Turku 2011 -säätiö rakentaa Turusta vuoden 2011 monikulttuuripääkaupunkia Turun kaupungin toimeksiannosta.
Turku on järjestänyt monikulttuurisen kaupunkinsa juhlistamiseksi mm. Turku palaa –juhlatapahtumia. Turku 2011 -säätiö järjesti lisäksi 14.6. kaiken ikäisille tarkoitetun Etsi kipinä! -kaupunkiseikkailun Turun keskustassa Aurajoen rannoilla. Tapahtuma järjestettiin nyt jo kolmatta kertaa ja se toteutettiin laajassa yhteistyössä eri monikulttuuritoimijoiden kanssa.
Tiedotuspäällikkö Tutteli Österlund, miten monikulttuuripääkaupunkihanke etenee Turussa?
Kiitos oikein hyvin. Kaupungin talous aivan romuna ja käytännössä konkurssitilassa aivan kuten monikulttuuriin kuuluu. Myös katuväkivallan määrä ja raiskaukset ovat olleet reippaassa kasvussa. Lisäksi Turussa on kevään ja alkukesän aikana poltettu lähes 50 paperinkeräyslaatikkoa ja hyötyjätepistettä eli Turku palaa–slogan on osoittautunut todella toimivaksi. Etsi kipinä! –hanke on todella näkynyt ympäri kaupunkia.
Mikä on seuraava painopistealue?
Aitoon monikulttuuriin kuuluvat myös koulupalot, joita Turussa on toistaiseksi ollut valitettavan vähän. Luotamme kuitenkin siihen, että tilanne korjaantuu nopeasti kesälomakauden jälkeen.
Kiitos haastattelusta.
Kiitos. Palamisiin!
Terveiset täältä Espoosta.
Täällä jo koulut palaa toisin kuin Turussa. Mutta eiköhän sielläkin kohta ala tapahtumaan, jahka päättävät kummalt pualt jokke.
Yritystä on ollut jo aiemmin, onnistumisen puutetta, mutta eiköhän tuokin korjaannu vielä: http://tinyurl.com/mroc4d
Habahoo: Terveisiä sinullekin- niinpä, eikös se pääkaupunkiseutu ole jo suurin piirtein menetetty jätesäkeille/pakolOisille ja muille turhille mamuille? Vaikka onhan ne tavallaan rikastusta ne koulupalotkin, silloin kun Suomi kuului vielä suomalaisille niin eihän sellaisista oltu edes koskaan kuultukaan, nyt saadaan rikastua silläkin alueella.
Suomi Afrikaksi/Paskastaniaksi hanketta vetävät viherpiiperöt/taistolaiset sekä muut järkensä menettäneet mokuttajat haluavat nyt toden teolla saada Turunkin lähtemättömästi rikastuksen piiriin- ja itselläni ei ole epäilystäkään siitä että he siinä myös onnistuvat, niin kovaa on tämä mokutus täällä pohjoisessa kotimaassamme; itse Turusta päin kotoisin olevana en tietenkään toivo tällaista mutta mutavyöry on sielläkin jo päässyt niin kovaksi ja korkeaksi että sitä on melkein mahdotonta pysäyttää.
Oi tätä meidän piiperöiden siunattua hulluutta; en tajua enkä ole koskaan tajunnut minkä takia pitää väen väkisin turmella oma vauras ja turvallinen isänmaa- onko näiden moroonien mielestä täällä jo liian hyvä olla että pitää hakemalla hakea tänne näitä rikastuttajia/huippuosaajia???
Siis tuo on mennyt ohi. Onko Espoossa palanut kouluja?
http://www.iltalehti.fi/espoo/200906229808092_eo.shtml
Ei ole palanut kuin yksi vasta, mutta eikös sillä ole hyvä aloittaa.
Onhan tässä vielä kesää jäljellä, niin kuin laulussa sanotaan.