Nettiin on sitten tulossa sisäministeriön ideoimana ilmiantonappi, jolla voi ilmiantaa epäilyttävät ajatukset. Mallia on mitä ilmeisimmin haettu demlalaisesta yhteiskuntakäsityksestä, eli Stalinin henkisestä perinnöstä.
Esikuvana lienee Pavel Trofimovitsh Morozov. Hän on jäänyt maailmanhistoriaan siitä, että tämä 13-vuotias poika ilmiantoi oman isänsä kulakkina, joka luonnollisesti surmattiin kansanvihollisena. Pavlikista tehtiin määrätietoisella myöhemmin kampanjoinnilla esimerkillinen nuorukainen, joka saavutti mm. Neuvostoliiton sankarin arvonimen.
Tavoitteena on otaksuttavasti siis saada ihmiset perustamaan ilmiantokerhoja, tekemään erilaisia ansoja toisilleen ja houkutella kaikki epäilyttävät henkilöt ilmiannettaviksi. Ihannetilanne olisi viranomaisten mielestä se, että lapset ilmiantaisivat vanhempiaan. Ihmisten tulisikin aina pitää kynää ja muistikirjaa mukanaan. Jos naapuri ostaa bratwursteja Alepasta, hän on piilonatsi. Jos naapuri vetää iltaisin verhot ikkunoitten eteen, hän on epäilemättä pedofiili. Esimerkkejä on loputtomiin.
Ilmiannosta olisikin sisäministeriön mielestä saatava elämän täyte ja luonnollinen osa ihmisten arkea. Vasemmistonuoret ovat raivanneet jo asialle tietä ja jotain järkyttävää Suomesta kertoo se, että vasureiden ilmiantojärjestelmä oli tänään Ylen uutisten ykkösaiheena.
Suomessa ollaan kovaa vauhtia valmistelemassa lakimuutoksia koskien sananvapauden rajoittamista oikeusministeri Tuija Braxin johdolla. Länsimaisessa oikeusjärjestelmässä ja itse asiassa kaikissa ei-totalitaristisissa valtiossa noudatetaan oikeustieteen perustana olevasta legaliteettiperiaatteesta johdettua täsmällisyysvaatimusta eli epämääräisyyskieltoa.
Säädettäessä teko rangaistavaksi on laista siis täsmällisesti ja yksiselitteisesti ilmettävä, mikä se teko on, joka säädetään rangaistavaksi. Nyt tämä periaate ollaan täydellisesti murtamassa, eli kukaan ei voi tietää mikä teko on rangaistavaa ja mikä ei.
Viimeksi tätä periaatetta on sovellettu Neuvostoliitossa.
Yksi opettavainen tarina Neuvostoliitosta kertoo, kuinka hyvin harva kesti kidutukset ja allekirjoitti pian aivan mitä vain haluttiin. Eräs tällainen joka kesti oli Abhasian johtajan Nestor Lakoban leski. Hänet vietiin joka ilta kuulusteluun ja raahattiin aamulla selliinsä tajuttomana ja verissään. Kun häntä vaadittiin todistamaan miesvainajaansa vastaan, hän kieltäytyi joka kerta allekirjoittamasta ja sanoi järkähtämättä: ’En aio tahrata mieheni muistoa’. Hän ei antanut periksi vielä sittenkään, kun hänen 16 -vuotias poikansa, koululainen vasta, hakattiin hänen silmiensä edessä ja uhattiin tappaa, ellei hän suostuisi allekirjoittamaan. Leski kuoli kidutusten murtaman selliinsä allekirjoittamatta koskaan mitään.
Stalinin opetusten mukaisesti väärästä ajatuksesta, jonka siis braxilaiset ajatusinkvisiittorit määrittelevät kussakin tapauksessa erikseen, tulee Suomessa lain tullessa voimaan 2010 maksimissaan neljän vuoden vankeusrangaistus. Luulisi kansan oppivan ajattelemaan oikein.
Mitä tällä lakimuutoksella viime kädessä haetaan? Millaista ilmapiiriä yhteiskuntaan halutaan?
Tarina kertoo, että myöhään yöllä tuli Moskovan planetaarioon puhelu Stalinin datsalta. Siellä Molotov ja Kaganovits kiistelivät oliko heidän yläpuolellaan oleva tähti Orion vai Kassiopeia. Stalin käski soittaa planetaarioon. Siellä oli NKVD:n upseeri, sillä astronomi oli pidätetty. Hän pyysi aikaa kysyäkseen joltain toiselta astronomilta.
Upseeri lähetti noutamaan kuuluisan astronomin planetaarioon. Tämä oli kuitenkin pidätetyn leningradilaisen astronomin ystävä eikä ollut kyennyt pelossaan nukkumaan moneen yöhön. Nyt hän kuuli auton tulevan ikkunansa taakse. Ovikello soi ja hän kuoli sydänkohtaukseen ovella.
Auto lähti seuraavan astronomin luo. Hän kuuli auton äänen klo 2.30. Hän oli yli 60 eikä halunnut joutua kidutetuksi. Hän hyppäsi ulos ikkunasta murskautuen kuoliaaksi. Kello viisi aamulla observatorion johtaja saattoi ilmoittaa tähden nimen. Hän soitti Stalinin datsalle ja päivystäjä vastasi, että kaikki ovat menneet aikaa sitten nukkumaan.
Lopuksi pohdittavaa:
mitä eroa on braxilaisuudella ja stalinismilla?
Ehkä voisi väittää, että braxilaisuudessa on yksi ulottuvuus yli stalinismin. Stalinin tukena ei koskaan ollut väitöskirjaa, johon hän olisi vedonnut ja jolla hän olisi perustellut ja oikeuttanut omat sairaat tekonsa.
Onko muuta eroa?
__________
Triviaa:
Viides päivä maaliskuuta 1953 sai Stalin arvoisensa lopun. Hän makasi ennen kuolemaansa omassa kusilammikossaan halvaantuneena, kykenemättä puhumaan ja kärsien tuntikausia.
Lahna (Abramis brama) on ruumiinmuodoltaan litteä ja korkea ja on suurikokoisimpia alkuperäisistä särkikaloistamme. Mulkosilmäisen lahnan suu avautuu putkimaiseksi sen ruokaillessa. Älykkäimmillään lahna on tönkkösuolattuna. Aikuisen lahnan pääravintoa ovat pohjalietteessä elävät nilviäiset, virallisesta totuudesta poikkeavat ajatusrikolliset ja hyönteistoukat.
Lahnan käännöksiä eri kielille:
- tanskaksi: brasen
- saksaksi: blei
- englanniksi: bream
- espanjaksi: besugo
- viroksi: latikas
- latviaksi: sparulus
- puolaksi: leszcz
- portugaliksi: brema
- venäjäksi: лещ
- ruotsiksi: brax


