto Hämäläinen oli menneen Suomen paras politiikasta kirjoittanut toimittaja.

Itse arvostin joskus hänen tekstejään ja analyysejään todella korkealle. Unto oli DDR-Suomen yksi suurimmista vallankäyttäjistä, jonka saavutukset ovat maailmanhistoriallisestikin merkittäviä. Unto teki aika yksin Tarja Halosesta Suomen presidentin. Saavutus on huimaava, koska kukaan muu ei terävä-älyisestä, luonnevikaisesta täysin tuntemattomasta lakimies-lesbosta olisi voinut muutamassa kuukaudessa saada voittavaa presidenttiehdokasta. Saavutuksen merkittävyyttä korostaa se, että yhä useampi suomalainen ihmettelee, miksi kyseinen hermafrodiitti voi yhä olla Suomen presidenttinä.

Unski on viimeisillä voimillaan saanut aikaan kyseisen kirjoituksen, joka kertoo surullisella tavalla siitä, mitä elämä henkisesti täysin aivokuolleena voi olla.

Aivokuolema tarkoittaa sitä, ettei henkilö enää ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu, keitto lusikoidaan suuhun, leukalappu on kaulan ympärillä ja housut ovat ummehtuneen virtsan peitossa. Onneksi hoitajat edes hymyilevät ymmärtävästi. Jos ajatellaan sellaista katosta vuotanutta rintamamiestaloa, niin Unski on sellainen. Kun ullakon oven avaa, esiin tulee homeen haju, DDR, lepakoiden ulosteet, Moskova, Tarja Halonen ja menneen talven sulaneet lumet.

Tämä joskus niin terävä toimittaja kirjoittaa seuraavasti:

”Matias Turkkila tuntuu taitavan propagandan niksit.”

Unskin heikkous ja täysin sokea piste on siinä, ettei hän todellakaan tajua, että propagandaa ei enää ole. Unski ei voi ymmärtää sitä, että tieto liikkuu ja hänen ennen niin pyhinä pidettyihin artikkeleihin kohdistuu armoton kritiikki. Vielä hetki aikaisemmin Unski pystyi järjestämään haluamansa ihmisen presidentiksi, muuttamaan hallituksen politiikkaa ja nostamaan hänen suosikkinsa Viherkokoomuslaiset eduskuntaan.

Arvot muuttuivat, sosialismi romahti, Neuvostoliitto hajosi, ilmastonmuutos loppui ja maahanmuutto osoittautui täydeksi katastrofiksi. Nyt tulevat esiin sellaiset arvot kuin rehellisyys, oikeudenmukaisuus, laillisuus ja suoraselkäisyys. Kummallista ja outoa eikö vain?

Tiedonvälitys on muuttunut. Nyt Pravdalle nauretaan. Unto Hämäläiselle nauretaan. Aika ikävä on loppu kunniakkaalle uralle. Otan osaa, mutta valinta oli Sinun.

Hyvää yötä Unto Hämäläinen – hyvää yötä.

Uurnilla tavataan.

Published in: on 5 maaliskuun, 2011 at 8:51 pm  Comments (9)  

Hyvää yötä Suomi

Suomen yhteiskunnallinen ja taloudellinen romahdus tapahtuu paljon nopeammin kuin olisin koskaan uskonut. Asian voi helposti todeta selailemalla päivän Pravdan. Otetaan muutama poiminta uutisista, että tilanteen pohjaton lohduttomuus valkenee.

Pääkirjoituksessa toimittaja vinkuu jotain ilmastonmuutoksesta ja siitä, että hiilidioksidin vastainen vaino käydään väärin keinoin. Ruoka loppuu. Asia on kai idiootillekin täysin selvä, pääkirjoituksessa ei vain ole halaistua sanaa ruokapulan varsinaisesta syystä eli kehitysmaiden hillittömästä väestönkasvusta.

Etusivulla paheksutaan osinkojen maksamista Pravdan tuttuun tyyliin. Yrittäjyys ja toisten työllistäminen on lehden mukaan nimittäin suurin synti mitä ihminen voi tehdä.

Seuraavaksi onkin vuorossa Ylen johtajavalinnan arvostelu. Historian mittakaavassa hillitön yhden yrityksen, eli Nokiaan, kohdistuva viha purkautuu naurettavassa vuodatuksessa. Jutun ideana on, että Yleen pitäisi saada jokin viherkommunisti johtajaksi. Ammattilainen ei Pravdalle käy. 

Kotimaan sivuilla todetaan romaneiden ilmestyneen Suomeen muutaman pakkaskuukauden jälkeen. Jutussa todetaan lakonisesti, että odotettavissa on kaikkien aikojen rikosaalto – myymälävarkauksia, ryöstöjä, murtoja ja taskuvarkauksia. Ongelma nähdään kuitenkin siinä, ettei saapuneille romaneille ole tarpeeksi sähköä ja sosiaalipalveluita. Juttu on klassikko jo Pravda-mittareiden mukaan. Sen alemmaksi ei kukaan kirjaimia jonoon takova olento ei voi vajota edes sattumalta.

Seuraavassa jutussa taas riemuitaan Kulttuurirahaston kymmenen miljoonan panostuksesta maahanmuuttajien kieltenopetukseen, jonka mannekiinina toimii virolainen sähkömies. Huoltosuhteen parantamista toivova hallitus varmaan iloitsee, koska kaveri on 67-vuotias. Ok. Huoltosuhde. Työvoimapula. 

Samassa juttupätkässä todetaan maahanmuuton tuovan myös uudenlaisia haasteita. Näitä ovat naisten kokema silmitön väkivalta, täydellinen syrjäytyminen ja synnytyksiä haittaavat sukuelinten silpomiset. Monikulttuuri on rikkaus, ok, on se.

Seuraavaksi todetaan, ettei Supolle riitä rahaa terrorismin torjumiseen ulkomailla. Asiassa viitataan sivumennen Suomen tai presidentti Halosen aloittamaan sotaan talebaneja vastaan. Samaan aikaan kyseisiä talebansotureita virtaa Suomeen satamäärin vuodessa terroristiverkoston luomiseksi. Kultamaahan Suomi on terroristeille – rahaa tulee taikaseinästä ja kansalaisuuden saa ensi kesän lakimuutoksen jälkeen automaattisesti.  Asiasta haastatellaan kenttäpoliisien syvästi kunnioittamaa Mikko Paateroa.

Mielipidesivuilla vingutaan tuttuun tapaa rahaa johonkin, joka on tärkeää. Rahan pitää tulla yhteiskunnalta, mikä ei kauhea yllätys liene kenellekään.

Sunnuntaisivuilla kerrotaan ja taotaan kaikkien päähän se totuus, ettei arkea Suomessa ole ilman maahanmuuttajia ja heitä pitää saada lisää. Ei liene yllätys, että jutussa kerrotaan maahanmuuttajista, joita Suomeen kaivataan. Kaikki tekevät töitä tai yrittävät – he ovat sellaisia ihmisiä, joita eliitti vihaa. He ovat ihmisiä, joilla holmlundit eivät tee rahaa eikä SPR rahasta heidän salakuljetuksestaan.

Seuraava juttu onkin sitten anarkistin haastattelu, eläinoikeusaktivismin kasvona on tällä kertaa Janna Rancken. Päätellen hänen ulkonäöstään Janna kuuluu suuresti rakastamamme presidentin seuraavalle kutsulistalle itsenäisyyspäivän juhliin. Ehkä yksi rapala sieraimessa kruunaisi kaiken sen ajatusten syvän totuuden, mitä Janna tuo haastattelussa esiin. 

Lopuksi todetaankin se kaikkialle maailman ääriin kaikunut  fakta, että Suomi on maailman väkivaltaisin maa. Pravdan kuuluisan artikkelin mukaan Suomi on väkivaltaisempi kuin Keski-Afrikka. Tästä voi päätellä aika paljon koko tämän läpyskän toimituksellisesta tasosta.

Yhdesta ainoasta lehdestä poimittu kooste on loistava läpileikkaus Suomesta anno domini 2010.

Maasta, joka kiristää verotustaan maailmanennätyslukemiin.

Maasta, jonka erottaa Neuvostoliitosta enää se, että rajan takana sai sentään viljellä kaalia vapaasti.

Maasta, joka romahtaa täydellisesti niin moraalisesti, yhteiskunnallisesti kuin taloudellisestikin muutaman vuoden sisällä.

Maasta, jonka julkinen talous kyntää ällistyttävät 15-20 miljardia miinuksella ja jonka valtiovarainministeri ilmoittaa olevansa kukko haukkatarhassa.

Kaikki ymmärtävät miten kukon siinä leikissä käy. Hyvää yötä Suomi.

Published in: on 28 helmikuun, 2010 at 9:51 am  Comments (17)  

Pravda – journalismia ajan hermolla :)

Nyt se on todistettu – nimittäin suomalaisten toimittajien ja etenkin Pravdan käsipuolien ammattitaito.

Julkaisen puolihuolimattoman kirjoituksen (kts. edellinen postaus) silloin tällöin lukemastani blogista 26.1. kello 22.10.

Yllättäen Pravda tekee linkkaamani blogin ensimmäisestä aiheesta jutun, joka julkaistaan 27.1. kello 13.32. Alkuperäisen jutun taustana oleva tutkimus sattuu olemaan yli kolme vuotta vanha.

Pravdan toimittajalta, jolla on sen verran sentään raksuttanut, että on jättänyt artikkelistaan nimensä pois, on mennyt muutaman lauseen jutun kääntämiseen 15 tuntia 22 minuuttia.

En enää tiedä: itkeä vai nauraa? Taidan valita kyllä jälkimmäisen.

Pravda – journalismia ajan hermolla.

Published in: on 27 tammikuun, 2010 at 4:10 pm  Comments (17)