Jaana Sikiö ja eriarvoiset ihmiset

Satunnainen lainaus:

’Olen joutunut perehtymään oman 85-vuotiaan äitini myötä nykyiseen vanhusten hoiva- ja palvelutoimintaan. Surukseni olen joutunut toteamaan, että hyvinvointiyhteiskunnasta ei voida puhua edes vanhusten huollon osalta. Nämä sitkeät ihmiset, jotka ovat kokeneet sodan ajan kurjuuden, joutuvat elämänsä ehtoopuolella nyky-yhteiskunnassa huonompaan kuin koiran asemaan. Tämä on mielestäni törkeää suhtautumista näitä hyvinvointiyhteiskunnan rakentajia kohtaan, jotka itseään säästämättä ovat sodan jälkeisinä pulavuosina kasvattaneet rikkaan Ruotsin ja Suomen työmarkkinoille uusia työntekijöitä. Nyt tämä trendikäs yhteiskunta on kiitollisuudessaan paljastanut heille takapuolensa…

…Äitini sairaalakierron aikana olen kuunnellut lukemattomia surutarinoita, miten meidän nykyjärjestelmä vie enneaikaisesti hautaan ihmisiä, joille ei ole löytynyt sairaala-, hoivapalvelu-, tai palveluasuntopaikkoja tai muun hoivan puutteessa, kuten nälkiintymisessä. Kuoleman jouduttaminen on suomen lain mukaan lainvastaista, mutta poliittiset päättäjät, ministerit ja kansanedustajat, ovat luoneet yhteiskunnan, joka yksiselitteisesti johtaa eutanasiaan. Kaiken surullisemmassa asemassa on ne vanhukset, joilla ei ole omaisia tai jotka ovat dementoituneita, koska heitä voidaan kohdella eriarvoisesti.

Kaikilla ei mene Suomessa onneksi niin huonosti kuin suomalaisilla vanhuksilla.

Punkalaitumen vastaanottokeskuksen 24 turvapaikanhakijaa hoitaa ällistyttävät 17 henkilöä. Koomista on se, ettei tämäkään riitä, sillä henkilökuntaa on tulossa vielä neljä lisää.

Näin hyvää hoitoa ei vanhus saa Suomessa edes mistään yksityisestä hoitokodista.

SPR:n hoitama vastaanottokeskus ei maksa onneksi mitään, koska kustannuksista vastaa The Valtio.

Tätä kaiken mielikuvituksen rajat ylittävää hulluutta koordinoi Jaana Sikiö, jonka kuva kannattaa ehdottomasti ikuistaa muistiin.

Jaana – toivottavasti nukut omantuntosi kanssa yösi hyvin. 

sikio

Advertisements
Published in: on maaliskuu 25, 2009 at 7:01 pm  Comments (10)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2009/03/25/jaana-sikio-ja-eriarvoiset-ihmiset/trackback/

RSS feed for comments on this post.

10 kommenttiaJätä kommentti

  1. Tämä juttu tuntui niin uskomattomalta, että oli pakko oikein googlettaa ja todistaa hulluutta omin silmin: http://www.punkalaidun.fi/punkalaidun/sivu.tmpl?sivu_id=3017

    ”..Joulukuussa asukasmäärä on noussut suunniteltuun 24:ään. Punaisen Ristin rekrytoiman henkilön vahvuus on vastaava ohjaaja + 15 ohjaajaa + sosiaalityöntekijä. Vastaavaksi ohjaajaksi on valittu Kaisa Hyyti-Suojanen..”

    Mitä. Vittua. Tapahtuu?

    PS: http://yle.fi/vaalikone08/vaalikone.php?emp=l-.d-619.rt-1.ri-13029.s-5.q-1.ps-1

  2. Ave,
    Mistä näitä sikiää, hah? Siis näitä sikiöitä?
    Se oli aika koskettavaa tämä satunnainen lainaus, mutta niin helvetin tosi.
    Eikä ketään helvetti hävetä, edes ihan vähän?

    Tämä osoittaa todella missä mennään, mutta jotain tulee tapahtumaan, ei tämä SPR-mädättämö paska voi näin jatkua. Kun joku kerta tässä vitutus-palikat loksahtaa jollakin syrjäytneellä ja hän tajuaa tämän watussihyysäämisen, niin tulee muuten rumaa jälkeä…

    Eli hyvää jatkoa kaikille sikiölle ja muille hyysäri-suvaitsevaisille, menee todella hyvin juu. Nukkukaa hyvin.
    Parabellum.
    -P-

  3. ei vittu ei olisi pitänyt lukea. päässä katkesi verisuoni ja löin nyrkin seinään. Siis mitä vittua liikkuu asioista päättävien ihmisten päässä jos 24 ihmisen hyysäämiseen tarvitaan 17 henkilöä???!!! Ei jumalauta näille asioille on saatava julkisuutta enemmän, ei se mitään auta jos me täällä blogien kommenttiosastoilla näistä jauhetaan. onko hyviä ideoita??

  4. Jos jäi verisuonia jäljelle, surffaa tuolla:

    http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/

  5. juntti said: onko hyviä ideoita??

    no on, vallankumous, mutta aika ei ihan vielä ole kypsä.

  6. Kiitos palautteesta.

    Kannattaa myös lukea Arja Alhon aihetta koskeva blogikirjoitus.

  7. Uskon kyllä että kyseinen S(s)ikiö nukkuu yönsä erittäin tyydyttävällä omallatunnolla – kaltaisiltaan ihmisiltä kun puuttuu kyky katsoa peiliin. Tämänkin ”vääryyden” jonka vanhukset kokevat he kääntävät kyllä pain iha muiden syyksi – eikä vaikea arvata ketkä ne syylliset on….

  8. Samalla rahalla mitä maahanpyrkijöiden hoivaan käytetään Suomessa, voitaisiin hoivata ehkä satakertainen määrä ihmisiä pyrkijöiden lähtömaissa ja niiden lähialueilla. Mutta tuskinpa Jaana ajattelee sorsivansa kehitysmaihin jääviä. Hän lienee uskoo tekevänsä hyvää.

    Ehkä tämä maahanmuuttajien hoiva ja tuki olisi syytä jättää vapaaehtoistyön varaan. Siitä tulisi todella ”hyvän ihmisen olo”, kun olisi käyttänyt omaa aikaa ja rahaa paitsi hoivaan myös elinkustannusten maksamiseen täysimääräisinä, jos tulija ei sattuisikaan saamaan työpaikkaa markkinoilta.

    Mutta ehkei näillä mokuttajilla olekaan tavoitteena tehdä aidosti ja pyyteettömästi hyvää. Nyt hyvänteossa mennään toisten eli veronmaksajien kukkarolle. On helppoa olla antelias, kun joku muu maksaa.

    Nykytilannetta voisi verrata kuvitteelliseen skenaarioon, jossa peräkammarin pojat olisivat saaneet vallan Suomessa ja edistäisivät mieleistensä ihmisten maahanmuuttoa Suomeen.

    Muuttajat olisivat seksikkäitä, halukkaita nuoria naisia. Kuin sieniä sateella perustettaisiin vastaanottokeskuksia. Punkalaitumella olisi keskus, jossa 17 poikaa hoivaisi 24 upeata misua. Ja vielä neljää poikaa rekrytoitaisiin lisää hoivaamaan misuja. Koko juttu olisi ilmaista kunnalle, koska valtio maksaisi kaiken. Ja kun misut olisivat aikansa olleet hoivakeskuksessa, niin heille osoitettaisiin kunnan asunnot ja taikaseinästä tulisi rahaa. Tätä maahanmuutto-ohjelmaa suosisi melkoisen ruma, naisia saamaton himokas miespresidentti. Joka kuukausi tulisi vähintään 1000 misua maahan.

    Luonnollisesti valtakunnansyyttäjän virasto syyttäisi ohjelman arvostelijoita.

  9. Valtiolaivan kipparit ovat kollektiuivisia anteeksipyyntöjä vastaan. Eikös 69-ministerikin ilmoittanut, ettei pyytele musulmaaneilta anteeksi Suomen Sisun toimia?

  10. Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikan tulevaisuutta käsittelevä Arto Satosen raportti kertoo vuolaasti Punkalaitumen vastaanottokeskuksesta ’hyvien kotouttamiskäytäntöjen’ alla.

    Muita hyviä käytäntöjä edustavat mm. närpiön tomaattiplantaasit, rinkeby ja tensta, kylddyyrikeskus caisa, ’maahanmuuttajat ja helsingin kaupunkisuunnittelu (??), palloliiton rasisti-on-reppana kampanja, jakomäen koulu… ja verenpaine rupeaa nousemaan liikaa raporttia lukiessa.

    Pääsanoma satosen raportissa on, että kotoutukseen pitää laittaa lisää määrärahoja, tp-politikkaan tulee tehdä kosmeettisia nuivennuksia tyhmempien homma-orientoituneiden äänestäjien vokottelemiseksi ja suomen on varustauduttava taantuman jälkeiseen työvoimapulaan.

    Ei muuta kuin kokoomus seuraavaan hallitukseen vaan.. voi vittu.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: