Unto Hämäläinen – hyvää yötä

Unto Hämäläinen oli menneen Suomen paras politiikasta kirjoittanut toimittaja.

Itse arvostin joskus hänen tekstejään ja analyysejään todella korkealle. Unto oli DDR-Suomen yksi suurimmista vallankäyttäjistä, jonka saavutukset ovat maailmanhistoriallisestikin merkittäviä. Unto teki aika yksin Tarja Halosesta Suomen presidentin. Saavutus on huimaava, koska kukaan muu ei terävä-älyisestä, luonnevikaisesta täysin tuntemattomasta lakimies-lesbosta olisi voinut muutamassa kuukaudessa saada voittavaa presidenttiehdokasta. Saavutuksen merkittävyyttä korostaa se, että yhä useampi suomalainen ihmettelee, miksi kyseinen hermafrodiitti voi yhä olla Suomen presidenttinä.

Unski on viimeisillä voimillaan saanut aikaan kyseisen kirjoituksen, joka kertoo surullisella tavalla siitä, mitä elämä henkisesti täysin aivokuolleena voi olla.

Aivokuolema tarkoittaa sitä, ettei henkilö enää ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu, keitto lusikoidaan suuhun, leukalappu on kaulan ympärillä ja housut ovat ummehtuneen virtsan peitossa. Onneksi hoitajat edes hymyilevät ymmärtävästi. Jos ajatellaan sellaista katosta vuotanutta rintamamiestaloa, niin Unski on sellainen. Kun ullakon oven avaa, esiin tulee homeen haju, DDR, lepakoiden ulosteet, Moskova, Tarja Halonen ja menneen talven sulaneet lumet.

Tämä joskus niin terävä toimittaja kirjoittaa seuraavasti:

”Matias Turkkila tuntuu taitavan propagandan niksit.”

Unskin heikkous ja täysin sokea piste on siinä, ettei hän todellakaan tajua, että propagandaa ei enää ole. Unski ei voi ymmärtää sitä, että tieto liikkuu ja hänen ennen niin pyhinä pidettyihin artikkeleihin kohdistuu armoton kritiikki. Vielä hetki aikaisemmin Unski pystyi järjestämään haluamansa ihmisen presidentiksi, muuttamaan hallituksen politiikkaa ja nostamaan hänen suosikkinsa Viherkokoomuslaiset eduskuntaan.

Arvot muuttuivat, sosialismi romahti, Neuvostoliitto hajosi, ilmastonmuutos loppui ja maahanmuutto osoittautui täydeksi katastrofiksi. Nyt tulevat esiin sellaiset arvot kuin rehellisyys, oikeudenmukaisuus, laillisuus ja suoraselkäisyys. Kummallista ja outoa eikö vain?

Tiedonvälitys on muuttunut. Nyt Pravdalle nauretaan. Unto Hämäläiselle nauretaan. Aika ikävä on loppu kunniakkaalle uralle. Otan osaa, mutta valinta oli Sinun.

Hyvää yötä Unto Hämäläinen – hyvää yötä.

Uurnilla tavataan.

Published in: on 5 maaliskuun, 2011 at 8:51 pm  Comments (9)  

Rauno Jarnila – elämää kiven alla

Viime päivinä yksi kuumimmista puheenaiheista on ollut koulujen muuttuminen.

Näiltä alueilta, joilla on tavanomaista enemmän maahanmuuttajia, niin sieltä syntyperäiset suomalaiset lähtevät hakemaan lapsilleen koulua muilta alueilta. Tämä on ongelma, jota kukaan ei ole vielä oikein selvästi tunnustanut, mutta hyvin perustein voidaan epäillä, että tätä tapahtuu jo, kertoo Helsingin opetustoimen johtaja Rauno Jarnila.

En tiedä minkä kiven alla Rauno Jarnila ja kaikki toimittajat ovat viimeiset kymmenen vuotta asuneet, jos ilmiö ei ole aiemmin tullut vastaan. Vaikkapa nuoren lapsiperheen asunnon valinnassa alueen ja koulun monikulttuurisuus lienee jo kaikista tärkein kriteeri. Kuka vanhempi vihaisi lastaan niin paljon, että haluaisi hänen menevän monikulttuuriseen äläwäbälä-kouluun?

Viimeksi tänään julkaistiin Ruotsin paskalähiöistä tutkimus, jonka mukaan puolet äläwäbäläperuskoulujen suorittaneista ovat luku-, lasku- ja kirjoitustaidottomia. Kaikesta huolimatta monikulttuurin suureen onneen uskova Jarnila on tyhmyytensä lisäksi myös pohjattoman naiivi:

Kaiken kaikkiaan toivoisin kyllä kaikilta vähän myönteisempää suhtautumista erilaisuuteen, lähtökohdan pitäisi olla kaikessa vähän humanistisempi, aina ei oikein tiedetä mistä puhutaan.

Jarnila tulee määritelleeksi samalla filosofian peruskäsitteitä uudelleen. Lapsensa vihaaminen onkin siis humanismia. Ok.

Ilmiöllä on kiistämättä koomisetkin puolensa. Kaverini asuu Vuosaaressa ja hänellä on viisivuotias poika, perheen ainoa lapsi ja silmäterä. Omakotitalon myynti ei tunnesyistä ole agendalla, koska se on perintöomaisuutta ja juuriaan ei moni halua katkoa. Lapsen molemmat vanhemmat eivät missään tapauksessa tule lastaan paikalliseen kouluun laittamaan. Vaikka aikaa on kaksi vuotta, on perheen isällä jo selkeä suunnitelma.

Perheeseen hankitaan kolmas auto ja au pair -tyyppisellä sopimuksella oleva kodinhoitaja, jonka tehtäviin tulee kuulumaan myös pojan koulukyyditys. Suurin kynnys kodinhoitajan löytymiseen on kansainvälisestä ajokortista, viimeksi lupaavin tarjonta oli kuulemma Filippiinien suunnalla. Toinen vaihtoehto on värvätä tehtävään majoitusta vastaan suomalainen opiskelijatyttö.

Koko kyseinen kuvio avartaa myös minun maailmankuvaani. En nimittäin ole koskaan aiemmin tuntenut ketään seitsemänvuotiasta, jolla on oma autonkuljettaja.

Published in: on 13 tammikuun, 2011 at 5:20 pm  Comments (10)  

Nuoret miehet, teknologia ja usko

Väitän, että elämme parhaillaan suuren murroksen aikaa, jota leimaa jonkin aikaa jatkuneen länsimaisen ylivallan rappeutuminen. Sen yhtenä pienenä osana Sinä, minä ja lapsesi tulevat näkemään myös Suomen yhteiskunnan hiljaisen, mutta vääjäämättömän tuhon. Itse teen kaikkeni, etteivät lapseni tulisi siitä ainakaan kohtuuttomasti kärsimään.

Historiasta voi hyvin nopeasti oppia, että kulttuurin, uskonnon tai muun niihin verrattavan ihmisen käyttäytymistä ohjaavan järjestelmän nopeaan laajenemiseen tarvitaan kolme tekijää.

Ne ovat (ruuan ylituotannosta johtuva) nopea väestönkasvu, uusi ja jollain tavalla totuttua mullistava teknologia sekä syvä usko. Esimerkkejä on historia täynnä. Jos karrikoi, koko historia on pelkästään samaa kertomusta noiden kolmen ylivoimatekijän vallasta, sen synnystä ja menestyksestä, koska kirjoitettu historia kun on aina voittajan historiaa. Otan vain muutaman esimerkin, koska tämän blogin tarkoitus ei ole tuoda historiankirjoitukseen uutta näkökulmaa, vaan johdattaa avaamaan silmät kysymykselle, joka liian itsestään selvä useille meistä.

Inkojen suuren kulttuuri- ja valtaekspansion mahdollisti kolme asiaa. Ne olivat uudet viljelyskasvit maissi ja peruna, niiden mahdollistama suuri väestönkasvu ja samaan aikaan syntynyt kirjoitukseen kuin luonnontieteeseen perustunut teknologinen ylivoima. Tämän kaiken kruunasi Jumalmyytti, jota palveli koko silloinen yhteiskunta aina kuolemaan saakka.

Koska luultavasti kaikki tuntevat ainakin peruskoulusta Egyptin nousun suurvallaksi, otan seuraavaksi esimerkiksi ensimmäisen Egyptin dynastian kukistaneen hyksojen kuningaskunnan. Hyksoilla oli sama ylijäämää tuottava viljakasvi (vehnä) kuin egyptiläisillä, samantyyppinen Jumalusko ja ehkä hieman pienempi määrä väestönkasvun tuottamia nuoria miehiä. Heikommasta asemastaan huolimatta he kukistivat siihen saakka ylivoimaisena pidetyn sotilasmahdin muutamalla aivan uudella teknogisella keksinnöllä. Se yhdistelmä oli hevosten vetämien sotavaunujen pyörään kiinnitetty pyörivä sapeli.

Aleksanteri Suuri on nimensä mukaan suuri ihmiskunnan historiassa, koska hän toi ensimmäisenä teknologiseen kehitykseen mukaan silkan älynvoiman. Kreikkalaisen (Makedonian kuninkaan jo nuorena omaksuman) filosofian tuottama uusi ajattelu oli ainoa ase lukumäärältään ja materialiltaan täysin ylivoimaisia idän kansoja vastaan. Silloisen koko länsimaisen maailman valloittaneen pienen kansan salaisuus oli spartalaisilta omaksutun uhrautuvuuden lisäksi vain älyn tuoma taktinen nerokkuus eri taisteluissa. Aleksanteria palvottiin jo hänen aikanaan elävänä Jumalana.

Brittien ällistyttävä nousu yhdeksi historian mahtavimpiin kuuluvaksi valtakunnaksi muutamassa vuosikymmennessä oli saman yhtälön tulos. 1700-luvun alussa Brittein saarilla oli tilanne, jossa kansalla oli uusin saatavilla oleva sotilasteknologia ja parhain valtamerikelpoisten alusten ohjaamiseen tarvittava varustus ja osaaminen. Teknologinen ylivoima oli suurelta osin länsimaiden historian merkittävimmän ihmisen eli Isaac Newtonin ansiota.  Maassa oli lisäksi brittien maanperimyssäännösten ja maan tuottaman ruokaylijäämän vuoksi valtavasti hyvin koulutettuja toimettomia nuoria miehiä. Maassa oli tiukka kristillinen luonnontieteitä tukeva usko, joka yhdisti kansaa ja maailman paras nuoria miehiä luonnontieteitä kouluttava järjestelmä. Lopun tiedämme, koska rippeitä tuosta mahtavasta imperiumista näemme ympärillämme vielä päivittäin. Sinänsä historiallinen ’God Save the Queen’, sisäoppilaitosten luoma luja kuri ja teknologiausko muodostivat imperumin sen henkisen rakenteen,  joka sitä vieläkin pystyssä pitää.

Hypätään nykypäivään eli kysytään seuraavaksi mikä on tilanne tämän päivän Suomessa? Suomen väestönkasvu on täysin Lähi-idästä ja Somaliasta tulleiden ihmisten varassa, joiden teknologinen tai henkinen osaaminen ei ehkä kaikkein tiukimpia kriteereitä selvitä.

Suomella ei ole mitään teknologista ylivoimatekijää. Ei mitään. Suomalaisten tietotekninen insinöörien osaaminen on hävinnyt jenkkeihin, metsäteollisuuden osaaminen Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan. Metalliteollisuudenteknologia on taas  hajonnut ympäri maapalloa eri yritysten osaamisen, asiansa osaavien ihmisten poismuuton ja teollisuusvakoilun myötä.

Älykkyyden ja soveltamisen osalta Suomen terävintä kärkeä edustavat Alexander Stubb ja Oras Tynkkynen. Kansakunnan yhteinen usko on taas Tarja Halosen varassa.

Repikää siitä.

Published in: on 6 tammikuun, 2011 at 12:25 am  Comments (23)  

Vuoden 2010 uutiskuva

Vuoden 2010 uutiskuvaksi Octavius-säätiö on valinnut Jarno Juutin (IL) nappaaman loisto-otoksen Helsingin uusimman moskeijan rakennustyömaalta. Haltuun saamissani valintaperusteissa lukee mm. seuraavaa:

  • Kuvassa ilmenee loistavasti niin Kokoomuksen ajaman sharia-lain käyttöönoton kuin Keskustan esittämän imaamien koulutuksenkin perusteet – väistämätöntä ja ihanaa.
  • Voiko työvoimapulan ratkaisua, huippuosaamista ja huoltosuhteen parantamista ilmentää yhdellä kuvalla paremmin? Epäilen.
  • Pääministeri Kiviniemi totesi tänään: ”Vanheneva väestö, valtion velka ja verotus koskettavat kaikkia.” Tässähän se Keskustan ajama ratkaisu on nyt esitetty konkreettisesti.
  • Harvoin yhdellä kuvalla pystyy ilmentämään tulevaisuutta yhtä hienolla tavalla. Siinähän ovat ilmiselvästi Suomi-neidon kasvot kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
  • Loistava tiivistelmä Terijoen kakkoshallituksen aikaansaannoksista!
  • Vittu mitä paskaa.
Published in: on 30 joulukuun, 2010 at 5:27 pm  Comments (10)  

Loppuarvio – Terijoki II:n hallituskausi 2007-2011

Nyt kun aikaa seuraaviin eduskuntavaaleihin on puoli vuotta, on aika antaa arvio maan istuvalle hallitukselle. Mitä on saatu aikaan?

Seuraavassa on lueteltu ne asiat, joissa hallitus on onnistunut.

  • Kotitalousvähennyksen laajentaminen on luonut uusia työpaikkoja ja lisännyt verotuloja.
  • Laki korvaavista lääkkeistä vapautti kilpailua ja toi helpotusta etenkin vanhusten raha-ahdinkoon.
  • Istuvasta hallituksesta otetun perinteisen ryhmäkuvan oli ottanut ammattilainen. Valoaukot ja säädöt olivat kohdallaan.
  • Hallituksen jäsenten keskipaino on ylittänyt reippaasti sadan kilon rajan, joka on johtanut Inglostadtissa toimivan autotehtaan tuotekehitysosaston uusien haasteiden eteen. Voi faktoihin perustuen sanoa, että Vihreät ministerit edistävät eurooppalaisen autoteollisuuden tuotekehitystä.

Seuraavat toimenpiteet taas takaavat sen, että istuva hallitus jää historiaan Suomen itsenäisen historian tuhoisimpana ja ansaitsee nimen Terijoki II.

  • On rajoitettu yksityishenkilöille myönnettäviä aseenkantolupia ja saatettu puoli miljoonaa suomalaista täydellisen virkamiesten mielivallan alle.
  • On hankaloitettu kansalaisten liikkumista kaikin mahdollisin tavoin, asennettu maahan sadoittain automaattikameroita ja GPS-valvontaa liikenteelle valmistellaan parhaillaan.
  • On muodostettu maan suuria ja koko ajan kasvavia etuoikeutettuja ammatti-, luku- ja kirjoitustaidottomia vähemmistöjä, joita eivät koske samat lait kuin valtaväestöä.
  • Vähemmistöille on taattu erityisasema niin toimeentulossa kuin arkielämässäkin ja jotka lopulta aiheuttavat maan sosiaalisen ja taloudellisen täydellisen romahduksen.
  • On kiristetty verotusta niin ettei keskivertokansalaiselle jää mitään käteen.
  • Ylin poliisijohto on politisoitu kaikkien diktatuurien tavoin.
  • Poliitisen johdon ohjeilla kehitellään koko ajan mitä sairaimpia veroja kuten asuntotulo-, rasva-, sokeri- ja hiilidioksidivero.
  • Poliisihallinnosta on puhdistettu poliittisen ajojahdin vuoksi valtava määrä osaamista ja kyvykkyyttä. Tämä on johtanut poliisin keskiportaan täydellisen halveksivaan asenteeseen poliittista johtoa kohtaan.
  • On menty historian syvimpään lamaan täysin valmistautumatta.
  • Istuva hallitus on ohjeistanut oikeuslaitoksen aloittamaan poliittiset oikeudenkäynnit, joita on ollut jo useita.
  • Hallituskauden aikana koko oikeuslaitos on menettänyt täysin uskottavuutensa, josta historian oppien mukaan seuraa aina väkivaltaa ja poliittinen vallankumous.
  • On eletty hyvinä vuosina kuin siat vatukossa ja lopputuloksena otetaan velkaa kolmannes julkisista menoista.
  • On jaettu veronmaksajien rahoja täysin päättömästi ympäri Eurooppaa ja maailmaa.
  • Suomi on nopeasti noussut hallituksen avustuksella ihmiskaupan suurvallaksi.
  • On asetettu kreikkalaisten oikeus jäädä eläkkeelle 45-vuotiaina ja kaikkien Suomeen saapuneiden somalien oikeus saada ilmaisia superasuntoja Helsingin keskustasta kaikkien suurimmaksi prioriteetiksi samalla kun esim. vanhustenhuolto on täysin ala-arvoisesti hoidettu.
  • Hallitus ja sen poliittisena ruumiina vielä nytkähtelevä oikeusministeri on antanut lakiesityksen, jolla lopetetaan sananvapaus Suomessa.
  • Harmaa talous on hallituskauden aikana karannut täysin käsistä ja meno alkaa muistuttaa itä-Euroopan paskavaltioita. Hallitus on tukenut kehitystä purkamalla aktiivisesti valvontaa etenkin ns. monikulttuurisilta aloilta.
  • On rajoitettu ja hankaloitettu ihmisten asumista siellä missä he haluavat mitä oudoimmilla tavoilla. Tekosyynä käytetään hiilipäästöjä, joilla ei ole mitään merkitystä.
  • On kierretty rutiininomaisesti valtion, kuntien eläkeläisten, opiskelijoiden, rahapelejä pelaavien ja yleishyödyllisten säätiöiden rahoja omiin taskuihin.
  • On aloitettu hyökkäyssota sekä Afganistanissa että Somaliassa.
  • Hallitus on toiminut aktiivisesti saadakseen itä-Eurooppalaisen järjestäytyneen rikollisuuden Suomeen. Itämafialle on mm. järjestetty majoitusta, ilmaisia lentoja ja sosiaalitukea. Usea ministeri on ilmaissut tukensa kehitykselle.
  • On luotu maahan Lähi-idästä ja Somaliasta peräisin oleva terroristiverkosto(ja) ja samalla asetettu Suomi potentiaaliseksi iskukohteeksi terroristeille.
  • On osoitettu ja yhä enemmän osoitetaan halveksintaa kaikin tavoin asiansa hoitaneille ihmisille ja syytetään heitä mm. rasisteiksi lähes jokaisen ministerin suulla.
  • On kasvatettu nälkäisten ihmisten ruokajonot kilometrien mittaisiksi.
  • On säädetty olemassa olevalle todellisuudelle tukuittain täysin vieraita lakeja (paskalaki, asunto-osakeyhtiölaki, jne), jotka aiheuttavat miljardikustannukset veronmaksajille ja jotka ovat merkittävällä tavalla kaventaneet yksilönvapauksia.
  • On esitetty perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan suulla sharia-lain ottamista käyttöön Suomessa.
Published in: on 17 joulukuun, 2010 at 3:28 pm  Comments (23)  

Terijoen hallitus II

Olen täysin turtunut jo istuvan hallituksen tekemisiin. Mikään Terijoki II:n toimenpide ei enää pääse yllättämään. Otetaan esimerkiksi vaikka pari viime päivien talousuutista, jotka lahjomattomalla tavalla osoittavat, millaisilla aivoilla tätä maata johdetaan.

Torstain pääuutinen oli se, että jokin hamppuporukka syyttää Suomea Meksikon ilmastoneuvotteluissa. Kyse oli siitä, miten metsien hiiltä sitova vaikutus huomioidaan siinä rahavuoressa, jonka Suomen veronmaksajat lahjoittavat ympäri maailmaa erilaisina ilmastoavustuksina ja hiilikiintiömaksuina. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki kiisti jyrkästi asian.

”Suomi ei ole koskaan vaatinut metsien hiilinielujen huomioimista laskelmissa. Tämä hallitus ei koskaan tule ajamaan suomalaisten etuja. Väite on pöyristyttävää liioittelua”.

Valtiovarainministeri Katainen oli saanut perjantaina kuningasajatuksen. Valtion menot tulisi listata. Kataisen mukaan pitää selvittää, onko valtiolla ylimääräisiä kuluja. Leikkauslistoista ei Kataisen mukaan silti ole kyse, vaan samalla katsotaan menojen uudelleen kohdennustarpeita. Hän puhuu ”menoinventaariosta”.

Ajatus on kerrassaan mykistävän nerokas. Olisikohan tämä taloustieteen Nobelin paikka? Alan pikku hiljaa kallistua sille kannalle, että nykyisen hallituksen ainoa oikea kohtalo on Mussolinin tai Ceausescun kaltainen loppu.

Published in: on 10 joulukuun, 2010 at 3:25 pm  Comments (11)  

Äärimaltillisuus Suomessa

Suomessa on tehty maailmanhistoriaa.

Maltillisuus on nimittäin saavuttanut juuri meillä absoluuttisen ääriarvonsa, kauan etsityn ns. maltillisuuden ääripisteen. Filosofiassa se määritellään pisteeksi aika-paikka-avaruudessa, jonka jälkeen mitään maltillisempaa ei ole enää olemassa.

Tämä maltillisuuden maksimi on ihminen nimeltään lääkärinä maltillisen valheellisesti esiintyvä Anas Hajjar, Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami, jonka maltillisuus on niin häikäisevää, että katukivetkin sulavat ja häntä haastatelleet toimittajat säteilevät maltillisuutta useita kuukausia.

Miten tämä maltillisuus sitten ilmenee ja miten tätä ihailtavaa luonteenpiirrettä voi harjoittaa? Seuraavassa  esimerkkejä:

  • Maltillisuutta on hyväksyä 11-vuotiaan kivittäminen veriseksi mössöksi, jos se sharia-lain mukaan on laillista.
  • Maltillista on myös kieltää Suomessa oman uskontonsa nuoria naisia avioitumasta toisen uskontokunnan miehen kanssa. Kieltoa rikkova kokee silmitöntä väkivaltaa. Suomessa nopeasti lisääntyvien turvatalojen asukkaat voivat kertoa lisää tästä ylimaallisesta maltillisuudesta.
  • Maltillista on kieltää homous ja inhota homoja. Herkempi voisi puhua jopa fanaattisesta homovihasta. Maltillisuuteen kuuluu myös, että homoviha on todella maltillista.

Jos asian kääntää suomeksi, maltillisuus tarkoittaa paluuta kivikaudelle.

Alla maltillisuutta konkreettisena esimerkkinä.


Published in: on 14 marraskuun, 2010 at 10:33 pm  Comments (6)  

Ihmiskauppa Suomessa 2010

Hieman vajaa neljä vuotta sitten luin istuvan valtioneuvoston poliittisen ohjelman ja järkytyin. Jokainen enemmän kuin kolme aivosolua peräkkäin omaava henkilö pystyi lukemaan, että Suomi yhteiskuntana aiotaan tuhota. Jälki onkin hurjaa ja maa alkaa olla hallitusohjelman mukaisesti aivan aivan toisen näköinen kuin vielä kolme vuotta sitten.

Otan esiin yhden ainoan yksityiskohdan hallitusohjelmasta, nimittäin ihmiskaupan.

Kirjoitin joskus kauan sitten samasta asiasta.

Ennustamani kehitys on jo todellisuutta myös meillä täällä Suomessa. Väitän, että aika moni vielä alkuvuonna 2008 nauroi esittämilleni kehityskuluille. Ei muuten kovin moni naura enää.

Joskus sitä kyllä pohtii, että ovatko ennustamani trendit itsestään toteutuvia faktoja? Vai onko sillä jokin vaikutus yhteiskunnan kehitykseen, että ennustan asioiden kääntyvän juuri niin kuin todellisuus näyttää sen todeksi. Outoa.

Kukaan ei varmaan voine kiistää ettei istuva hallitus olisi asiassa laittanut tuulemaan. Suomesta on muuttunut muutamassa vuodessa lintukodosta ihmiskaupan suurvallaksi.

Jotta puhuisimme kaikki samaa kieltä tulee termi ihmiskauppa määritellä.

Ihmiskauppa on liiketoimintaa, joka tuottaa hyötyä ihmiskauppiaille. Ihmiskauppa jättää kaupan lopputuotteen tuottaman inhimillisen ja taloudellisen arvon selvästi alle ihmiskauppiaan saaman hyödyn. Hyöty on yleensä taloudellista ja joskus myös seksipalveluina maksettavaa riistoa. Ihmiskaupan lopputuotteen markkinahinta on 10-20 tuhatta euroa Suomessa vuonna 2010.Suomen istuvan hallituksen linjausten mukaisesti ihmiskaupan lopputuotteen hinta on laskemassa eurooppalaiselle tasolle, joka on 1000-2000 euroa.

On aika mykistävää, miten nopeasti Suomi saatiin ihmiskaupan edelläjäkävijäksi koko maailmassa. Yksi ainoa Suomen historian tuhoisin hallituskausi siihen riitti. Harva ymmärsi hallitusohjelmassa olleen ’Suomi kuuluu kaikille’ -termin sisällön. Ihmiskaupan lopputuotteen hintaero on taannut sen kehityksen, jonka jokainen kaupungilla liikkuva näkee.

Koska ihmiskauppa on Suomessa jo arkipäivää, luokittelen ilmiön luettavuuden vuoksi neljään klusteriin. Pääpaino tekstissäni on hyötyjissä, siis määritelmän mukaisesti niissä henkilöissä ja järjestöissä, jotka ihmiskaupalla tekevät Suomessa liiketoimintaa. Esitän myös tasapuolisuuden vuoksi oman näkemykseni keinoista, joilla ihmiskauppa saataisiin Suomessa aisoihin.

Ihmiskauppa osana Suomen ajamista halpatyötä hyödyntäväksi yhteiskunnaksi.

Olen käsitellyt aihetta omasta mielestäni kattavasti tässä blogissa, viimeksi pari viikkoa sitten. Jos tuohon jo purkamaani aiheeseen joku haluaa täydennystä, niin sitäkin löytyy.

Salaiseksi julistetussa raportissa ilmenee, että Helsingin kaupunki käyttää noin 10 %:ssa kaikista hankinnoistaan harmaata työvoimaa tai teki sopimuksia jo liiketoimintakiellon saaneiden yrittäjien kanssa. Toistaiseksi ainoa esille noussut urakka on Musiikkitalo, mutta se on vain jäävuoren huippu. Kun laskee kuntasektorin hankinnat yhteen ja soveltaa Helsingistä saatua tietoa, voi jokainen laskea ihmiskaupassa pyörivän rahamäärän suuruusluokan. Se ei ole pieni.

Hyötyjinä Suomeen tuotavan orjatyövoiman käytöstä ovat luonnollisesti rakennusliikkeet, ravintolat ja muut halpaa orjatyövoimaa tarvitsevat yrittäjät. Rakennusliikkeitä ei kiinnosta onko lakisääteiset maksut maksettu ja istuva hallitus on tukenut suomalaisen työmiehen kuppaamista kaikin tavoin. Huvittavin esimerkki on Närpiöstä, tuolta RKP:n ydinalueelta, jossa ihmiskaupan uhrit poimivat tomaatteja orjatyön ehdoin. Pari tapausta ministeri Thorsin lempialueelta on jo oikeudessa.

Harmaan työvoiman käyttö edellytti tietysti ministeri Kataisen päätöstä siitä, että työsuojelutarkastus Suomessa purettiin kaksi vuotta sitten. Hallitus oli asiassa yksimielinen.

Miten asia saadaan kuriin? Tähän ei tarvita kuin muutama toimenpide.

  • Palkataan hallituksen irtisanomat työsuojeluviranomaiset takaisin.
  • Ratsataan oikeasti kaikki pikaruokamösselöbaarit, niiden kassa ja kirjanpito.
  • Ratsataan pikavauhtia kaikki rakennustyömaat.
  • Napataan ihmiskauppaa tukevat organisaatiot kuten Helsingin kaupunki kiinni ja laitetaan asiasta vastuulliset vankilaan.
  • Siivotaan koko oikeus- ja sisäministeriö nurkkia myöden.

Ihmiskauppa osana ideologiaa.

Suomi suoltaa kehitysapuun noin miljardi euroa vuodessa. En lähde tässä yksilöimään esimerkeillä miten tuo miljardi kulutetaan, mutta totean sen, että Suomen kehitysyhteistyömaiden johtajien Lear Jetit ovat viimeistä huutoa.

Ehkä kaikkein naurettavin esitys tässä komediassa on Helsinki-projekti. Kyse oli jostain hämärästä punamummon (=Tarja Halonen) ideasta, jonka lopputuloksena yksi afrikkalainen gepardilakki lennätettiin Suomeen noin 20 jalkavaimonsa kanssa. Siinä kaikki ja lasku oli Suomelle sata miljoonaa euroa. Suomi on vauras maa.

Aivan oman surkuhupaisan tarinansa Suomessa esittää Ruandan kansanmurhaajasta tuomittu ruandalainen pappi. Kyseistä gepardihattua suojeli ensin Helsingin Sanomat ja sen jälkeen Porvoon kristillinen seurakunta suorastaan vimmaisella kiihkolla. Kun vesurilla päitä katkonut afrikkalainen oli saatu Suomessa tuomituksi, oli Sinun rahojasi palanut useita miljoonia. Siis summa, jolla Heinolan reumasairaalaa olisi pidetty yllä useita vuosia.

Mutta kuten hallitusohjelmassa todetaan, Suomi kuuluu kaikille. Hallitus kusee reumasairaiden silmille, koska tärkeämpää on saada afrikkalainen vesurihullu tuomittua. Vajaaälyisten ideologisesta puuhastelusta hyötyvät ennen kaikkea SPR, Pakolaisavun juristit, Hussain Mohammed, Vihreiden Ville Hoikkala, Ingrid Heickell jne. Ihmisoikeusjuristin tavoite on uusi purjevene, jonka Sinä maksat. Hölmöimmät luovuttavat vielä verta SPR:n kautta, vaikka siitä saatavat rahat menevät SPR:n johtajien juopotteluun tai heidän omille tileilleen Sveitsiin, aivan kuin viime aikojen oikeusjutuista on käynyt ilmi.

Hulluinta asiassa on kerjäämisen ja sen takana olevan järjestäytyneen rikollisuuden tuominen Suomeen. Se on nimittäin tarkoituksella tänne hankittu. Suomesta voidaan suoralta kädeltä esimerkkeinä nimetä Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen ja tasavallan presidentti Tarja Halonen. Molemmat ovat käyneet Romaniassa useita kertoja mainostamassa mikä hölmölä Euroopan koillinurkassa vielä odottaa. Hintaa siitä maksavat nyt jo tuhannet omakotiasujat ja mökkiläiset sekä avuttomat vanhukset. Vanhusten ryöstely on ihmisoikeus.

Mitä asialle voisi tehdä?

  • Lopeta veren luovuttaminen SPR:lle.
  • Potki ne punaiset tötteröt kumoon. Yksinkertaista, eikö vain?

Ihmiskauppa osana Suomen koulutuspolitiikkaa.

Aika montaa pikku kulkijaa on ihmetyttänyt Suomeen perustettujen ammattikorkeakoulujen opiskelijaprofiili. Tyypillinen Suomen AMK:ssa opiskeleva on nimittäin kotoisin Nigeriasta. Istuvan hallituksen linjausten mukaan nigerialaisten ja kiinalaisten kouluttaminen Suomessa kehittää Suomen kansainvälisyyttä. Ammattikoulujen oppilastulva Afrikasta on luonnollisesti herättänyt ihmetystä Suomessa, koska kaikki vuokra-asunnot varataan kansainvälisille opiskelijoille ja kaupunkien sosiaalitoimisto kuittaa laskut.

Suuri osa Nigeriasta tulleista opiskelijoista katoavat huitsin nevadaan, koska he ovat päässeet EU:n sisälle. Ketä nigerialaista nyt jokin sähkötekniikka voisi kiinnostaa? Jou män.

Hulluus on siinä, että ammattikoulujen valtionapu on kiinni nigerialaisten määrästä. Ei se mitään, koska juuri Sinä maksat nigerialaisten ns. opiskelun Suomessa. Tätä kutsutaan Suomen kansainvälistämiseksi.

Järjettömän koulutuspolitiikan hyötyjinä ovat kansainväliset ihmiskauppajärjestöt, jotka kuittaavat yhdestä nigerialaisesta opiskelijasta öpaut kymmenentuhatta euroa per pää. Toinen ns. hyötyjä on Joensuun tai Lappeenrannan ammattikoulun opettajakunta, jotka saavat tulospalkkioita sen mukaan, kuinka monta nigerialaista heillä on opiskelemassa. Kyllä se siitä lähtee.

Mitä asialle voi tehdä?

  • Äänestä sellaista puoluetta, joka purkaa tämän hulluuden ja asettaa ulkomaisille opiskelijoille tuntuvat lukukausimaksut.
  • Terve maalaisjärki riittää, Suomi ei kuulu kaikille, vaan Suomi kuuluu suomalaisille.

Ihmiskauppa maahanmuuton osana.

Tämä ihmiskaupan klusteri on ehkä suurin ja merkittävin ihmiskaupan laji Suomessa vuonna 2010. Maahan roudattu turvapaikanhakija saa täyden ylläpidon Helsingin hotellissa ja diskorahat maksetaan heti käteen. Vaikkapa tuore (23.10.2010). Kokoomuksen pj:n kannanotto selventää tilannetta ja ajan henkeä missä mennään.

Meidän pitää ottaa oma osuutemme maailman hätää kärsivien ihmisten tuskasta kiintiöpakolaisuuden kautta tai sitten antaa turvapaikka sitä hakeville. Ei riitä, että annamme miljardi euroa kehitysapuun, koska vainoja on monilla alueilla.’

Suomennettuna Kataisen lausunto tarkoittaa sitä, että somaleita ja irakilaisia rahdataan Suomeen yhä enemmän. Jokainen itäisen Helsingin tai Turun slummeissa vieraillut voi sanoa, että nyt muuten riittää.

Istuvan hallituksen haalimien työvoimapulan poistajien elämä nimittäin rakentuu minun – helsinkiläisen – maksamien veroeurojen varaan. Minua ei yhtään lohduta se, että älykkäimmät työvoimapulan poistajat hankkivat 2-4 henkilöllisyyttä ja hakevat sosiaalituet yhtä monesta maasta. Usealla on lisäksi kaupungin vuokra-asunto useammasta maasta, joissa osassa asuu alivuokralaisena Afrikasta roudattu työvoimapulan poistaja, jonka vuokran maksaa kaupunki. Nerokasta, tämä on sitä osaamista, jota Suomi tarvitsee. Eli laskun maksat Sinä. Siitä se kansainvälistyminen lähtee.

Työvoimapulasta huutelevien ehkä kannattaisi tulla vierailemaan Ruotsinlautalla päivää ennen sosiaalitukien maksamista. Siellä syvempikin idiootti voisi nähdä varsinaisen työvoimapulan. Pari tuhatta moniosaajaa seilaa Itämeren poikki edestakaisin joka kuukausi hakemaan hölmöläisiltä rahat pois.

Ai kuka on hölmöläinen? No Sinä olet, joka maksat. Katso omaa verolippuasi, kiinteistöveroasi ja energiaveroasi.

Kuka sitten hyötyy ja kuka käärii rahat? Rahastajia ja juuri Sinun pöydästäsi syövät mm. seuraavat tahot:

  • Pk-seudun vuokraisännät. Keskustelupalstoilla on jo yleinen vitsi se, että kaupungin maksusitoumuksella saa aina 10 % yli vallitsevan vuokratason. Ilmiöllä on valtavasti muita suomalaisiin vaikuttavia negatiivisia seurauksia, mutta en käsittele niitä tässä yhteydessä.
  • SPR, joka ylläpitää valtaosaa Suomen vastaanottokeskuksista. Yhden voimavaran vuorokausi SPR:n majoituksessa maksaa enemmän kuin yö Suomen kalleimmassa hotellissa. Maahanmuuton kate lienee SPR:llä yli 60%. Hyvä bisnes.
  • Järjestäytynyt rikollisuus, joka toimittaa ihmiskaupan lopputuotteen ilman passia halki koko Euroopan.
  • Hussain Mohammed, Ville Hoikkala ja kaikki muut ihmisoikeusjuristien nimikkeellä esiintyvät. Hyvä bisnes.
  • Kaupunkien ja kuntien projektikoordinaattorit, tulkit ja  muut maahanmuuttobordellista rahaa imevät tahot.
  • Kaikki ihmisoikeusjärjestöt, SPR, Vapaa liikkuvuus etc. Lista on loputon.
  • Hallituksen ne ministerit, joilla on kiinteistösijoituksia vastaanottokeskuksiin ja muuhun humanitääriseen logistiikkaan. Hyvä bisnes.

Mitä asialle voi tehdä?

Voit vaikka kysyä vaikka seuraavaa.

  • Miksi Suomi kuuluu kaikille?
  • Mielestäni Suomi on suomalaisten edunvalvontakoneisto. Mitä mieltä olet?
  • Miksi Turkki pitäisi liittää EU:n jäseneksi?
  • Miksi kaikki Dressmanin ja mainostoimisto BOB:in kansanedustajat äänestivät uuden maahanmuuttolain puolesta ja antoivat nykyisen bordellin syntyä? Listaatko tähän ne kansanedustajaehdokkaat, jotka ajavat suomalaisten asiaa, kiitos.
  • Miksi Helsinkiin töihin tuleva kieli-, ammatti- ja lukutaitoinen ihminen Kainuusta jää Afrikasta roudattujen vuohipaimenien jälkeen Helsingin asuntojonossa, miksi?
  • Tiedätkö mihin maahan SPR:n johdon kavaltamat rahat päätyivät? Panamaan?
  • Montako vuotta Heinolan Reumasairaala olisi toiminut Kreikkaan lahjoitetuilla miljardeilla? Sata vuotta? Tuhat vuotta? Onko kyseessä hyväkin bisnes?
  • Miksi kaikki idioottien kansanedustajat äänestivät paskalain puolesta? Listaatko tähän ne oman puolueesi kansanedustajaehdokkaat, jotka ajavat suomalaisten asiaa, kiitos.
  • Voisitko selventää perusteluita paskalain hyväksymiselle?
  • Ovatko Sampsa Kataja , Jyrki Katainen tai Antti Kaikkonen hienoja miehiä? Miten vaalirahasotku vaikuttaa Teihin?
  • Miten suureksi nyt jo maailman korkein veroaste pitää nostaa, että monikulttuurinen Suomi toteutuu? Riittääkö 90 % vai mennäänkö yli sadan?
  • Jne.., helppoa.

Kokonaisuudessaan ihmiskauppa maksaa arviolta veronmaksajille jo nyt 5-10 miljardia euroa vuodessa ja lasku kasvaa joka hetki.

Published in: on 24 lokakuun, 2010 at 7:13 pm  Comments (16)  

Miksi aselaki hyväksytään?

Syy on se, että istuva hallitus on aloittanut vaalikampanjansa loppukirin, joka vetää massoittain äänestäjiä.

Hyvinä esimerkkeinä tästä käyvät paskalaki sekä ulkomaalaisten ammattirikollisten organisoiman rikastavan kerjäläisliiketoiminnan varaukseton hyväksyminen.

Somaliklaanien yhdistäminen ja rahtaaminen Suomeen valtion kustantamilla lennoilla on myös erityisen lähellä hallituksen sydäntä. Kannatuksen kasvutrendin varmistamiseksi hallitus valmistelee myös mummolakia, joka muuttaa Suomen koko maailman sosiaaliseksi vanhainkodiksi.

Varmistaakseen vaalivoittonsa hallitus tulee hyväksymään yksimielisesti uuden aselain tuomat uudistukset, jotka koskevat noin 700 000 metsästäjää. Metsästystä harrastavat ovat ottaneet uuden lain innolla ja suorastaan hihkuen vastaan. Voi sitä äänien tulvaa. Aika monessa metsästysseurassa kiertää jopa asiaa koskeva lista heistä, jotka lain puolesta äänestävät. He ovat hienoja ihmisiä, jotka tulevat saamaan paljon hienoja ääniä kevään vaaleissa.

Hallituksen kannatus on niin vankkumatonta ja suorastaan teräsbetoniin valettua, että lainataan tähän todisteeksi muutama kommentti vaikkapa tuosta järjestäytyneen rikollisuuden suosimisesta.

__________________

Teoria heidän suustaan, joiden pitäisi puolustaa Suomea, suomalaista elämäntapaa ja arvoja.

Alexander Stubb: Kerjäyskielto ei ole oikea ratkaisu romanien ongelmiin.

Mari Kiviniemi: Kerjäyskielto on liian järeä ase.

 

__________________

Todellisuus. Tähän ollaan tultu (lainaukset keskustelupalstalta).

Omakotialueille näitä kiertelee, ja saa olla varma että jos piha ei ole lukittu ja/tai karhu tai suskoira päivystä 24h niin ”katselmuksen” jälkeen katoaa Fiskarsin lapiosta alkaen kaikki mikä äkkiä irti lähtee.

Aina kun on mies liikkeellä, niin se on varma keikan merkki. Heittäkää rautakangella, ja ampukaa perään jos on kättä pidempää. Äänenvaimentimella varustettu piekkari, muu vastaavaa mutka tms. jolla voi ”pehmeästi” toivotella tervemenneeksi, mieluummin vähän ”sairasmenneeksi”.

Nämä on paatunutta porukkaa, meillä ei edes tiedetä saati osata näiden keinovalikoimaa. Karttua vaan heti kun näkee. Pihaan tai ovelle saati sisään ei saa päästää missään tapauksessa.

Kattelin perään kun kaveri antoi aina parin kolmen talon välein raporttia kännykkällä, kertoi ilmeisesti kadunnumeroittain vaikutelmia, mitä tavaraa oli havaittavissa, ja millaiset riskit on tai ei. Teki mieli jos silloin kivittää kaveria, mutta kun kuivumassa ollut maaliruisku hävisi yöllä viikko pari myöhemmin niin pisti jo kepeesti uituttamaan, myös oma tyhmyys.

Jos ”tiedustelija” kaupustelija tms. sattuu ilmaantumaan piakkoin toisenkin kerran kuten meillä kävi, niin se on varma merkki siitä että talo on merkattu kohde. Lukkoportit, videot ja hälyttimet, tähän on tultu. Saakeli!

Published in: on 18 lokakuun, 2010 at 9:11 pm  Comments (10)  

Euroopan manifesti

Euroopassa on meneillään sen modernin historian suurin murros. Muutoksiin johtavat megatrendit voidaan pelkistää seuraavasti.

Euroopan islamisoituminen.

Islamin valtaan nouseminen Euroopassa on täysin varmaa ja sitä ei estä enää mikään. Saksa on muslimienemmistöinen valtio vuonna 2050, Hollanti vuonna 2025 ja Ranska 2049. Mitä se sitten merkitsee käytännössä yhteiskunnan kannalta? Sen voi jokainen verifioida katsomalla vaikkapa Pohjois-Afrikan tai Lähi-idän valtioiden ihmisoikeuksien, tasa-arvon, demokratian, sananvapauden tai yksilönvapauksien tilannetta.

Euroopan taloudellinen luhistuminen.

Eurooppa on entisenä maailman talouden edelläkävijänä tänään kuin eksynyt lammas susilaumojen asuttamassa erämaassa. Teollisuuden kilpailukyky on suurelta osin menetetty ja työpaikkoja on virrannut miljoonittain Kaakkois-Aasiaan.

Talouden illuusiota on ylläpidetty ottamalla velkaa. Taloudelliset analyysit osoittavat, ettei ulospääsyä ole. Velkaantumisen aiheuttama todellisuus alkaa näkyä jo konkreettisella tavalla mm. Islannissa, Latviassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Irlannissa. Sinänsä jo koomisia sävyjä saavuttanut pohdinta sisältää lähinnä analyysiä siitä, voiko EU:n ja rahaliiton jäsenvaltio tehdä konkurssin ja mitä tapahtuu sen jälkeen.

Suomi? Niin – Suomi ottaa pelkästään tänä vuonna velkaa noin 370 00 työssäkäyvän ihmisen bruttotulojen verran. Suomen BKT:stä muodostuu tällä hetkellä velkaantuminen mukaan laskien julkisella sektorilla noin 55 %. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoi eilen sanatarkasti lainaten näin:

’Minua innostaa älyttömästi se, että Suomi haluaa etsiä menestystä henkisen tilan kautta.  Asioita ei voi ajatella vain bkt:n kautta.’ Olen sanaton. 

Moraalinen rappio.

Koko Länsi-Euroopan vallannut täydellinen perusarvojen eli työn ja yrittämisen arvostamisen mureneminen voidaan helposti nimetä pilkallisesti punaviherhulluudeksi. Selvyyden vuoksi käytän siitä lyhennystä hulluus.

Se sisältää merkillisen kirjon vauraudessa eläneen sukupolven ahdistusta omasta hyvinvoinnista ja jonkinlaisen tekopyhän kudelman omasta moraalisesta ylemmyydentunnosta. Se näkyy kummallisina ja yksittäin tarkastellen naurettavina tekoina ja poliittisina päätöksinä.

Hulluus ilmenee päästörajoituksina, jotka siis osaltaan ovat ajaneet teollisuuden Euroopasta pois samalla kun posiolaista eläkeläistä syyllistetään hänen ostosvalinnoistaan. Se näkyy sananvapauden rajoituksina, koska pelätään hysteerisesti jonkin kivikautisen kulttuurin edustajien reaktioita. Hulluus saa mielipuolisen absurdeja muotoja: sananvapauden ja yksilön oikeuksien puolestapuhujista on tullut nykyisessä ilmapiirissä äärioikeistolaisia.

Esimerkkejä on loputtomiin ja niitä tulee jokainen päivä lisää, toinen toistaan ihmeellisempiä. Viimeksi tänään EU päätti selvittää käytännön toimenpiteet Tobinin veron käyttöönottamiseksi.

Oleellista on tiedostaa, että kaikki edellä kuvatut trendit vahvistuvat koko ajan ja väitän, että EU:n luhistuminen on jo täysin varmaa. Kysymys onkin enää aikataulusta ja siitä, millä tavalla luhistuminen tapahtuu – hiljaa näivettymällä vai nopean konfliktin kautta Neuvostoliiton tavoin?

Peruskysymys lieneekin se, onko moraalinen rappio Euroopassa niin syvää, että ihmiset alistuvat vai löytyykö rohkeutta tai edes alkeellista kykyä nähdä tulevaisuuteen ja omien lastensa elämään. Itse uskon ja toivon, että jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu.

Olemme joka tapauksessa etuoikeutettuja kun saamme elää tätä aikaa, harvalla on tilaisuus nähdä toimivan yhteiskunnan romahdus tai näivettyminen näinkin läheltä. Pitäkää itsestänne ja läheisistänne huolta.

Ja muistakaa Plan B.

__________ 

P.S. Olen pahoillani kirjoituksen pateettisesta, rautalankamaisesta ja vanhan toistamisen sävystä, mutta tänään lieneekin tavallista pateettisempi päivä.

Published in: on 11 maaliskuun, 2010 at 4:00 pm  Comments (26)