Demokratiaa Vaasan malliin

Suomeen perustetaan tänä vuonna 20-50 vastaanottokeskusta maahan tulviville turvapaikanhakijoille. Maahanmuuttojohtaja Mervi Virtasen vierailuita kunnissa ja kaupungeissa odotetaan kauhulla ja painostus vastaanottokeskusten saamiseksi kuntien niskoille on häikäilemätöntä.

Vaasan kaupungin hallinnossa on nähty asian tiimoilta merkillinen näytelmä. Kaupungin hallinto ei halunnut riesaa itselleen, mutta kuitenkin joutui taipumaan keskuksen ylläpitäjäksi, koska muuten SPR:n Vaasan ruotsinkielinen osasto olisi perustanut vastaanottokeskuksen yksinään.

Asiaa on junaillut kolmikko Raija Kujanpää, Markku Lumio ja Håkan Nordman, puoluetaustaltaan he ovat kokoomuslaisia ja RKP:läisiä. Näytelmä on hyvä esimerkki siitä, miten avoimesti demokraattista päätöksentekoa Suomessa halveksitaan.

Vaasan johdossa olevien henkilöiden taustat ovat mielenkiintoiset. Kaupunginjohtaja on ollut oikeudessa syytettynä lahjusten ottamisesta. Kyse oli bordellimatkailusta Tallinnassa. Vastaanottokeskuspäätöksen valmistelija Juha Karvala on taas ansioitunut hieman samoista asioista.

Vastaanottokeskuksien perustamiseen liittyviä uutisia seuraa tämä ansiokas sivusto. Ja uutisoitavaa tulee tänä vuonna riittämään. Erilaisia vedätyksiä tullaan näkemään vielä paljon, koska kuntien asukkaat eivät vastaanottokeskuksia asuinalueilleen halua.

Poliitikot taas tietävät asian ajamisen olevan hyvin lähellä poliittista itsemurhaa.

Kuvissa  kokoomuslaista virkamiesjohtoa Vaasasta – Markku Lumio ja Juha Karvala.

markku-lumio

juha-karvala

Published in: on 2 helmikuun, 2009 at 5:15 pm  Comments (3)