Kolmen suuren hallitus

Ennakoin hieman tulevia Pravdan pääkirjoituksia ja tein malliksi yhden. Veikkaisin asian nouseva kovasti lehden toimesta esiin, kun seuraavia mielipidetiedusteluiden tuloksia julkistetaan.

Huhtikuussa pidättävien vaalien tulosta koskevat mielipidetiedustelut antavat aiheen huolestua Suomen demokratian tilasta.

Jokainen, joka on joskus vaivautunut seuraamaan moderoimatonta – siis ilman ennakkovalvontaa käytävää – äänestystä, tietää, että vaalikopissa mitä alhaisimmat vaistot voivat ottaa vallan. Valinnanvapauden nimissä äänestetään vaikka minkälaista törkyä. Helposti unohtuu, että äänestämiseen kuuluu myös vastuu omista teoistaan.

Äänestystuloksiin suhteudutaan Suomessa aivan liian vakavasti, sillä eihän koskaan voi tietää, onko äänestäjä aidosti tarkoittanut antamansa äänen seurauksia elävässä elämässä. Äänestyskäyttäytymisen ohjaamiseen demokraattiseen suuntaan ei ole helppo löytää toimivaa ratkaisua. Tiukka linja on silti paras.

Kolmen suuren puolueen vakiintuneen vallankäytön loppumisella uhkailuun on otettava täydellinen nollatoleranssi. Tällainen uhkailu on halveksittavaa käytöstä, oli kohteena mikä kolmesta suuresta puolueesta hyvänsä.

Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että äänestämällä voitaisiin vaikuttaa, ikään kuin se olisi jokin todellinen vaikutuskeino. Luulo on väärä. Väärin äänestäminen on väärin äänestämistä ja siitä voi joutua edesvastuuseen. Siksi kannattaisi harkita vielä kerran ennen kuin kirjoittaa numeroita äänestyslappuun.

Asian toi voimakkaasti esille entinen pääministeri Vanhanen, joka painotti äänestämisellä vaikuttamisen illuusiota. Myös oikeusministeri Brax on toiminut ryhdikkäästi asiassa ja on kehittänyt ministeriön kanssa sähköistä äänestystä, jonka avulla vaalien sekä ennakko- että jälkikäteen tapahtuva valvonta voidaan teknisesti hoitaa.

Poliitikon työ on mitä suurimmassa määrin julkista ja julkisen valvonnan alaista. Siksi poliitikko joutuu sietämään kovaakin kritiikkiä, sekä julkisesti että yksityisesti, mutta rajansa on kaikella. Väärin äänestämistä ei tarvitse sietää.

Siksi tarvitsemme huhtikuun vaalien jälkeen tuloksesta riippumatta kolmen suuren vakiintuneen puolueen, eli SDP:n, Kokoomuksen ja Keskustan hallituksen.

Published in: on 19 tammikuun, 2011 at 4:33 pm  Comments (9)  

The URI to TrackBack this entry is: https://octavius1.wordpress.com/2011/01/19/kolmen-suuren-hallitus/trackback/

RSS feed for comments on this post.

9 kommenttiaJätä kommentti

  1. Melkoista puppua, ainut mitä tarvitsemme on työväenluokan vallankumous!

    Tulin juuri Tekesitä ja olen tässä asiassa entistä vakuuttuneempi ja niin näytti olevan tapaamani virkamieskin.

    Suomi on pulassa, ja juuri näiden suurten puolueiden toimesta!

  2. Näin se on. Mahdollisimman alhainen äänestysprosentti on YLEn, Pravdan et. al. tavoite, joten näitä ”miksi vaivautua äänestämään” propagandatöräyksiä alkaa kuulua siellä täällä sitä mukaan kun vaalit lähestyvät.

  3. Addendum: kannattaa muuten kokeilla ihan piruuttaan, meneekö teksti läpi jonkin Hesarin vaaliaiheisen uutisen kommenttioisiossa. 😀

  4. Hannu: Onko esikuvanamme Kuuba vai Pohjois-Korea, vai jatkammeko ihan tällä Työväenpuolue-Kokoomuksen ”Suomi konkurssiin” -linjalla?

    Hesari on kyllä paniikissa, juuri tuo Pääkirjoitusosasto on kuukausi kuukaudelta enemmän ja enemmän irti tästä maailmasta.

  5. Parit kommentit.
    Octun kirjoitus oli jälleen mitä mainiointa vittuilua valtakunnan perse-eliitille, ja niin siististi kirjotettu, mä nauroin jälleen tämän kirjoituksen asioita! XD

    Ja samalla alkoi kuitenkin vituttaa, koska juuri tätä illuusiota ja sontaa tämä eliitin koneistö täällä koittaa pitää yllä.

    paskamasa-hra69-lauta-nollamasa on jotenkin niin vastenmielin tollo. ja eihän sitä tietenkään tämä valtakoneisto ala syyttämään yhtään mistään. ei täyty syyttämisen tunnusmerkit…. jätkä kähmii kaikkia ämmiä ja rahaa säätiöistä itselleen ja selittää lasit viturallaan naamassa, että ei hän mitään ole tehnyt…. täysin perseestä sekin jälleen kerran.

    HR, älä jankuta jotain helvetin työväen vallankumousta nykypäivänä, eikö se jo nähty neuvostoliitossa se totalitarismi ja sen mukainen tuho. ja jälleen nyt nähdään sama tuhon jälki tässä saatanan eurostoliitossa, ihan aivan sama touhu.
    mitäs jos oltaisiin ihan sellainen suomalainen perusdemokratia, joka oli ennen sotia, hommat toimi ihan suomalaisittain, ihan itse hoidettiin asioitamme maalaisjärjellä.

    Parabellum.

  6. ”Äänioikeuteen kuuluu myös vastuu.”

  7. Kiitos kommenteista.

    Dats: jos jollakulla on Pravdan keskusteluihin nimimerkki tätä voisi kyllä kokeilla.

    Itse en siihen julkaisuun kajoa.

  8. Ai niin – unohtui muuten mainita, että koko kirjoitus on suora kopio muistaakseni 17.1.2011 ilmestyneen Pravdan pääkirjoituksesta.

    Vain muutama sana on vaihdettu ja parin hullun nimi on ripoteltu sekaan aiheeseen perustuen.

  9. Ja kas vain, niin taru muuttuu todeksi:

    http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Kuka+on+uhri/1135264853363


Jätä kommentti