Tissivaalit

Ennustin meneillään olevista eduskuntavaaleista kaikkien aikojen hauskimpia.

Ennustus on pitänyt aika hyvin kutinsa, vaikka valtamedia onkin onnistunut tavoitteessaan hämmästyttävän hyvin. Yle ja Pravda ovat onnistuneet omasta mielestään ohjaamaan keskustelun pois kahdesta suomalaisen yhteiskunnan suurimmasta kysymyksestä vuosikymmeniin. Ne ovat vuohipaimenien hallitsematon maahanmuutto ja julkisen sektorin valtava talousvaje.

Keskustelu on sen sijaan ohjattu valtamediassa Portugalin eläkeläisten hyvinvointiin, joka suomalaisten tulisi maksaa. Tarkemmin ottaen kyse on Saksan ja Ranskan pankkien pelastamisesta, joka urakka kaikkineen on 200-400 miljardin loppulaskuna suomalaisillekin hieman liian suuri katettavaksi Vihreillä sähköveroilla.

Valtamedian itsepetos toimii ikävä kyllä vain huomiseen saakka. Kentällä tilanne on nimittäin aivan toinen. Nämä ovat Suomen tulevaisuus- ja maahanmuuttovaalit. Nyt nimittäin ratkaistaan pysyykö Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona vai tuleeko tästä maasta menneisyyden arvoissa piehtaroiva Paskastania.

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani vaalikamppailussa on parhaiten menestynyt Keskusta. Oman kannattajakuntansa hylännyt epämääräinen mafialiike, jonka kansanedustajaehdokkaina on mm. Antti Kaikkosen kaltaisia käveleviä sontaläjiä, on valinnut suorastaan nerokkaan vaalikampanjan. Se perustuu Mari Kiviniemen tisseihin. Se onkin ainoa, mitä Keskustalla on tarjota.

Uurnilla tavataan.

Advertisement
Published in: on 16 huhtikuun, 2011 at 2:55 pm  Comments (13)